Hyppää sisältöön

Prahan parhaat nähtävyydet – tutustu ainakin näihin kuuteen kohteeseen

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 12.09.2022
Prahassa on kiinnostavia nähtävyyksiä, jotka kannattaa poimia mukaan omaan matkasuunnitelmaan. Katso tästä kuusi kohdevinkkiä!

Valtavasti nähtävää

Tšekin pääkaupungilla Prahalla on pitkä historia, joten kaupungissa riittää merkittävää nähtävää. Siksi ennen lomaa onkin hyvä tutustua hieman kaupungin kohteisiin, jotta loman aikana ehtii käydä ainakin kaikista kiinnostavimmassa kohteissa.

Nähtävyyskierroksen Prahassa voi toteuttaa kohtuuhinnalla, sillä moniin kuuluisiinkin nähtävyyksiin pääsee tutustumaan jopa ilmaiseksi. Raitiovaunun 22 reitti kulkee monien kaupungin kuuluisimpien nähtävyyksien ohi, joten hyppäämällä kyytiin voi kokea edullisen kaupunkikierroksen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Erityisesti kesäaikaan Praha on matkailijoiden suosiossa, joten nähtävyydet ovat monesti päiväsaikaan ruuhkautuneita. Tällöin nähtävyyksiin tutustumiseen on hyvä varata aikaa mahdollisten jonojen vuoksi.

Näitä kuutta nähtävyyttä ei kannata ohittaa Prahassa lomaillessa!

1. Prahan linna

Prahan linna on Tšekin tärkein historiallinen monumentti ja maailman suurimpia linna-alueita. Prinssi Bořivoj siirsi 800-luvun lopulla valtaistuimen paikan korkealle kukkulalle lähelle Vltava-jokea rakennettuun linnaan, jonka seurauksena Prahan kaupunki sai alkunsa. Linna on kokenut muutoksia Prahan värikkään historian seurauksena, ja siellä on nykyään Tšekin presidentin virka-asunto.

ShutterstockPrahan nähtävyydet
Yli tuhat vuotta vanha Prahan linna pitää sisällään lukuisia nähtävyyksiä.

Linnan alueella on lukuisia nähtävyyksiä kuten palatseja, kirkkoja, museoita ja puutarhoja. Tunnetuimpia nähtävyyksistä ovat esimerkiksi Pyhän Vituksen katedraali ja Kuninkaanpalatsi.

Ylös linnalle pääsee esimerkiksi raitiovaunulla 22 tai kävellen. Osalla alueesta on mahdollista kierrellä ilmaiseksi, mutta moniin nähtävyyksistä on pääsymaksu. Pääsylippuja voi ostaa erikseen haluamiinsa nähtävyyksiin tai valita lipputyypin, johon kuuluu sisäänpääsy useampaan linna-alueen vierailukohteeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Vanhankaupungin aukio ja astronominen kello

Vanhankaupungin aukio on Prahan sydän. Aukiolta löytyy monia kiinnostavia nähtävyyksiä. Tärkein niistä on vanha raatihuone ja sen seinässä oleva astronominen kello. Tämän lisäksi aukion laidalla sijaitsevat merkittävät Týnin ja Pyhän Nikolauksen kirkot sekä Jan Husin muistomerkki.

Prahan astronominen kello rakennettiin alunperin vuonna 1410, jonka jälkeen sitä on muokattu ja korjattu useaan otteeseen. Kello esittää eri aikoja sekä astronomisia tietoja esimerkiksi auringon ja kuun liikkeistä. Joka tasatunti aamuyhdeksästä kello yhteentoista illalla voi nähdä kahtatoista apostolia esittävien hahmojen tulevan esiin kellosta.

ShutterstockPrahan nähtävyydet
Vanhankaupungin aukion nähtävyyksiin kuuluvat astronominen kello ja useat kirkot.

Vanhankaupungin aukiolla järjestetään myös monenlaisia tapahtumia kuten musiikkifestivaaleja kesäisin. Joulun aikaan aukion valloittavat perinteiset joulumarkkinat.

3. Kaarlensilta

Kaarlensilta on kivisilta, joka ylittää Vltavan yhdistäen Prahan vanhankaupungin ja Malá Stranan. Sillan rakentaminen aloitettiin 1300-luvun puolessa välissä, kun edellinen silta vahingoittui pahoin tulvissa. Reilut 500 metriä pitkää siltaa koristavat pyhimyspatsaat, joita on yhteensä 30. Patsaista tunnetuin on Pyhän Johannes Nepomukilaisen patsas, jonka koskettaminen tuo onnea.

Sillalta aukeaa kauniit näköalat molemmille puolille jokea sekä ylös kohti Prahan linnaa. Pitkin siltaa on erilaisia myyntikojuja, joissa esimerkiksi taiteilijat kauppaavat maalauksiaan tai tekevät hullunkurisia kuvia matkailijoista. Monesti sillalla on myös katusoittajia esiintymässä.

ShutterstockPrahan nähtävyydet
Auringonnousun aikaan Kaarlensillalla ei vielä näy suuria ihmismassoja.

Kaarlensilta on yksi Prahan suosituimmista nähtävyyksistä, mikä tarkoittaa, että se on usein myös ruuhkautunut. Rauhallisinta sillalla on aamuvarhaisella, jolloin suurin osa ihmisistä vielä nukkuu. Illalla pimeän laskeuduttua kannattaa käydä sillalla nappaamassa kuva valaistusta Prahan linnasta.

4. Josefovin juutalainen kortteli

Historiasta kiinnostuneen matkailijan kannattaa vierailla Josefovin juutalaisessa korttelissa, joka sijaitsee vanhankaupungin alueella. Prahassa oli ennen toista maailmansotaa suuri juutalaisyhteisö, ja Josefov on yksi parhaiten säästyneistä juutalaisten asuttamista alueista Euroopassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Josefovin tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluu Prahan vanha juutalainen hautausmaa, joka on yksi vanhimmista säilyneistä juutalaisten hautausmaista. Alueella on myös useita synagogia kuten Vanha-uusi synagoga, joka on yksi Euroopan vanhimpia.

5. Petřínin kukkula

Petřínin kukkula sijaitsee Malá Stranassa eli Prahan niin kutsutulla pienellä puolella. Ylös pääsee nousemaan vaunulla, johon käy Prahan julkisen liikenteen matkaliput. Matka Újezdin asemalta ylös asti kestää noin viisi minuuttia. Kukkulalle voi myös nousta kävellen.

Petřínin näköalatorni on löyhä kopio Pariisin Eiffel-tornista, josta paikalliset pitivät niin paljon, että halusivat Prahaan samanlaisen. Yhteensä 299 porrasta johtavat Petřínin tornin näköalatasanteelle, joka on 50 metrin korkeudessa. Peruslippu torniin maksaa noin viisi euroa. Halutessaan kävijä voi maksaa lisämaksun, jolla pääsee nousemaan ylös torniin hissillä. Kirkkaalla säällä tornista näkee kauas kaupungin yli.

Petřínin kukkulalla kannattaa myös vierailla vuonna 1891 valmistuneessa peililabyrintissa, jonka seinämät on täytetty peileillä. Peililabyrintissa on huone, jonka peilit näyttävät katselijat hullunkurisen näköisinä sekä taistelua Kaarlensillalla esittävä dioraamamaalaus.

6. Žižkovin televisiotorni

Toinen vierailemisen arvoinen näköalapaikka on Žižkovin kaupunginosassa sijaitsevassa televisiotornissa. 216 metriä korkea torni on Prahan korkein rakennelma. Televisiotornin näköalatasanne sijaitsee 93 metrin korkeudessa ja tarjoaa 360 asteen näkymän eri puolille kaupunkia. Näköalatasanteen lisäksi tornissa on ravintola ja pieni hotelli, jossa on vain yksi huone.

Žižkovin televisiotornin erikoisuus ovat jättimäisiä vauvoja esittävät kymmenen lasikuidusta valmistettua patsasta. Patsaat olivat alunperin vain väliaikaisia, mutta suuren suosion saavuttamana ne saivat jäädä paikoilleen kiipeilemään pitkin tornia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Žižkovin kiinnostavassa kaupunginosassa pääsee hetkeksi pakenemaan vanhankaupungin ihmisvilinää ja tutustumaan paikalliseen elämäntyyliin. Alueella on paljon kahviloita ja baareja, joissa viihtyvät erityisesti opiskelijat ja taiteilijat. Žižkovissa on myös Prahan uusi juutalainen hautausmaa, jonne kirjailija Franz Kafka on haudattu.

>> Lue myös: Seitsemän hotellivinkkiä Prahaan – lue vinkit eri budjeteille

Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Shutterstock

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Prahan vanhakaupunki

Seitsemän hotellivinkkiä Prahaan – lue vinkit eri budjeteille

Praha

Koe Eurooppa halvalla – kolme kaupunkia, joissa lomailet pienellä budjetilla

Budjettivinkit Prahaan

Budjettiloma Prahassa – nappaa vinkit onnistuneeseen matkaan

Praha

Helppo ja edullinen kohde kaupunkilomalle – viisi syytä matkustaa Prahaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja