Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Kenia

Kenia on valtavien miljoonakaupunkien ja upeiden kansallispuistojen maa

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 28.05.2019
Aktiviteetteja ja rentoa löhöilyä auringossa tarjoava Kenia on varteenotettava vaihtoehto matkakohteeksi.

Värikäs kulttuuri ja hyvät aktiviteetit kiinnostavat matkailijaa

Kenia sijaitsee Itä-Afrikassa Tansanian, Etiopian, Somalian, Ugandan ja Etelä-Sudanin rajanaapurina. Rantaviivaa tällä Intian valtameren rannalla sijaitsevalla maalla on noin 500 kilometrin verran.

Eri kulttuurien kirjo on Keniassa valtava. Maassa asuu noin 40 miljoonaa ihmistä ja väestö koostuu pääasiassa eri heimoista, joita on useita kymmeniä. Tunnetuin lienee Masai-heimo, joka elää tänä päivänä pitkälti samalla tavoin kuin satoja vuosia sitten. Suurin etninen ryhmä Keniassa ovat kikujut, ja omia vaikutteitaan kulttuuriin ovat tuoneet myös arabit ja eurooppalaiset. Kuten moni Afrikan valtio, myös Kenia on entinen siirtomaa. Maa itsenäistyi Isosta-Britanniasta vuonna 1963.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkailu on yksi köyhän Kenian tärkeimmistä elinkeinoista. Erityisen tunnettu Kenia on safareista ja rannoista. Maan tunnetuin safarikohde on Masai Maran luonnonpuisto, ja rantalomailijoille ihanteelliset olosuhteet löytyvät puolestaan Mombasan kuuluisilta hiekkarannoilta.

Inka KhanjiKenia
Kenian kansallispuistoissa voi nähdä lukusia eläimiä luonnollisessa elinympäristössään.

Ilmasto vaihtelee runsaasti paikasta riippuen

Kenian pinnanmuodot vaikuttavat suuresti ilmastoon maan eri osissa. Rannikolla voi nauttia kuumasta ja kosteasta tropiikista, missä lämpötilat kohoavat päivällä 30 asteeseen ja laskevat illaksi 20 asteeseen. Merivesi pysyttelee ympäri vuoden yli 25 asteessa.

Sisämaan vuoristoisilla alueilla ilma pysyy rannikkoa viileämpänä ja korkeimmilla huipuilla saadaan nauttia jopa lumesta. Vuoristoalueilla vieraillessa kannattaakin pakata mukaan myös lämpimiä vaatteita.

Toisaalta Kenia sijaitsee päiväntasaajalla ja maa kärsii usein kuivuudesta. Sadekaudet ajoittuvat maalis–toukokuulle ja marras–joulukuulle.

Safari Keniassa on todellinen elämys

Matkalippu Keniaan on matkalippu kauas arjesta, ja sinne matkustetaankin ensisijaisesti aktiivi- tai rantalomalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Keniassa järjestetään laadukkaita safareita pitkin avaria savannimaisemia, ja lähes takuuvarmasti matkalaisen silmien eteen ilmestyy villieläimiä niiden luonnollisessa asuinympäristössä. Tutustumisen arvoinen on muun muassa kuuluisa Masai Maran kansallispuisto, jossa voi nähdä Afrikan viisi suurinta eläintä, mutta samalla kannattaa tarkkailla myös kuohuvan Mara-joen läheisyydessä elävää värikästä ja lintukanta.

Kenian suosituin safarikohde onkin Masai Maran luonnonpuisto, jonka vehreässä rauhassa vaeltaa suuri määrä eläinlajeja. Alueella asustaa esimerkiksi kirahveja, apinoita ja virtahepoja. Masai Maralla on 50 kilometriä yhteistä rajaa Serengetin kansallispuiston kanssa, ja alueen kiehtovin nähtävyys on yli miljoonan eläimen vaellus Serengetistä sateiden perässä Masai Maran ylängölle. Vaellusaika kestää heinäkuusta lokakuulle.

Inka KhanjiMasai Mara, Kenia
Kuumailmapallosafari Masai Maran kansallispuistossa on todellinen kerran elämässä -elämys.

Perinteisen autosafarin lisäksi Kenian kansallispuistoissa voi kokea muun muassa myös ratsastussafarin sekä kuumailmapallosafarin auringonnousun aikaan.

Masai Maran luonnonsuojelualue sijaitsee Etelä-Keniassa noin 270 kilometrin päässä Nairobista. Luonnonpuisto on nimetty alueella elävän Masai-heimon mukaan ja safarimatkailijan kannattaa tarttua tilaisuuteen vierailla Masai-kylässä. Masait ovat usein hyvin vieraanvaraisia matkailijoita kohtaan.

Muita suosittuja safarikohteita ja luonnonpuistoja Keniassa ovat Amboseli, Tsavo, Lake Nakuru sekä Mount Kenya.

Rantalomailua Mombasassa

Safarit eivät ole Kenian ainoa valttikortti, sillä Afrikan auliisti paistava aurinko houkuttelee maahan myös auringonpalvojia ympäri maailmaa. Rantalomailun keidas Mombasan rannikkoalue levittäytyy Mombasan kaupungin ympärille Intian valtameren rannalle.

Pitkällä rannikkokaistaleella sijaitsee monia suuria ja pienempiä rantalomakohteita, joissa voi nauttia lämmön, rantahiekan ja meren ohella myös hyvistä palveluista. Tunnetuimpia Kenian rantalomakohteista ovat Mombasan kaupungin tuntumassa sijaitseva Diani Beach ja hieman kauempana sijaitseva Malindi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantalomakohteissa ei tarvitse tyytyä pelkkään auringossa makoiluun, sillä vilkkaissa turistikohteissa on tarjolla myös paljon aktiviteetteja. Kenian rannoilla voi harrastaa esimerkiksi sukellusta ja snorklausta.

Rantalomailu onnistuu Keniassa myös rannikon tuntumassa sijaitsevilla saarilla. Lamun saariston tunnetuimpia vierailukohteita ovat Lamu ja Manda.

Yllättävän korkea hintataso

Hintataso Keniassa vaihtelee runsaasti, sillä matkailijoiden suosimat aktiviteetit ovat usein yllättävän kalliita, mutta monet palvelut on kuitenkin mahdollista saada hyvin edulliseen hintaan.

Safarit ja vierailut kansallispuistoissa ovat kaikkein hintavimpia kokemuksia Keniassa, sillä sisäänpääsy kansallispuistoon voi maksaa jopa lähemmäs sata euroa yhdeltä hengeltä. Safarille tulee sen lisäksi hankkia auto ja usein myös kuski, mitkä tuovat runsaasti lisää hintaa ikimuistoiselle elämykselle. Myöskään matkailijoille suunnatut majapaikat eivät ole erityisen edullisia edes suomalaiseen hintatasoon tottuneelle.

Paikallisten suosimissa paikoissa hintataso on vastaavasti huomattavasti edullisempaa, ja esimerkiksi ruokakauppojen hinnat ovat suomalaisittain hyvin halpoja. Toreilla ja markkinoilla on tapana sopia hinnoista erikseen neuvottelemalla myyjien kanssa. Paikallinen valuutta on Kenian shillinki, jota käyttämällä saa toreilla ja matkamuistomyymälöissä usein euroja tai dollareita paremman hinnan.

Kenian kulttuuri on värikäs ja riemukas

Kenian kiehtova kulttuuri näyttäytyy matkailijalle heti matkan ensimmäisistä hetkistä lähtien ja paikallisten värikkäät vaatteet sekä kaduilla kuuluva swahilinkielinen puhe tuovat eksoottista vaihtelua kotimaahan. Ohikulkevat lapset vilkuttavat iloisesti massasta erottuville matkailijoille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Keniassa suhtaudutaan rennosti ja ymmärtäväisesti matkailijoihin, eikä esimerkiksi erityisiä pukeutumisohjeita ole. Vain rannikon muslimialueilla on syytä pukeutua konservatiivisesti, mutta muualla Keniassa voi pukeutua vapaasti. Pakkausvaiheessa kannattaakin huomioida sääennusteet ja muistaa, että erityisesti vuoristoalueilla illat ovat hyvin viileitä.

Maa on melko turvallinen matkakohde, sillä esimerkiksi pääkaupungissa Nairobissa voi kulkea huoletta lähes jokaisessa kaupunginosassa kaikkina vuorokaudenaikoina. Maalaisjärki on kuitenkin syytä pitää mukana, sillä köyhässä maassa arvokkaan omaisuuden esittely ei ole viisasta.

Kansallispuistoissa oman turvallisuusriskinsä tuovat villieläimet, jotka ovat arvaamattomia. Matkailijan, kuten kaikkien muidenkin ihmisten, kannattaa suhtautua kunnioittavasti eläimiin ja pysytellä aina turvallisen välimatkan päässä. Esimerkiksi safareille on viisasta palkata kuskiksi paikallinen opas, joka tuntee eläimet ja osaa antaa tilanteen mukaiset turvallisuusohjeet.

Kenia on Ison-Britannian entinen siirtomaa, mistä syystä maassa pärjää mainiosti englanniksi, joka onkin Kenian virallinen kieli swahilin ohella. Lähes kaikki paikalliset puhuvat näitä kieliä, minkä lisäksi Keniassa on 42 heimokieltä ja useimmat paikalliset puhuvatkin vähintään kolmea kieltä sujuvasti. Kohteliaisuussyistä matkailijan kannattaa opetella perusfraasit swahiliksi.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN KENIASSA

Inka KhanjiKenia
Eläimet tuntevan Masai-oppaan kyydissä safarista saa parhaan mahdollisen kokemuksen.

Lennot ja matkat Keniaan

Suomesta ei ole Keniaan suoria reittilentoja, vaan matkan aikana täytyy tehdä välilasku. Lennot Helsingistä Nairobiin maksavat lentoyhtiöistä ja matkustajankohdasta riippuen noin 500–700 euroa.

Maan keskeisiä kansainvälisiä lentokenttiä ovat pääkaupunki Nairobin ja rannikolla sijaitsevan Mombasan kaupungin lentokentät. Lentomatka Suomesta Keniaan kestää välilaskusta riippuen noin 13 tuntia.

Kenia on myös pakettimatkakohde, sillä Suomesta järjestetään Keniaan ranta- ja safarimatkoja.

Kenian hotellit

Kenian kattavin hotellivalikoima löytyy rannikon lomakohteista ja pääkaupungista Nairobista. Mombasan tienoilla on laaja valikoima eritasoisia hotelleja, ja tarjolla on niin edullista majoitusta, perhehotelleja kuin luksusluokan majapaikkoja. Tasokasta majoitusta on myös Lamun saariston suurimmilta saarilta.

Suosituissa lomakohteissa hotellien palvelut ovat runsaita ja tarjolla on myös paljon aktiviteetteja. Safarimatkoilla puolestaan majoitutaan usein telttakylissä tai majataloissa.

Majoitusten hintataso voi yllättää suomalaismatkailijan, sillä hyvätasoiset majapaikat ovat erittäin kalliita. Hotellista voi joutua helposti maksamaan useita satoja euroja yöltä henkeä kohden, mutta puitteet ovat hyvät. Vastaavasti tarjolla on myös edullisia majapaikkoja, ja esimerkiksi Nairobissa voi yöpyä vaatimattomasti hostellissa kevyesti alle kymmenellä eurolla.

Liikkuminen Keniassa

Tietä myöten Keniassa voi matkustaa paikallisella pikkubussilla, matatulla. On kuitenkin hyvä huomioida, että Kenian tieverkoston kunto on hyvin vaihteleva: maassa on hyväkuntoisia teitä joita pitkin matka taittuu nopeasti, mutta myös huonokuntoisia tieosuuksia, jotka hidastavat matkantekoa huomattavasti. Myös ruuhkat hidastavat etenemistä, mistä syystä Keniassa ei koskaan voi tietää tarkasti, kuinka kauan jokin matka tulee kestämään.

Autolla liikkuminen voi Keniassa houkuttaa ikkunasta avautuvien huikeiden maisemien vuoksi. Itse ei ratin taakse kuitenkaan kannata kavuta, vaan on suositeltavaa luottaa pikkubusseihin tai vuokrata itselleen auto ja kuljettaja.

Pidemmät matkat etenkin huonojen tieyhteyksien päässä oleviin kohteisiin kannattaa Keniassa tehdä lentäen. Maan sisäiset lennot ovat verrattain edullisia, mutta lentoyhtiön luotettavuuden varmistamiseen kannattaa panostaa. Lentäminen on hyvä tapa matkata esimerkiksi Nairobista Mombasaan. Esimerkiksi Air Kenya ja Safarilink tarjoavat luotettavia pienkonelentoja Kenian sisällä.

KENIAN MATKAKOHTEET

Inka KhanjiKenia
Mombasan tuntumassa sijaitseva Diani Beach on Kenian suosituimpia rantakohteita.

Mombasa

Kenian toiseksi suurin kaupunki Mombasa ja sen tuntumaan levittäytyvä Mombasan rannikko ovat maan tunnetuimmat rantalomakohteet. Mombasa sijaitsee noin 500 kilometrin päässä Nairobista.

Varsinainen Mombasan kaupunki sijaitsee saarella mantereen kupeessa. Kaupunki on viehättävä sekoitus arabialaista, afrikkalaista ja eurooppalaista kulttuurihistoriaa. Matkailijan kannattaa ehdottomasti tutustua vanhaankaupunkiin sekä Fort Jesuksen linnakkeeseen.

Diani Beach

Diani Beach on yksi Mombasan rannikon keskeisimmistä matkailualueista. Rannikon luonnonrannat ovat pitkiä ja valkohiekkaisia, alueella sijaitsee hyvätasoisia hotelleja ja tarjolla on paljon harrastusmahdollisuuksia kuten sukellusta ja snorklausta. Diani Beachiltä löytyy myös paljon ostosmahdollisuuksia matkamuistojen muodossa sekä vilkas yöelämä.

Malindi

Malindi sijaitsee Intian valtameren rannalla noin 120 kilometrin päässä Mombasasta. Kaupunki on tunnettu upeasta rannastaan ja suojellusta vedenalaisesta luonnonpuistosta, jonka koralliriutalla elää värikkäitä kaloja ja kilpikonnia. Luonnonpuistoon pääsee tutustumaan snorklaten tai lasipohjaisella veneellä.

Malindissa on myös paljon hyvätasoisia hotelleja, palveluja ja oivat ostosmahdollisuudet. Suosituinta ajanvietettä ovat kuitenkin auringon palvonta sekä vesiurheiulajit.

Lamu

Lamun saari sijaitsee Kenian rannikolla ja se on pinta-alaltaan noin 150 neliökilometrin suuruinen. Saari on tunnettu ranta- ja reppureissukohteena. Lamun kapeat kujat, suolaisen tuulen piiskaamat talot ja muslimikulttuuri tekevät siitä uniikin matkakohteen, jonka moni matkailija listaa Kenian parhaimmaksi. Saaren nimikkokaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Lamulle pääsee lautalla esimerkiksi Mokowesta sekä viereiseltä Mandan saarelta, jolla on myös lentokenttä.

Manda

Manda on Lamun saaristoon kuuluva saari Intian valtameressä. Saari on tunnettu kahdesta raunioituneesta satamakaupungeistaan. Mandalla sijaitsee paljon luksushotelleja sekä muutama pienempi hotelli.

Mandalla on myös Lamun saariston ainut lentokenttä, jonne lennetään vain maansisäisiä lentoja. Lentokentällä ei myöskään ole vakituista henkilökuntaa.

Nairobi

Kenian länsiosassa sijaitsevassa pääkaupungissa Nairobissa asuu noin 2,5 miljoonaa ihmistä. Se on Afrikan suurimpia kaupunkeja ja tarjoaa paljon nähtävää myös matkailijalle. Nairobin kansallismuseossa pääsee tutustumaan kattavasti Kenian historiaan. Nairobista löytyy myös tanskalaiskirjailija Karen Blixenin museo. Blixen tunnetaan parhaiten kirjastaan Minun Afrikkani, josta on tehty myös menestyselokuva.

Varovaisuus on Nairobissa tarpeen, sillä rikollisuutta esiintyy kaupungissa runsaasti. Erityisesti pimeällä liikkumista kannattaa välttää.

Kaupungin tuntumassa sijaitsee sen nimikkoluonnonpuisto, Nairobi National Park. Monet matkailijat käyttävät Nairobia tukikohtanaan vieraillessaan kansallispuistossa. Savannimaisemasta ja runsaasta eläinkannasta tunnetun puiston alueella ei ole mahdollista yöpyä. Alueeseen voi kuitenkin tutustua päivävaelluksilla nauttien eväät jollain alueen useista piknik-alueista.

Mount Kenian kansallispuisto

Noin 175 kilometrin päästä sijaitsee Mount Kenian kansallispuisto, joka suojelee Afrikan toisiksi korkeinta vuorta ympäröivää luontoa. Vuori kohoaa reiluun 5 000 metriin ja sen huippua peittävät lumi ja jää.

Alueen kasvillisuus ja eläimistö vaihtelevat korkeuden mukaan. Alavemmilla alueilla voi nähdä norsuja ja sarvikuonoja kun taas korkeammalle noustessa kohtaa antilooppeja ja mangusteja. Alueella voi myös ihailla vuoristojärviä sekä tutkia luolia.

Kansallispuiston alueella voi yöpyä muutamassa majatalossa sekä usealla leirintäalueella. Puisto- ja majoitusmaksuihin on hyvä varata käteistä.

KENIAN PARHAAT

Inka KhanjiKenia
Vierailu Masai-heimon luona on mielenkiintoinen elämys.

Kokeile näitä Keniassa

  1. Safari Masai Maran luonnonpuistoon
  2. Sukellus Intian valtamereen
  3. Saarihyppely rannikolla
  4. Päivä Diani Beachilla
  5. Kierros Mombasan Vanhassakaupungissa

Maistele ainakin näitä ruokia

  • Ugali-maissipallot
  • Tusker-olut
  • Dawa-juoma

Lisätietoa

Go2africa-sivuston Kenia-vinkit
Kenian matkailusivusto
Ulkoministeriön matkustustiedote

Teksti: Jenna Lehkonen, Anu Vaheristo ja Inka Khanji
Kuvat: Inka Khanji

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Sansibar, Tansania

Kokeile jotain uutta: esittelyssä Afrikan upeimmat rantalomakohteet

Missä nähdä flamingoja?

Haaveiletko flamingojen näkemisestä? Paina mieleesi nämä paikat

Safari Afrikassa on unohtumaton elämys – viisi parasta paikkaa

Nairobi

Afrikan eksotiikka kiehtoo – viisi syytä matkustaa Nairobiin

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja