Hyppää sisältöön

Viisi syytä matkustaa Istanbuliin

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 16.01.2014
Kevät on mainiota aikaa matkustaa Istanbuliin. Lue viisi syytä vierailla kaupungissa, jossa itä ja länsi kohtaavat.

1. Kulje James Bondin jalanjäljillä

Vuoden 2012 James Bond -elokuvassa 007 – Skyfall seikkaillaan Istanbulissa. Alun takaa-ajokohtaus sijoittuu osin Suureen basaariin. Maailman suurin katettu basaari on rakennettu vuonna 1461, ja se kätkee sisäänsä jopa 4 000 liikettä.

007 on ennenkin liikkunut Euroopan ja Aasian rajalla sijaitsevassa Istanbulissa. Maailman kuuluisimman agentin voi bongata myös elokuvista Salainen agentti 007 Istanbulissa ja Kun maailma ei riitä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Lumoudu tulppaanimerestä

Istanbul puhkeaa väriloistoon huhtikuussa, kun yli 11 miljoonaa tulppaania avaa terälehtensä tulppaanifestivaalin kunniaksi. Vuodesta 2004 lähtien kaupunkia on koristanut yli 56 miljoonaa tulppaania muistutuksena siitä, että tulppaanit ovat peräisin Turkista.

Sulttaani Ahmet III:n hallituskautta vuosien 1718–1730 välillä kutsuttiin Tulppaanikaudeksi. Tulppaanin muotoa käytettiin maalauksissa, taiteessa ja ruuanlaitossa. Muoto rinnastetaan edelleen täydellisyyteen ja kauneuteen.

Väriloistoa voi kokea esimerkiksi Topkapin vieressä Gülhanen puistossa, jossa 15 eri lajikkeen tulppaaneja on yhteensä noin 265 000. Emirgan puisto on suurin kaikista: siellä kasvaa yli 1,8 miljoonaa tulppaania ja sata lajiketta.

– Ottomaanit olivat tulppaanien ensimmäisiä viljelijöitä ja he esittelivät kukat tanskalaisille 1700-luvulla. Myös turkkilainen teelasi on saanut innoituksensa tulppaanin muodosta, sanoo Suomessakin Turkin Valtion Matkailutoimistossa vaikuttanut Ahmet Kaplan.

3. Inspiroidu design- ja taide-elämyksistä

Turkkilaiset taiteilijat, jotka kerran lähtivät Lontooseen, Berliiniin tai Amsterdamiin, ovat palanneet kotiin Istanbuliin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kaupungista löytyy vuosisatoja vanhaa mosaiikkitaidetta arkkitehtuurisesti upeissa kohteissa kuten Hagia Sofiassa sekä vastapainoksi tuhansia nykytaiteen gallerioita. Mainioita moderneja esimerkkejä ovat Galeri Nev kuuluisalla Beyoglun Istiklal -kadulla sekä Galeri Egeran Karaköyn alueella.

Istanbulin tunnetuin nähtävyys Hagia Sofia

Bosporinsalmen äärellä sijaitseva modernin taiteen museo Istanbul Modern esittelee vaihtuvia näyttelyitä modernin taiteen ja nykytaiteen teoksista valokuvista installaatioihin.

– Täydellinen tapa päättää galleriakierros on nauttia turkkilaista teetä Firuzaga Camii Kahvesin (Siraselviler Caddesi, Cihangir) terassilla. Paikka on suosittu paikallisten taiteilijoiden, kirjailijoiden ja näyttelijöiden keskuudessa, sanoo Istanbulista kotoisin oleva taiteilija Melek Mazici, joka on asunut Suomessa vuodesta 1981 lähtien.

4. Rentoudu Prinssisaarilla

Miljoonakaupunkiin saa toisenlaisen näkökulman, kun matkustaa päiväksi puolen tunnin laivamatkan päässä sijaitseville Prinssisaarille. Nimi juontaa juurensa historiaan: bysantin aikaan prinssit ja ottomaanien aikaan sulttaanit karkotettiin näille saarille.

Päiväretki Istanbulin Prinssisaarille

Saariryhmän isoimmalla saarella Büyükadalla on kauniita puutaloja, autenttista kylämeininkiä, puhdas meri-ilma ja hyviä kalaravintoloita. Menopelinä toimivat hevoskärryt tai polkupyörä – ja samalla tulee käyneeksi Aasian puolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

5. Antaudu kulinaristisille nautinnoille

Turkkilainen keittiö on tunnettu värikkäistä ja aromaattisista herkuistaan. Keittiössä yhdistyvät Keski-Aasian, Lähi-idän ja Balkanin ruokakulttuurit. Suurin vaikuttaja on ollut ottomaanien valtakunta, jonka aikana ruoasta tuli tarkoin harkittua taidetta.

Vuonna 1888 perustettu Haci Abdullah on yksi Istanbulin perinteikkäimmistä ravintoloista, jossa voi tutustua turkkilaiseen ja osmanilaiseen keittiöön.

Lacivert Istanbul sijaitsee Bosporinsalmen vieressä Aasian puolella. Ravintolasta on upea näkymä miljoonakaupunkiin. Poikkea kahvilla tai jää lounaalle tai romanttiselle illalliselle.

Lähde: Turkin matkailutoimisto
Kuva: iStockphoto, Flickr / allistair, Maria Hietala

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Raki

Tähän juomaan sinäkin törmäät Turkissa – muista nämä säännöt, jos haluat kokeilla sitä

Turkin ilmasto

Turkin sää – milloin on paras aika matkustaa? Huomioi nämä asiat

Antalyan parhaat nähtävyydet

Antalyan parhaat nähtävyydet – 12 vinkkiä seuraavalle lomalle

Turkkilainen aamiainen

Aloita aamu herkutellen – tällainen on aito turkkilainen aamiainen

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja