Eurooppa Kaupunkilomat

Berliinin Karl-Marx-Allee – kuin aikamatka Neuvostoliittoon

1.9.2017

Olen varmasti jokaisessa Berliiniä koskevassa postauksessani hehkuttanut kaupungin monipuolisuutta, enkä tee poikkeusta tälläkään kertaa. Berliini on kuin monta kaupunkia, aikakautta ja elämäntyyliä yhden kaupungin sisään käärittynä.

Omaksi suosikeikseni ei varsinaisesti nousseet Itä-Berliinin muistot ajoilta, jolloin Neuvostoliitto oli kova sana. Mielenkiintoisia ne olivat, ei sillä, mutta niiden rumuus on aivan omaa luokkaansa. Juuri sitä ankeaa, mahtipontista ja melkein jopa myötähäpeää herättävää arkkitehtuuria, jota helposti löytää itärajan takaa, löytää myös Berliinistä.

MIKÄ IHMEEN KARL-MARX-ALLEE?

Vähän ankean näköinen mesta

Onneksi kaunis kevät toi alueelle hieman väriä!

Parhaiten neuvostoliittolaisen hengen tunnelmaan Berliinissä pääsee Karl-Marx-Alleella, hulppealla kadulla, joka on paraatipaikka suuriin laatikkotalokeskittymiin ja masentavaan arkkitehtuuriin. Paraatipaikka se on ollut myös kirjaimellisesti. Itä-Berliinin aikoihin katua käytettiin muun muassa sotilasparaatien pitoon. Tilaakin riitti. Stalinalleen (Stalinkatu) nimellä aikanaan tunnetulla kadulla on leveyttä 90 metriä.

Me teimme kävelyretken tuonne Berliinin entiseen loiston päivien tunnelmaan, mikä toimii varsin hämmentävänä kontrastina kaupungin muuten varsin boheemiin ja leppoisaan katukuvaan.

MILTÄ KARL-MARX-ALLEE NÄYTTÄÄ?

Berliini on yleisesti varsin täynnä värejä, elämää, persoonaa ja rentoa fiilistä. Karl-Marx-Alleen kolmisen kilometriä kestänyt seikkailumme oli kuin toisesta kaupungista, tai maasta.

Monet puistoalueet tien varressa tuntuivat yrittävän peittää alleen tien luonnotonta leveyttä

Massiiviset tornit toivat katunäkymään arvokkaan tunnelman

Monet talot kaupungissa alleen peittäneet tagien ja muiden spraytöhryjen ryppäät loistivat poissaolollaan. Alue tuntui siistimmältä ja kliinisemmältä kuin muu Berliini. Kadunvarsia reunustivat silmänkantamattomiin jatkuneet valtaisat talorivit, joiden pääväri oli ankea beige. En olisi hyvällä hyvyydelläkään voinut kutsua aluetta kauniiksi.

Kolossaaliset talorykelmät sentään sopivat kuvaan siltä osin, että katu on leveä kuin pari jalkapallokenttää. Eivät talohirviöt silti poistaneet sitä tosiasiaa, että katu tuntui ympäristöönsä jopa irvokkaan kokoiselta. Varsinkin, kun sillä oli hyvin vähän liikennettä tai muutakaan elämää.

Kauniit puut olivat mielestäni alueen parasta antia

Liekö pääsiäinen hiljentänyt seutua, mutta vastaan ei tullut kuin muutama hassu ihminen. Toki huonolla säällä oli varmasti myös osuutensa asiaan. Saimme kävelymatkan aikana niskaamme pari sadekuuroa ja kasan rakeita. Synkkä kevätpäivä jotenkin alleviivasi alueen autiutta ja tietyllä tapaa ankeaa tunnelmaa. Paikoin tuntui olevan niin hiljaista ja autiota, etten olisi ihmetellyt, jos nurkan takaa olisi kierinyt lännenelokuvistakin tuttu risupallo kierimään tyhjyydessä ennen kuin uusi tuulenpuuska vie sen mennessään.

Alueen koomisuutta ja ristiriitaista fiilistä tuntui lisäävän keskelle autotietä upotettu suihkulähde, joka pulppusi iloisesti. Eikä sitä ihailemaan lähemmin näyttänyt edes olevan kulkureittiä. Koska miksi ihmisen olisikaan pitänyt iloita ja nauttia kauniista asioista… Stalinin patsaskin on tuota kadunpätkää muinoin koristanut, mutta se on jo viety sieltä pois. Siinä samalla kadun nimikin muuttui Karl Marxin suuntaan fanittavaksi. Hänelle ei tosin näyttänyt patsasta löytyvän.

Pieni vinkkiboksi Karl-Marx-Alleesta kiinnostuneille:

  • Katu halkoo Berliiniä Mitten ja Friedrichshainin kaupunginosissa ja alkaa Alexanderplatzin kupeesta
  • Katu kartalla
  • Katu on kolme kilometriä pitkä ja 90 metriä leveä
  • Autenttisimpaan tunnelmaan pääsee Strausberger Platzin ja Frankfurter Torin väliin jäävällä kadunpätkällä
  • Kadulta löytyy useampi U-bahn-asema: Schillingstraße, Strausberger Platz, Weberwiese sekä Frankfurter Tor

Karl-Marx-Allee jätti mulle varsin ristiriitaiset fiilikset. Se oli kiinnostava pala monipuolista Berliiniä ja mielenkiintoinen ajankuva. Ja ehdottomasti käymisen arvoinen kävelyretki. Mutta alue oli myös todella ankea ja masentava, vähän kuin menneisyyden haamuille irvailemaan jätetty.

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER |  BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Tatjaana 2.9.2017 at 10:15

    Kiitos,
    Kysyt, piditkö lukemastasi? Vastaan: pidin.
    Osaat kirjoittaa miellyttävästi.
    Haluan matkustaa Berliiniin, mutta ensin on koettava Kreikka ja Espanja.

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 3.9.2017 at 19:00

      Ole hyvä, ja kiitos itsellesi! Berliini on upea matkakohde, mutta myös Kreikassa ja Espanjassa on paljon nähtävää. Kohde kerrallaan :)

    Leave a Reply