Hyppää sisältöön

Nappaa parhaat säästövinkit: näin pääset halvalla Milanoon

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 23.09.2015
Milano on näyttävä kulttuurikaupunki, jonka voi halutessaan kokea varsin edullisin matkakustannuksin.

Lennä suoraan tai välilaskulla

Pohjois-Italiassa sijaitsevaan Milanoon pääsee lentämään Suomesta melko edullisesti, sillä reitti on suosittu ja välilaskullisia lentovaihtoehtoja on useita. Suora lento Helsingistä Milanoon kestää noin kolme tuntia, mutta on vaihtoehto on jonkin verran välilaskullista lentoa kalliimpi. Yhden välilaskun lennot kestävät vaihtoajasta riippuen nopeimmillaan noin viisi tuntia.

Finnair on ainoa lentoyhtiö, joka lentää Helsingistä suoraan Milanoon. Suorat lennot maksavat ajankohdasta riippuen noin 200-300 euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Välilaskullisia lentoja tarjoavat muun muassa KLM, Swiss, Norwegian ja Lufthansa. Välilaskulliset lennot maksavat halvimmillaan noin 140 euroa.

Lennot ovat halvimmillaan suosittujen lomasesonkien ulkopuolella, esimerkiksi keväällä ja syksyllä. Myös talvella joulunajan ulkopuolella Milanoon on mahdollista lentää hyvin edullisesti. Viikonlopulle osuvat lennot ovat tavallisesti arkilentoja kalliimpia, joten halpojen lentojen nappaamiseksi kannattaa pyrkiä lentämään arkipäivinä. Lennot on fiksua varata hyvissä ajoin, viimeistään paria kuukautta ennen matkaa.

>> Löydä edullinen lento Milanoon Rantapallon lentohaun avulla!

Majoitu halvalla vaatimattomasti

Milano on melko suosittu matkailukaupunki, joten sen majoitustarjonta on runsas. Vaihtelevassa valikoimassa on myös hyvin edullisia majapaikkoja, ja kahden hengen huone melko vaatimattomassa hotellissa kävelymatkan päässä keskustasta maksaa Milanossa noin 40 euroa yötä kohden. Hyvin pienellä budjetilla matkustavien on siis mahdollista majoittua Milanossa myös hotellissa. Varaudu kuitenkin hotellien vaihtelevaan tasoon: tähtien määrä ei tässä kaupungissa välttämättä kerro täyttä todellisuutta paikan siisteydestä ja palvelutasosta.

Jos käytössäsi on auto, on edullisen majoituksen löytäminen Milanosta hyvin helppoa, sillä kaupungin ulkopuolella on runsaasti hyvätasoisia majapaikkoja, joissa voi yöpyä melko edullisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hostellimajoituksen hinta lähtee Milanossa liikkeelle kymmenestä eurosta ylöspäin. Hostelleja on melko mukavasti, mutta niiden taso vaihtelee runsaasti. Majapaikkaa varatessa onkin syytä lukea arviot tarkasti parhaan mahdollisen hinta-laatusuhteen löytämiseksi. Osa Milanon hostelleista on hyvin kalliita ja maksavat huomattavasti hotelleja enemmän, joten hostelli ei välttämättä ole kaupungissa kaikkein edullisin majoitusratkaisu.

Paikallistunnelmaa lomaasi saat majoittumalla milanolaisen luona. Kotimajoituspalvelut, kuten esimerkiksi Airbnb, Wimdu, Couchsurfing ja Hospitalityclub mahdollistavat yöpymisen paikallisen luona joko maksua vastaan tai täysin ilmaiseksi. Kaksi henkeä majoittavan yksityisen asunnon voi vuokrata Milanosta noin 60 eurolla, huoneen hieman halvemmalla. Kotimajoitukseen kuuluu tavallisesti keittiön ja joskus myös pyykinpesukoneen käyttö, joten milanolaisessa kodissa yöpymällä voi säästää esimerkiksi ravintolakuluissa, kun käytössä on oma keittiö.

>> Löydä halpa majapaikka Milanosta Rantapallon hotellihaun avulla!

Syö ja viihdy Milanossa halvalla

Ruoka on tärkeässä roolissa Italiassa, mutta myös Milanossa voi paikalliseen ruokakulttuuriin tutustua hyvin edullisesti. Useimmissa gelaterioissa eli jäätelöbaareissa annos italialaista jäätelöä maksaa noin euron, joten maan jäätelökulttuuriin tutustuminen ei käy kalliiksi. Useissa baareissa saa iltaisin juomatilauksen yhteydessä ilmaiseksi lautasellisen tapas-tyylistä naposteltavaa, joissa käytetään tavallisesti juuri merkittävimpiä italialaisia raaka-aineita: hyvää leipää, tomaattia ja juustoa.

Kätevin tapa tutustua Milanoon on kävellen, mutta kaupungissa on myös edullinen ja kattava raitiovaunuverkosto, jonka avulla Milanosta saa mainion käsityksen myös sadepäivinä. Kiireisen keskustan lisäksi aikaa kannattaa viettää myös kaupungin puistoissa, missä maisemista voi nauttia täysin ilmaiseksi.

Milanon kuuluisa tuomiokirkko Duomo on kaupungin tunnetuin nähtävyys, jonne on sisäänpääsymaksu. Duomon näkeminen ulkoa käsin riittää monelle matkailijalle, mutta portaiden kiipeäminen ylös torniin saakka on useille ehdoton aktiviteetti Milanossa. Sisäänpääsy Duomoon vaihtelee, sillä lippuja myydään useissa paikoissa, mutta hinta on keskimäärin noin kymmenen euroa. Vaikka hinta saattaa tuntua kalliilta, ovat katedraalin tornista avautuvat maisemat monien mielestä kymmenen euron arvoiset.

>> Lue lisää vinkkejä Milanoon Rantapallon kohdeoppaasta!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti: Inka Khanji
Kuva: Istockphoto

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Espanjalaiset portaat

Espanjalaiset portaat kuhisevat turisteja Roomassa – tiesitkö, mistä niiden nimi johtuu?

Käytännön vinkit Venetsiaan

Venetsia on kaupunki, jollaista et löydä muualta – uusi pääsymaksu ja 9 muuta käytännön vinkkiä

Cinque Terre, Italia

Italian kolme kauneinta paikkaa ovat saaneet matkailijat pauloihinsa – voitko sinä vastustaa näitä maisemia?

Parhaat Italiassa kuvatut elokuvat

Italian kohteet, joissa on kuvattu tunnettuja elokuvia – nämä 7 paikkaa haluat nähdä omin silmin

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja