The truth behind my travel photos

March 11, 2017

Sosiaalisessa mediassa ei kovin useasti odota näkevänsä “behind the scenes” kuvia. Ainakaan itselläni ei ole tullut niitä useasti vastaan… Silti voin sanoa rakastavani niitä, sillä ne tuovat esille juuri niitä satunnaisia hetkiä matkailuun liittyen.

Totuushan on, että matkailun ei aina tarvitse olla luksusta ja jotain todella hienoa. Kuulostaa pahalta, kun sanon sen näin mutta toivottavasti tajuatte mitä meinaan. Rakastan kuitenkin matkailua enemmän kuin mitkään sanat voivat koskaan kuvailla. Kuitenkin matkoillani on ollut monia hetkiä, jolloin asiat eivät ole ihan menneet niin kuin haluaisin. Esimerkkinä meidän viime vuoden reissu ja päätös ottaa rinkat mukaan Firenzen city tourille +32 asteen auringonpaisteessa, kun tavaroiden säilytykseen tarkoitetulle pisteelle oli ainakin puolen tunnin jono. En ole koskaan hikoillut elämässäni niin paljon (tai no, Versailles ja +36 C voittaa tässä… Hello memories!). Nyt yli puoli vuotta myöhemmin olen tyytyväinen, että teimme sen vaikka se olikin todella raskas kokemus. Ehdittiin kuitenkin näkemään juuri ne paikat mitä haluttiin ympäri kaupunkia 4 tunnissa.

Toivottavasti tämä postaus ei muuten kuulosta liian negatiiviselta. Loppujen lopuksi nämä ovat juuri niitä hetkiä, mitkä loivat meidän matkan. Ei ainoastaan ne meidän Instagram-kuvat, joiden muokkauksiin meillä meni tunteja… Mun kännykästä löytyy tosiaan lähes 3,000 kuvaa meidän reissulta ja ainoastaan noin 150 kuvaa niistä on mun sosiaalisen median tileillä. Se on ainoastaan noin 5% kaikista kuvista! Luku kertoo hyvin siitä, miten paljon onkaan sitä materiaalia mikä ei koskaan päädy nettiin.

Alla siis totuus siitä mitä meidän Interrail piti oikeasti sisällään… Sen kaiken muun lisäksi mitä on ollut jo esillä. Tekisin tämän kaiken uudestaan jos voisin!

IMG_7866

Useiden kilometrien matkat rinkkani kanssa / Walking miles with my backpack 

IMG_9815

Junassa istuminen kerta toisensa jälkeen / Sitting on the train time after time

IMG_0070

Aikaiset hostellista lähtemiset valvottujen öiden jälkeen / Early check outs after late nights 

IMG_0546

Randomit nokoset / Random naps

IMG_1681

IMG_3081

Sadat (tai no tuhannet) poistetut kuvat / Hundreds (well thousands) of deleted pictures

In the world of social media, you don’t expect to see many behind the scenes photos. At least I don’t… I still love those type of photos as they capture random travel moments.

The fact is that travelling doesn’t always have to be glorious. It sounds awful when I say it like that but hopefully you get my point. I still love travelling more than words can describe. Yet, there has been many moments during my travels when things have not been like I would have wanted them to be. Like when we decided to take our backpacks with us on Florence city tour in +32 C weather. I have never been sweating so much in my life (well, maybe in Versailles when it was +36 C… Hello memories!). Now over 6 months later I am happy that we did it even it was tough. We managed to explore the city and see what we wanted in 4 hours.

I hope I don’t come across being too negative. After all, these were the moments that created most of our trip. Not only our Instagram photos that we spent hours editing… I actually have close to 3,000 photos from our trip and only around 150 of those can be found on my different social media accounts. That is around 5% of all the photos! It tells you how much material doesn’t find its way to the internet.

Like you saw above, our Interrail had many other moments in addition to the ones already shared here and on my other social media accounts. I would still do it all over again if I could!

Life as a law student – My first experiences

February 2, 2017

Pikkasen noloa, mutta pari päivää sitten julkaisin tämän postauksen puolivalmiina eikä kukaan kommentoinut, vaikka moni kävikin katsomassa mitäs tällä kertaa selittelen täällä. Hups. Ainakin on hyvä syy viimeistellä tämä postaus.

On mennyt jo 4 kuukautta siitä, kun aloitin opiskelemaan oikeustieteen maisterin tutkintoa täällä Readingissa. Kuten voitte varmaan kuvitella, niin se ei ole ollut mikään helpoin juttu useamman luonnontieteiden sekä yhteiskuntatieteiden parissa vietetyn vuoden jälkeen. Olen kuitenkin onnistunut suorittamaan jo yhden kolmasosan koko tutkinnosta. Täällä menee siis kaikki hyvin opintojen kannalta. Tietty aina voisi mennä paremmin, mutta en ota liikaa stressiä aiheesta. Teen parhaani ja se riittää hyvin.

En oikein tiedä miten kuvailisin sitä miten paljon nautin siitä mitä teen tällä hetkellä. En ole ollut tähän asti yhdelläkään luennolla, mikä ei olisi kiinnostanut tai mikä olisi aiheuttanut inhoa kiinnostuksen sijasta (vaikka välillä valitankin luennoista niiden jälkeen). Opin joka kerta jotain uutta ja mielenkiintoista, mikä saa minut opiskelemaan lisää. Se on ehkä yksi parhaimmista fiiliksistä sen jälkeen, kun on ollut pakko ottaa täytekursseja opintopisteiden toivossa kanditasolla. Mulle oli itseasiassa älyttömän vaikeaa valita kursseja tälle lukuvuodelle… Opiskelisin mielelläni noin 230 opintopistettä 180 opintopisteen sijasta, jos tällainen järjestely olisi siis sallittua täällä. Terveiset vaan Suomeen – tästä oon “vähän” kateellinen. Jotain mitä en odottanut heti sanovani!

Useat ovat ihmetelleet sitä miten päädyin opiskelemaan oikeustieteen maisteria maantieteen kandin tutkinnon jälkeen. Sitä on vähän jännä selittää enkä oikein tiedä mistä aloittaisin. Meidän kurssi “Kansainvälinen kriisi-, konflikti- ja katastrofihallinta” (Global Crisis, Conflict and Disaster Management) on tosiaan ihan uusi juttu tänä lukuvuonna. Sitä voidaankin pitää ihan ensimmäisinä maisterin tutkintona maailmassa mikä erikoistuu katastrofilakiin. Tästä johtuen meidän kurssi on avoin kaikille – kurssikavereistani ainoastaan osa on mukana lakitaustalla, kun taas loput ovat opiskelleet historiaa, maantiedettä tai politiikkaa aiemmin. Ei väliä siis mitä olet opiskellut aiemmin, kunhan se jotenkin liittyy aihealueeseen. Esimerkiksi, maantieteen kandina ymmärrän miten katastrofit tapahtuvat, mitä voidaan tehdä niiden jälkeen tieteen näkökulmasta ja niin edelleen. Nyt taas opiskelen oikeudellisen näkökulman katastrofihallintaan ja siihen liittyviin juttuihin. Kurssini on myös avannut silmäni ihmisoikeuksille, kansainväliselle humanitaariselle oikeudelle (sodan oikeussäännöt), kansainväliselle pakolaisoikeudelle, ruokaturvalle sekä kehitykseen liittyville ongelmille. Se on siis mielenkiintoinen sekoitus kaikkea mistä olen ollut kiinnostunut lukioajoista alkaen.

Vaikka nautinkin siitä mitä teen, niin kurssini on välillä aivan liikaa käsiteltäväksi (= noin 75% ajasta). Se pääasiassa johtuu siitä, että tunnen itseni useasti tyhmäksi luennoilla ja seminaareissa, mikä saa fiiliksen alas nopeasti. Tuntuu, että muilla on vaan niin paljon enemmän tietoa aiheesta. Ei saisi koskaan verrata itseään muihin, mutta vähän pakostakin tulee tällainen fiilis. Lakiopiskelijana ei siis todellakaan ole helppoa näin maisteritasolla – etenkään ilman minkäänlaista aiempaa kokemusta. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tietämys eri aloista on auttanut minua ymmärtämään asioita paljon laajemmin. Se tulee ehdottomasti tarpeeseen, kun aloitan työt opintojeni jälkeen.

Seuraava kysymys onkin, että mitä ajattelin tehdä seuraavaksi. Rehellinen vastaus on, että en tiedä! Täällä saarella on niin monia järjestöjä, joille haluaisin tehdä töitä tulevaisuudessa. Hakemuksia onkin tullut läheteltyä useampaan paikkaan viimeisen parin kuukauden aikana. Olen myös hakenut kansainvälisesti eri projekteihin mukaan. Kiinnostavia alaani liittyviä tehtäviä tuleekin vastaan joka viikko (ellei jopa päivittäin). On todella tyhmää valittaa siitä, että on liikaa valinnanvaraa. Se kuitenkin stressaa tällä hetkellä älyttömästi.

Ei sitä kuitenkaan lopulta tiedä mitä tapahtuu. Katsotaan mistä löydän itseni, kun nykyinen vuokrasopimus loppuu kesäkuussa. Ei ole nimittäin mitään sellaista elämässä sen jälkeen, mikä pitäisi paikoillaan yhdessä paikassa. Pelottavaa, mutta samalla mahtavaa!

1404173315387

Source

Something bit awkward happened a few days ago… I published this blog post before finishing it. Plenty of people visited my blog and nobody mentioned anything. Oopsie. At least I have a valid reason to finish this now!

Anyway, it has already been 4 months since I started studying postgraduate law degree at the University of Reading. Like you can imagine, it hasn’t been the easiest thing to do after years of science and social science based education. Yet, I have still managed to do one-third of the course so far and it is going quite well. It could always be better but I am not beating myself up for it. I am still doing my best and it counts.

There are no words to describe how much I enjoy doing what I currently do. There is no single lecture that I have strongly disliked so far (even I sometimes complain right after). Each time I learn something new and interesting, which makes me want to study more. It is the greatest feeling to have after years of taking some random modules just to get enough credits. I actually had a difficult time to decide which modules to choose… I would love to do around 230 credits instead of 180 credits if I could. Something I never thought that I would say! 

People are often confused how I got into a law school after doing a degree in Geography. Well, you see, our course is a brand new course called “Global Crisis, Conflict and Disaster Management”. It can be considered as the world’s first dedicated postgraduate degree in disaster law. It is therefore open for everyone – some of my coursemates have studied law, history, politics and so on. It really doesn’t matter what you have studied in the past if it is somehow linked to the subject. For example, having a Geography degree has helped me to understand how disasters happen, what can be done after and all that. Now I am learning the legal framework(s) related to the field of disaster management. The course has also opened my eyes to many other disciplines such as human rights, international humanitarian law (the laws of war), international refugee law, food security and development issues. It is such an interesting mix of everything I have found interesting since I was in high school.

Even I enjoy my course, it has been too much at times (= around 75% of the time). It is just that I often feel clueless and stupid during the lectures and seminars, which makes me very upset. Everyone seems to know much more than I do! You should never compare yourself with others but it is really hard not to. Furthermore, studying law at a postgraduate level is really hard – especially without any previous experience! Yet, I think that having a background in different subjects has helped me to see the bigger picture. It will definitely help me when I start working after my studies.

The next question would be what I am planning on doing next then. My honest answer is that I have no clue! There are many organisations that I would love to work for here in the UK. I just keep sending job applications… Then I have also applied for international projects abroad. Each week I find something interesting related to my field. I know that it is stupid to complain when you have too many options but it does stress me out right now.

Who knows what will happen and where I find myself after my current tenancy agreement runs out in June. There is nothing that keeps me in one place after I finish my studies here. Scary but amazing!

My Reading story

October 12, 2016

Kun tein taustatyötä lopputyötäni varten, löysin todella mielenkiintoisen artikkelin uudesta maisterintutkinnosta mikä alkaisi Readingin yliopistossa ensimmäistä kertaa tänä lukuvuonna. Kyseinen kurssi yhdistää katastrofihallinnan, ihmisoikeudet, kansainvälisen kehityksen ja monta eri muuta aihepiiriä lain kanssa. En voinut uskoa, että joku on laittanut kaikki kiinnostuksen kohteeni yhteen pakettiin… Luin artikkelin pariin kertaan ja yritin miettiä jotain muuta. Sillä hetkellä ajattelin, että mulla ei ole rahaa tai arvosanoja kyseiseen kurssiin. Sen pitikin olla mahdoton unelma. Sellainen unelma, mikä vaan pitää unohtaa. En vaan pystynyt.

Muutama kuukausi myöhemmin sain tietää uudesta maisterilainasta täällä Englannissa (uusi tänä vuonna!!!) ja tajusin, että voinkin tehdä jatkotutkintoni täällä kaiken tuskailun jälkeen. Kuten mainitsinkin blogissani, niin sain alustavan opiskelupaikan Portsmouthin yliopistosta lopulta. Se tunne, mikä mulla oli silloin oli mahtava – musta tulee maisteritason opiskelija! Vihdoinkin olin tekemässä jotain mitä rakastan ja haluan oikeasti tehdä. Kuitenkin vieläkin takaraivossani haaveilin Readingista.  Se oli sellainen mun salainen unelma, mistä en kertonut muille aluksi. Kaikki kelasivat, että olen todella onnellinen opiskelupaikastani Portsmouthin yliopistossa. Niin mä olinkin, mutta se ei vaan ollut se mun ensimmäinen toiveyliopisto.

Lopputuloksieni odottaminen oli niin mieltä raastavaa. En uskonut omiin mahdollisuuksiini saada toiseksi parasta arvosanaa (2:1), vaikka lopputyöni olikin arvosteltu korkealla arvosanalla pari viikkoa aiemmin. Kaikki muut uskoivat mahdollisuuksiini enemmän kuin itse uskoin lopulta. Tärisin, pääni oli ihan sekaisin enkä oikein tiennyt pitäisikö halailla vessaa vai ei sen koko päivän ajan. Oli todella vaikeaa pysyä rauhallisena enkä vieläkään tiedä miten pystyin olemaan töissä. Muistan kuitenkin aina sen hetken, kun tuijotin ruudulla näkyvää 2:1 arvosanaa. Mä hitto tein sen! En vieläkään aina tajua miten, mutta niin se vaan tuli tehtyä.

Seuraava asia minkä muistan on puhelu isäni kanssa. Sanoin suunnilleen, että “Hei isä, mä tein sen! Sain 2:1 loppuarvosanaksi! Hei mun pitää lopettaa tää puhelu ja katsoa se Readingin kurssi uudestaan!”

Kolme lyhyttä ja tapahtumarikasta kuukautta myöhemmin kirjoittelen tätä postausta huoneestani Readingissa. Tämä kaikki tuntuu unelta. On jo kodikas fiilis muutaman viikon jälkeen. Ihan uskomatonta! Tiedän, että elän sellaista kuuluisaa “honeymoon” vaihetta tällä hetkellä ja fiilikseni voivat muuttua pian. Siihen asti kuitenkin kerron kaikille miten upeaa ja ihanaa täällä on olla. Kämppikseni (kaikki 11!) ovat mahtavia, olen saanut paljon uusia kavereita, opiskelen mielenkiintoisia kursseja ja luennoitsijat meidän koululla tukevat meitä kaikessa.

Tuntuu oudolta sanoa tämä, mutta rehellisesti kaikki tuntuu liian hyvältä todeksi… Elän kuin satutarinassa. Omassa Reading-tarinassani.

babes

Kämppiksiä ja kavereita / Housemates and mates

During the research for my dissertation, I came across this really interesting article about a new postgraduate course that would be starting at the University of Reading this academic year. It was a combination of disaster management, human rights, international development and many other things mixed with law. Just couldn’t believe that there is something that combines all my interests… I read the article few times and tried to think something else. I just knew that I didn’t have money or grades to do the course. It was supposed to be impossible. One of those dreams that you just forget. I just couldn’t.

A few months later I found out about the postgraduate loan and realised how I could do my postgraduate degree in the UK after all. Like mentioned on my blog, I got accepted to the University of Portsmouth a few weeks later. The feeling I had was the greatest – I was going to be a postgraduate student! Finally, I was going to do what I loved. Yet, I still dreamed of doing my postgraduate degree at the University of Reading. It was a secret dream of mine that no one actually knew first. Everyone thought that I was more than happy to go to Portsmouth. Don’t get me wrong; I was really happy to do my studies there. It was just not “the perfect match” I hoped for.

Waiting for my final results was nerve-racking. I had the tiniest hope of getting a 2:1 even my dissertation was a 2:1. Everyone else believed in me more than I did myself. Then the day came… I was shaking. My mind was a mess. It was hard to stay calm. One point I wanted to hug the toilet. Don’t know how I managed to go to work that day. I will always remember the feeling I had when I saw a 2:1 on the screen. I did it! Like seriously, how was it possible?

The next thing I remember is a phone call with my dad. My words to him were something like “Dad, I did it. I got a 2:1. I got to go as I need to check that course at the University of Reading again.”

Three short and eventful months later, I am writing this post from my room in Reading. It all seems like a dream. To make it even better, it feels like home after few weeks. I know that I am living the honeymoon phase and my opinions can change soon. Until then, I will be telling everyone how much I enjoy being here. I have great housemates (11 of them!), many new friends, interesting modules, and amazing lecturers who support us with everything.

To be honest, it all feels too good to be true… Like a story. My Reading story.

Interrail 2016 – My favourite things

September 18, 2016

Terveiset Readingistä! Saavuin tänne eilen ja nyt on jo tavarat paikoillaan… Mikä saattaa sinänsä yllättää, sillä jotenkin mulla vaan riittää tätä tavaraa. Kerron kuitenkin lisää elämästäni täällä, kun ehdin asettumaan kunnolla ja kurssini alkaa. Tähän mennessä kaikki on kuitenkin mennyt hyvin ja kämppikseni vaikuttavat mielenkiintoisilta. Niin monta eri kansallisuutta yhdssä talossa – aina yhtä mahtavaa tavata ihmisiä eri maista!

Ennen kuin muutin tänne, saavuimme takaisin koti-Suomeen meidän interraililta. Jos olet seurannut mun (tai meidän) Instagram-tilejä, niin olet varmaan huomannut miten mahtava meidän reissu oli. Oikeasti, se oli elämäni parasta aikaa vaikka välillä väsyinkin vaihtamaan kohdetta parin päivän välein. Näimme niin monta paikkaa ja tapasimme uusia ihmisiä matkan varrella. Mulla on usein hetkiä, jolloin en löydä sanoja tai tiedä mitä sanoa. Tällä kertaa mulla on liikaa sanottavaa…

Näin Interrail-postausten alkuun haluan jakaa joitain lempiasioitani meidän Interraililta;

Greetings from Reading! I arrived here yesterday and have already unpacked everything… Which is surprising as I had so much stuff with me. Anyway, I will tell more about my life here when I am all settled in and my course starts. So far it has been good and my housemates seem interesting. So many nationalities – always great to meet people from different countries!

Before I moved here, we came back home from our Interrail. If you have followed me (or us) on Instagram, you may have noticed how amazing our trip was. Seriously, it was the best time of my life – even at times I was really tired of changing the destination every few days. We managed to see many places and met new people along the way. I often have moments when I am lost with my words or don’t know what to say. This time I have too much to say…

To start my Interrail posts, I want to share some of my favourite things about our Interrail;

IMG_2642

Osa paikoista missä oltiin yötä (kuten Caveland hostelli Santorinilla)

Some places where we stayed (like Caveland hostel in Santorini)

IMG_2929

Henkeäsalpaavat näköalat ja kauniit maisemat

Breathtaking views and beautiful landscapes

IMG_3519

Ruoka – etenkin kreikkalainen (yksi omista suosikeistani)

Food – especially Greek food (one of my personal favourites)

IMG_0113

Hetket, joita ei osattu odottaa kuten meidän uintireissu Bernissä

Unexpected moments like going for a swim in Bern

IMG_0425

Hetket elämästä nauttimista varten

The moments when we just enjoyed life

IMG_0557

Paikat, joissa oon halunnut käydä pitkään

Places on my bucket list

IMG_7147

Viihtyisät baarit ja baari-illat

Cozy bars and nights out

IMG_8993

Uudet tutut (ja vanhat ystävät!)

New acquaintances (and old friends!)

IMG_1794

Paikat, joihin rakastuin

Places I fell in love with

IMG_0754

Matkaseura (ja italialainen jäätelö!)

My travel buddy (and Italian gelato!)

#Brightonforever

August 17, 2016

Valmistuin vihdoinkin yliopistosta ja sain jälleen pitää päälläni tuota valmistujaiskaapua (jee – yksi epämukavimmista asuista lämpimänä kesäpäivänä!). Ehkä alla olevat kuvat kertovat tarinaa paremmin kun itse pystyisin. Olihan kyseessä kuitenkin yksi elämäni parhaimmista päivistä. Tulee jo melkein kyynel silmäkulmaan, kun edes mietin sitä. Niin ylpeä olen itsestäni. Hyvä minä!

Melko pian valmistujaisten jälkeen vuokrasopimukseni Brightonissa päättyi ja matkustin Suomeen moikkaamaan läheisiäni ennen meidän reissua. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että en enää virallisesti asu Brightonissa. Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen en siis tiedä, että tulenko koskaan palaamaan takaisin kotiini meren rannalla pidemmäksi aikaa. Kuitenkin Brighton tulee aina olemaan sydämessäni. Se tulee aina olemaan koti.

Kuten voikin jo arvata, ajatukseni ovat yhtä vuoristorataa. Rehellisesti sanottuna en yhtään tiedä osaanko edes kuvailla mitä menee mun päässä tällä hetkellä. Se on kuin sekoitus kaikkia eri tunteita – päällimmäisenä on kuitenkin nostalginen, iloinen, innostunut ja huojentunut olotila. Etenkin odotan mitä tulevaisuus tuo mukanaan! Viimeiset 10 kuukautta ovat nimittäin olleet aivan älyttömän rankat – onneksi se kaikki stressi on nyt ohi. En yhtään tiedä miten onnistuin tekemään kaiken ja saamaan omat tulevaisuuden suunnitelmani todella hyvään malliin – kuten meidän (toivottavasti) ikimuistoisen Interrailin suunnitelmat parhaan ystäväni kanssa.

Lähdetään vihdoinkin reissuun TÄNÄÄN (kello on yli puolen yön) aloittamalla Barcelonasta. Kuten jotkut ovat huomanneet, meillä on mennyt paljon aikaa suunnitteluun. Ei ole ollut helppoa suunnitella asioita kuten meidän reittiä, juna-aikatauluja, lentoja, hostelleja ja joitain aktiviteetteja. On kuitenkin todella jees, että on suurin osa on suunniteltuna ennen reissua. Nyt voidaan vaan chillata ja nauttia!

Kannattaa seurata meitä muuten Instagramissa seuraavat 3,5 viikkoa matkapäivitysten muodossa; @kiirakalmi + @lavidamuylinda

IMG_4078

IMG_4084

IMG_4116

IMG_4432

IMG_4187

IMG_4276

I finally graduated from university and got to wear the graduation gown again (yay – one of the most uncomfortable outfits on a warm summer day!). Maybe the pictures above tell the story better than I ever would. After all, it was one of the best days of my life. I still get emotional when thinking of it. That is how proud I am of myself. Go me!

Then my tenancy agreement ended and I travelled to Finland to see my family and mates before our Interrail. What it really means is that I don’t officially live in Brighton anymore. For the first time in 4 years, I don’t know if I will ever return to my seaside home for a longer period of time. Yet, Brighton will always have a special place in my heart. It will always be my home.

As you can image, my mind is a mess. A big damn mess. Honestly, I am not sure how to even describe what is going on in my mind right now. It is like a mix of feelings – mostly I feel nostalgic, happy, relieved and excited for the future. The past 1o months have been really tough – thank God it is all over now. I have no idea how I managed to do everything and get my future plans sorted out so well – one of them being a trip of a lifetime with my best mate.

Our Interrail finally starts TODAY (it is past midnight!) when we catch a flight to Barcelona. Like some of you may have noticed, it has taken us a long time to finalise our plans. It hasn’t been easy to decide our route, train schedules, flights, hostels and some of the activities. Yet, it has been rewarding to get it all done beforehand. Now we can relax and enjoy our trip! 

Follow us on Instagram for more travel pictures and updates during the next 3,5 weeks; @kiirakalmi + @lavidamuylinda