Etusivu > Kaupunkilomat > Pariisin top 5

Eiffel-torni

Pariisin top 5

Historiallisia muistomerkkejä, koristeellisia kirkkoja ja omalaatuisia rakennelmia – yhdessä maailman vieraillummista kaupungeista riittää nähtävää vuoden jokaiselle päivälle. Pariisin must-kohteet tuntee jokainen ainakin nimeltä ja ne kiehtovat matkailijoita vuodesta toiseen.

Eiffel-torni

Alkujaan rumaksi ja turhaksi parjatusta Eiffel-tornista on tullut Pariisin tunnetuin maamerkki. 312-metrisen tornin huipulta aukeaa selkeällä säällä näkymä kymmenien kilometrin päähän, mutta alemmiltakin tasanteilta silmien eteen avautuu suurkaupunki. Maisemien upeudesta kertoo kävijöiden määrä: yli kuusi miljoonaa matkaajaa vuosittain.

Vaikka suurin osa vierailijoista nousee torniin juuri vaikuttavien näkymien vuoksi, löytyy portaiden päästä muutakin. Alemmilla tasanteilla voi tutustua muun muassa tornin rakentamiseen ja sen suunnittelijoihin, lepuuttaa jalkoja kahvilassa tai lähettää kotiin Eiffel-postileimalla varustetun tervehdyksen. Toisella tasanteella sijaitsee myös Michelin-tähdellä palkittu ravintola Jules Verne.

Vakaata rautamonumenttia kannattaa ihailla myös ulkopuolelta. Paras paikka katseluun on Seine-joen toisella puolella sijaitseva Trocaderon puistosta, johon joukottain ihmisiä poikkeaa illan pimetessä katsastamaan valaistuksessaan vaikuttava rautatorni. Kerran tunnissa arvokkaat valot vaihtuvat amerikkalaistyyliseen välkkeeseen, joka kaikessa korniudessaankin kuuluu jokaisen nähdä.

Louvre

Taiteen ja historian ystäville Louvre on loputon aarreaitta. Maailman suosituimman taidemuseon upeat rakennukset kätkevät sisäänsä yli 35 000 teosta, lukuisia näyttelyitä ja yli 8,5 miljoonaa vierailijaa vuodessa.

Museon yli 20 kilometrin pituisilla käytävillä voi kuluttaa vaikka koko päivän, mutta tehokas matkaaja keskittyy kuuluisimpiin teoksiin, joita niitäkin löytyy Louvresta useita. Tunnetuimpia ovat Leonardo da Vincin arvoituksellinen Mona Lisa, Eugène Delacroix‘n teos Vapaus johtaa kansaa ja antiikkinen veistos Venus de Milo. Taiteellisimmat baskeripäät kiertävät kaikki osastot, joita löytyy omansa muun muassa egyptiläiselle ja itämaiselle taiteelle.

Notre Dame

Aivan Pariisin keskustassa, Seine-joen keskellä sijaitsevalta Île de la Citén saarella kohoaa joukko vanhoja ja koristeellisia rakennuksia, joista kuuluisin lienee goottilainen Notre Damen katedraali. Kirkon rakennustyöt aloitettiin 1100-luvulla ja massiivinen rakennus valmistui 1300-luvun alkupuolella.

Notre Damessa käy vuosittain noin 13 miljoonaa turistia, jotka ihailevat kirkon vaikuttavaa kokoa ja koristeellisia yksityiskohtia. Torneihin jonottaville aukeaa tilaisuus ihailla Pariisia sen keskeisimmäksi paikaksi kutsutulta tontilta. Katedraalissa järjestetään myös katolisia messuja ja iltakonsertteja, jolloin tunnelma rauhoittuu päivän ihmisryysikseen verrattuna.

Pompidou-keskus

Ranskan entisen presidentin Georges Pompidoun aloitteesta perustettu Pompidou-keskus avattiin yleisölle vuonna 1977, ja viime vuosina se on ollut yksi Pariisin vieraillummista kohteista. Taiteen monitoimitaloksi kutsuttu rakennus onkin jo ulkoa katsottuna hauskan näköinen. Normaalisti rakennusten seinien sisälle piilotetut asiat, kuten vesi- ja ilmastointiputket sekä rullaportaat, on Pompidoussa sijoitettu ulkopuolelle ohikulkijoiden hämmästeltäviksi.

Sisäänsä hullunkurinen rakennus kätkee muun muassa museoita, näyttelyitä, konsertti- ja elokuvasaleja sekä kahvilan ja ravintolan. Yksi merkittävimmistä on Euroopan parhaaksi kehuttu modernin taiteen museo, jonka teokset kirvoittavat osuvia kommentteja myös lapsilta, joita Pariisin historialliset nähtävyydet ja kävelykierrokset lähinnä uuvuttavat.

Riemukaari ja Champs Élysées

Pariisin tunnetuin katu, kolmen kilometrin pituinen Avenue des Champs Élysées, päättyy lännessä Riemukaareen. Muistomerkin 30 vuotta kestäneet rakennustyöt pani alulle vuonna 1806 keisari Napoleon, jonka syrjäyttäminen viivästytti urakan valmistumista.

Valtavan liikenneympyrän keskellä sijaitseva monumentti on kunnianosoitus Ranskan puolesta taistelleille. Yksityiskohtaiset kaiverrukset kuvaavat Napoleonin suuria taisteluita, ja kaaren alle on sijoitettu ensimmäisessä maailmansodassa taistelleen tuntemattoman sotilaan hauta, jolla palaa ikuinen tuli.

Riemukaaren huipulta aukeaa vaikuttava näkymä Champs Élyséelle. Valtaa ja vaurautta huokuvan korttelin varrella sijaitsevat sulassa sovussa muun muassa Ranskan presidentin virka-asunto, suurlähetystöjä, maailmankuulujen muotitalojen liikkeitä ja viiden tähden hotelleja. Sinne tänne väliin on ripoteltu McDonaldseja ja edullisten vaateketjujen myymälöitä.

Champs Élyséen massiiviset rakennukset vaihtuvat idässä puistoon, jonka penkeillä on mukava levähtää ja imeä itseensä pariisilaista tunnelmaa. Matkaa jatkaville hengähdys ei kestä kauaa, sillä heti puiston jälkeen aukeaa historiallinen Place de la Concorde, jossa sijainneeseen giljotiiniin päättivät 1700-luvulla päivänsä kuningas Ludvig XVI ja tuhannet muut ranskalaiset.

Laura Uotila

Arvostele artikkeli: Pariisin top 5
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,80/5
- 5 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

4 kommenttia aiheesta Pariisin top 5

  1. Juha Lahtinen
    Juha Lahtinen sanoo:

    Pariisi on todella näkemisen arvoinen kaupunki. Kannattaa ottaa päivä per. Eiffel, Louvre, Notre Dame, Monet, Sacre-coeur ja sanoisin Pariisin metro on yksi nähtävyys ainoa järkevä matkustusmuoto ja halpa. Ja nähtävyyksiä jää vielä runsaasti vielä seuraavallekin reissulle.

  2. Viikkokaan ei riitä
    Viikkokaan ei riitä sanoo:

    Ei riitä edes viikko kaiken näkemiseen Pariisissa…

  3. TC
    TC sanoo:

    Oi voi, mistähän sitä repisi aikaa, että viimein pääisi tännekin…?

  4. elämyksiä kaupunkilomalla
    elämyksiä kaupunkilomalla sanoo:

    Muutama vuosi sitten kävin Pariisissa. Matkani aikana tuli nähtyä ne päänähtävyydet ja viehätyin kovasti pariisilaisten elämänmenosta. Aion matkustaa sinne joskus uudelleenkin. Jos olet menossa Pariisiin, niin käy katsomassa Grevinin vahakabinetti. Se on mielenkiintoinen paikka, kuten myös taiteilijakukkula Montmartre, jonka päältä löytyy ehkä Euroopan kaunein kirkko. Sen nimi on Sacre-Cour. =)

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo