Tämä seitsemälle kukkulalle rakennettu ”ikuinen kaupunki” on täynnä historian havinaa seä huimia fiiliksiä tuottavia paikkoja ja nähtävyyksiä. Se on kaupunki, jonne tunnetusti kaikki tiet vievät. Kaikki tietää Rooman. Ketään ei varmasti tarvitse muistuttaa legendan Romuluksesta ja Remuksesta, kaupungin historiaan keskeisesti liittyvistä hahmoista, eikä myöskään kaupungin merkityksestä aikoinaan Rooman mahtivaltakunnan keskuksena. Nykyään tämä metropoli myös ympäröi kristinuskon keskusta, kääpiövaltio Vatikaania. Koska Rooma on suuri ja täynnä kaikenlaista koettavaa, ei kaikkia kohteita ihan hetkessä kierretä. Heittäydy siis luvalla turistiksi ja aloita Roomaan tutustumisesi vaikka näistä kolmesta Rooman pakko-nähdä-nähtävyyksistä! Näitä siis ovat mielestämme:
Colosseum
Maailman seitsemän uuden ihmeen joukkoon vuonna 2007 valittu Colosseum on Rooman keskustassa sijaitseva amfiteatteri, jonka rakentaminen ajoittuu Flavius-sukuisten keisarien aikaan vuosina 72–80. Colosseumissa järjestettiin aikoinaan mm. kuuluisia gladiaattoritaisteluita sekä muita kansanhuveja ihmisten teloituksista ja leijonille syöttämisestä aina meritaisteluihin, jolloin areena siis pystyttiin täyttämään vedellä. Colosseum oli antiikin amfiteattereista suurin, ja sen on laskettu vetäneen jopa 73 000 katsojaa. Rakennuksen viihdekäytön lopettamisen jälkeen keskiajalla se toimi mm. asuinrakennuksena ja hautausmaana. Sittemmin Colosseum on pahasti raunioitunut maanjäristyksissä ja kivenryövääjien käsittelyssä.
Espanjalaiset portaat

Nämä portaat on rakennettu kolmen eri pengermän muodostelmaan ja niitä pitkin pääsee kipittämään Trinità dei Montin kirkon sisäänkäynnille. Portaat on rakennettu vuosien 1721–1725 välillä ja niitä on restauroitu useaan otteeseen. Portaat ovat suosittu paikallisten asukkaiden kohtauspaikka, jonka askelmilla mielellään istuskellaan ja katsellaan ihmisvilinää myös turistien toimesta.
Pietarin kirkko (tai Pyhän Pietarin kirkko)
Suuntaamalla kulun Pietarin kirkkoon, pääsee samalla ainutlaatuisen muurein ympäröidyn Vatikaanin maaperälle. Se toimii Vatikaanivaltion pääkirkkona ja on maailman suurin kirkkorakennus. Legenda kertoo kirkon rakennetun 1600-luvulla juurikin sille paikalle, jossa apostoli Pietari ristiinnaulittiin. Kirkon sisällä voi ihailla sen loisteliaisuutta ja lukuisia merkittäviä taideteoksia. Siellä on myös Pyhää Pietaria esittävä patsas, jonka varvasta ihmiset ovat suuteloineet aikojen kuluessa niin intohimoisesti, että se on jo sileäksi kulunut.
| Palma & Palma No | 910 € |
| Rodos | 295 € |
| Varnan Kultahiet | 169 € |
| Varnan Kultahiet | 229 € |
| Bangkok | 841 € |
| Rooma | 362 € |
| Pariisi | 436 € |
| New York, NY | 697 € |