Etusivu > Kesäkatu > Taiteiden yöt kruunaavat elokuun

Loppukesän illat kaipaavat parikseen valoa, kulttuuria ja intiimejä tapahtumia. Useissa kaupungeissa ympäri maata järjestetään tähän tarpeeseen Taiteiden yö –tapahtuma. Tällöin museoiden ja näyttelyiden aukioloaikoja pidennetään, ilta täyttyy musiikista ja syksyinen tunnelma otetaan lempeästi vastaan.
Vaasassa ja Turussa Taiteiden yötä vietetään torstaina 12. elokuuta. Muutamissa muissa kaupungeissa tunnelmallista kulttuuri-iltaa saa vielä odottaa hetkisen.
Vaasassa Taiteiden yön rinnalle on rakentunut kokonainen tapahtumaviikko. Sinne-viikolla kulttuuritapahtumien ohella järjestetään perinteiset Merenkurkun saariston Maailmanperintöpäivät.
Torstaina 12. elokuuta kaupungin puistot täyttyvät musiikki- ja tanssiesityksistä. Kaupunginkirjastossa musiikkiesitysten ja taidemarkkinoiden lisäksi harjoitellaan neulegraffitien tekoa ja sukututkimuksen alkeita.
Ortodoksisen kirkon läheisyydessä pääsee seuraamaan viikinkiaikaista kamppailuesitystä ja Rewell Centerissä voi tutustua Vaasan harrastusmahdollisuuksiin. Illan ohjelma levittäytyy laajalti koko kaupungin alueelle, joten mielekästä tekemistä voi löytää mitä yllättävimmistä paikoista.
Myös Turussa Taiteiden yötä vietetään 12. elokuuta.
Vähätorilla ilta kuluu poikkitaiteellisissa tunnelmissa. Musiikin ja näyttämötaiteen lisäksi aukealla järjestetään Pecha Kucha –tapahtuma, jossa esiintyjät jakavat luovia näkemyksiään valokuvien keinoin. Kuhunkin kuvaan keskitytään 20 sekunniksi, joten vajaassa puolessa tunnissa käydään läpi 80 kuvan show.
Museoiden, gallerioiden ja ravintoloiden lisäksi iltaa voi viettää vaikkapa energiahoitojen parissa tai Åbo Svenska Teaterin Les Misérables –musikaalin harjoituksia seuraten. Myös Turun musiikkijuhlien avajaiset ajoittuvat torstaille.
Kouvolassa kulttuuri-iltaa vietetään 20. elokuuta. Eri tyyppiset tapahtumat sijoittuvat omille areenoilleen, joten laajasta tarjonnasta on helppo valita mielenkiintoisimmat numerot.
Kouvola-talon sirkusteltta, vauvateatteri ja värikylvyt viihdyttävät taaperoita. Vastaavasti kaupungintalon kansalaistori vetoaa tiedostavampaan yleisöön. Puhallinorkesterit musisoivat rautatieasemalla, ja Brankkarilla paikalliset bändit pääsevät ääneen.
Tapahtuma toteutetaan Minun Kouvolani –juhlavuoden teemaa kunnioittaen, joten paikallinen osaaminen ja yhteistyö ovat arvossaan.
Oulussa Taiteiden yö järjestetään elokuun 26. päivänä. Tapahtumaa vietetään tänä vuonna kolmatta kertaa.
Otto Karhin puistossa voi nauttia puistotaiteesta, kun tasatunnein keskitytään musiikkiin, runoihin tai performanssiin. Iltahämyssä järjestetään myös perinteinen grillikonsertti Piccolo-grillin lähettyvillä.
Rotuaarin aukiolla kulttuuria käsitellään kansainvälisestä näkökulmasta, kun vieraisiin tapoihin tutustutaan työpajojen, tanssin, teatterin ja musiikin keinoin.
Päivää voi viettää myös Lammassaaren juhlateltassa, missä lapsiystävällisen iltapäivän ja ilmakitaransoiton ohella järjestetään Turun tapaan Pecha Kucha –tapahtuma.
Pääkaupungissa Taiteiden yötä on juhlittu jo yli 20 vuotta. Tapahtuma on osa Helsingin juhlaviikkoja, joten kulttuuria ja iloista puuhastelua riittää useammalle päivälle.
Taiteiden yönä 27. elokuuta Helsingissä järjestetään yli 200 tapahtumaa. Konsertteja, näyttämötaidetta, runonlausuntaa ja inspiroivia ohjelmanumeroita järjestetään ympäri kaupunkia. Ohjelmaan kannattaa siis tutustua huolella ja ajan kanssa.
Tapahtumapäivänä keskusta-alueella voi myös tutustua viiteen erikoiseen kaupunkiteokseen, jotka saavat ensi-iltansa Juhlaviikoilla. Tällöin voi kokeilla kaupunkikeinua Töölönlahdella tai katsella lyhytelokuvia Kaisaniemen puiston lippakioskeilla. Makkaratalon työmaa-aitaa koristellaan taideteoksin ja Finlandiapuistossa voi kuunnella entisten rakastavaisten terveisiä toisilleen.
Taiteiden yönä vain mielikuvitus on tekemisen rajana.
Tuusula, Taiteiden yö 13.8.2010
Haapavesi, Taiteiden yö 21.8.2010
Kuopio, Taiteiden juhla 27.8.2010
Joensuu, Joen yö 27.8.2010
Anne Ventelä
Kuvat: Esko Keski-Oja