Etusivu > Kilpailut > Kyselyn tulokset: Kuka päättää loma-asioista?

Kuka päättää lomailusta?

Kyselyn tulokset: Kuka päättää loma-asioista?

Rantapallo ja Hotels.com tutkivat heinä-elokuussa toteutetulla kyselyllä suomalaisten pariskuntien matkustustapoja ja matkailuun liittyvää päätöksentekoa.

Suomi on tasa-arvon luvattu maa, ja tätä jaloa aatetta näyttävät suomalaispariskunnat kyselyn tulosten perusteella noudattavan myös matkustaessaan.

Suomalaiset ovat sopuisia matkailijoita

Suomalaisten matkapäätökset tehdään pääosin yhdessä ja kustannukset jaetaan molempien osapuolten kesken, joskin kyselyn tulokset osoittavat naisilla olevan hitusen miehiä useammin sanottavansa suunnitteluvaiheen kohde-, hotelli- ja ravintolavalinnoissa ja miehillä puolestaan ripaus enemmän taloudellista vastuuta loman käytännön toteutuksessa.

Erot ovat kuitenkin niin pieniä, että tulosten perusteella on helppo sanoa suomalaisten pariskuntien olevan keskimäärin varsin tasa-arvoisia ja sopuisia loma-asioita suunnitellessaan. Vain harva vastasi riidelleensä loma-asioista kumppaninsa kanssa.

Matka suunnitellaan ja maksetaan yhdessä

Kyselyn perusteella näyttää siltä, että pariskunnat päättävät yhdessä matka-asioistaan kattavasti aina kohteen valinnasta alkaen. Lomakohde valitaan yhdessä (77 prosenttia) ja matka useimmin myös maksetaan yhdessä (81 prosenttia). Itse asiassa kaikissa kyselyn kysymyksissä enemmistö vastasi kaikesta päätettävän yhdessä!

Sukupuolten välisiä eroja kuitenkin löytyy. Vaikka lomakohde tyypillisesti päätetään yhdessä, vastaajista 18,4 prosenttia kuitenkin kertoi sen olevan naisen vastuulla. Miesten osuus oli vain 4,5 prosenttia. Myös majoituksen suhteen naiset päättivät miehiä useammin: naiset 29,3 prosenttia, miehet 8,2 prosenttia.

Nainen päättää ruokapaikan, mies hoitaa laskun?

Naiset päättivät miehiä useammin myös ruoka- ja juomapaikat loman aikana. Tästä huolimatta 34 prosenttia vastaajista kertoi miehen maksavan ravintolalaskun, ja naisen sanoi maksavan vain 4,6 prosenttia. Samoin koko loman suhteen miehet maksoivat sen useammin kuin naiset (miehet 14,1 prosenttia, naiset 5,4 prosenttia).

Hauskat asiat hoidetaan yhdessä, tylsemmät jakaen

Lomaa koskevissa vähän tylsemmissä asioissa vastuu annettiin mieluummin jommallekummalle parisuhteen osapuolelle: kysyttäessä kuka kantaa vastuun valuutoista ja vakuutuksista, alle puolet vastaajista ilmoitti hoitavansa asiat yhdessä. Naisista vastuun vakuutusten ja valuuttojen suhteen kantoi 29,8 prosenttia, kun miesten vastaava prosenttiluku oli 23,3.

Loma-asioista riidellään harvoin

Unelmalomaa suunniteltaessa jopa 68 prosenttia vastaajista uskaltaisi antaa vastuun valinnoista ja suunnittelusta kumppanilleen – luottamus on siis vahva, kuten hyvässä suhteessa kuuluukin. Luottaminen myös kannattaa kyselyn tulosten perusteella, sillä vain alle 10 prosenttia vastaajista on koskaan riidellyt kumppanin kanssa tämän tekemistä ”vääristä” lomavalinnoista!

Joka neljäs jättää häämatkan väliin

Eräs kyselystä selvinnyt mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että naimisissa olevista vastaajista 24 prosenttia ei ollut viettänyt häämatkaa. Enemmistö häämatkan viettäneistä oli päättänyt kohteen romanttisesti yhteistuumin.

Rantapallon ja Hotels.comin 21.7.-15.8.2010 toteuttamassa Kuka päättää loma-asioista -kyselyssä oli vastaajia yhteensä 1352. Enemmistö heistä eli 73 prosenttia oli naisia.

Arvostele artikkeli: Kyselyn tulokset: Kuka päättää loma-asioista?
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(5,00/5
- 2 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

3 kommenttia aiheesta Kyselyn tulokset: Kuka päättää loma-asioista?

  1. helka laaksonen
    helka laaksonen sanoo:

    Lomalle on aina mukava lähteä sopuisin mielin. Aate on siinä tärkeintä ja yhdessä olo.

  2. Rauno Lautanen
    Rauno Lautanen sanoo:

    Yhdessä

  3. Leena Penttilä
    Leena Penttilä sanoo:

    yhdessä mietitään matkat ja yhdessä maksetaan
    Paljon matkutellaan, aina melkein eri kohteissa
    ja aina vaan tekee mieli uudestaan Tjäreboriinkin oltu ihan tyytyväisiä

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo