Etusivu > Kaupunkilomat > Ostoksilla Kuala Lumpurissa
Malesian pääkaupungissa Kuala Lumpurissa on turha lähteä samoilemaan kaupungin syrjäkujille pienten putiikkien toivossa, sillä kaikki tarvittava ja paljon enemmän löytyy taivaita hipovista ostoskeskuksista. Ostoskeskukset eivät ole ainoastaan täynnä kauppoja, vaan niistä löytyy myös ravintoloita, elokuvateattereita ja kuntosaleja. Kaupat ovat samoja kuin Euroopassa, joten eksotiikan perässä kannattaa hipsiä China Towniin tai Little Indian toreille.
Kuala Lumpurin pohjoisosassa sijaitsee niin sanottu Kultaisen kolmion alue, jonne keskittyvät kaikki parhaat ostoskeskukset, hotellit ja klubit. Suurin osa ostosparatiiseista sijaitsee Butik Bintang-alueella. Eräs kaupungin suurimmista ja monipuolisimmista ostoskeskuksista on Malesian maanmerkin, Twin Towerin vieressä sijaitseva Suria KLCC. Siellä on ostettavaa jokaiselle kukkarolle sopivaan hintaan. Keskuksen kaupoista löytyy esimerkiksi Marc Jacobsia ja Chanelia, sekä edullisempia hintoja hakeville esimerkiksi Top Shopin tuotteita. Kenkiin hurahtanut rakastuu Shüz-kenkäkauppaan, jonka valikoimissa on esimerkiksi Manolo Blahnikin ja Chloén kenkäpareja. Luksusta elämäänsä löytää Starhill-ostoskeskuksesta, jonka katon alla majailevat esimerkiksi desingmerkit Louis Vuitton, Dior, Gucci ja Givenchy. Mid Valley Megamall on Aasian suurin ostoskeskus, jonka alueelta löytyy kaikkea elokuvateattereista ja keilahalleista kuntosaleihin. Sinne pääsee paikallisella bussikuljetuksella Bangsar LRT-asemalta.
Vaikka ostoskeskukset ovatkin valloittaneet suurimman osan Kuala Lumpurin shoppailijoista, monet haluavat ostoksiinsa myös paikallista väriä. Perinteisiä aasialaisia ostoskatuja ja toreja löytyy parhaiten Kuala Lumpurin keskustan Chinatownista. Täältä kannattaa metsästää myös matkamuistoja. Tuliaisia voi hakea erityisesti Central Merketilta, joka aiemmin toimi maataloustuotteiden myyntipaikkana, mutta joka on nyt taiteen ja käsitöiden kauppapaikka. Tori on täynnä musiikkia, käsitöitä ja kulttuuriperinteitä, joita matkailija voi tutkia ja hämmästellä.
Menneisyys tuntuu olevan läsnä tässä modernissa kaupungissa varsinkin Dataran Merdekan kolonialismin aikaisissa rakennuksissa ja Petaling Streetin yömarkkinoiden valoissa. Chinatownin yömarkkinat ovat upea kokemus: ostoksia voi tehdä ihanan tunnelmallisessa valaistuksessa paikallisen hyörinän ja ohjelmanumeroiden keskellä. Chinatownin kirpputorialue Petaling Street on auki päivisin, mutta näyttää komealta iltavalaistuksessaan. Täällä ei pidä unohtaa tinkimistä, sillä kauppojen hierominen on osa koko hupia. Chinatownissa matkailija syö ja asuu halvalla, ja varsinkin kiinalaisen ruuan suhteen on valinnanvaraa yksinkertaisesta katukeittiöstä aina kaikkein hienostuneimpiin kulinaarisiin elämyksiin.
Little India, eli Pieni Intia on hieno paikka rauhalliselle kävelyretkelle. Silloin voi hitaasti nautiskellen imeä itseensä paikallista tunnelmaa perinnetalojen ja värikkäiden myyntikojujen keskellä. Little India sijaitsee Kuala Lumpurin vanhemmassa osassa Jalan Tunku Abdul Rahmanissa. Alueen pääkatu on Jalan Masjid India, jota kulkemalla pääsee Pikku Intian sydämeen. Jalan Masjid Indian kirpputorilta kannattaa hankkia kankaita, tunikoita, perinteisiä nahkasandaaleita ja koruja. Monet asut, kankaat ja korut ovat viehättävän Bollywood-henkisiä, ja taatusti runsaita ja värikkäitä. Little India onkin värikäs ostospaikka, sillä väriä löytyy sarikankaista aina pienten ruokakojujen herkkuihin. Intialaisen keittotaidon näytteitä saa maistella todella edulliseen hintaan, eikä Little Indiassa muutenkaan tarvitse rasittaa kukkaroaan liiaksi.