Etusivu > Kaupunkilomat > Madrid kolmella tavalla

Madrid

Madrid kolmella tavalla

Madrid on elämää sykkivä kaupunki, joka yhdistää perinteet moderniin elämänmenoon ja konservatiivisuuden anarkistisuuteen. Lomaa voi kaupungissa viettää esimerkiksi taiteen, ostosten tai urheilun parissa – madridilaisin maustein.

Taiteellista silmää

Madrid on suurkaupunki, joka hivelee monen taidetta ja arkkitehtuuria arvostavan turistin sydäntä. Kaupunki tarjoaa paljon nähtävää, enemmän kuin yksi silmäpari ehtii yhden lomaviikon aikana näkemään. Valinnanvaikeus on suuri, sillä yhtäältä olisi ihanaa ihastella Espanjan laajinta taidekokoelmaa Pradomuseossa, mutta toisaalta taas historialliset nähtävyydet ovat monen loman suola. Eikä kruunupäidenkään pongailu upean kuninkaanlinnan Palacio Realin lähellä kuulosta hullummalta.

Madridissa taidetta ei löydy vain museoista, teattereista ja taidegallerioista. Yhdeksi espanjalaiseksi taiteenlajiksi voi lukea myös härkätaistelun, jossa ammattimaiset matadorit esiintyvät kuin tanssijat hiottuine koreografioineen. Härkätaistelut ovat suosittu elementti monissa fiestoissa. Varsinkin eteläisessä osassa maata kylät saattavat juhlan kunniaksi panna toimeen härkätaistelun ja Madridissa järjestetään perinteisten suurien festivaalien aikaan jopa viikon kestäviä perinteisiä taisteluita. Madridissa sijaitseekin yksi maailman kuuluisimmista härkätaisteluareenoista: Las Ventas.

Yksilöllistä shoppailua

Monia taiteilijoita innoittanut Madrid on innoitus myös vaateteollisuudelle. Madrid onkin perinteistä poikkeava ostoskohde, ja kaupungilla ja sen asukkailla on oma, uniikki tyylinsä. Madridin vaateliikkeistä löytyy jännittäviä asuja, erikoisia asusteita ja mielikuvituksellisia kenkiä. Eipä ihme, että moni omaa vaatetyyliään etsivä löytää tyylinsä Madridin pikkuliikkeistä ja kirpputoreilta. Mielenkiintoinen kirpputori löytyy esimerkiksi Placa de la Cebada –aukiolta sunnuntaisin. El Rastro –kirpputorilta saattaa löytyä vaikka mitä, aidosta luksuksesta kotikutoiseen vaatemuotiin.

Ostosmatkailijalle Madrid on ohittamaton shoppailukohde, sillä erikoisuuksien ohella kaupunki on täynnä perinteisiä ostosmahdollisuuksia: suuria ostoskeskuksia, monipuolisia tavarataloja ja pitkiä ostoskatuja. Jos haluaa kierrellä eleganteissa liikkeissä ja kalliissa boutique-tyylisissä kaupoissa, kannattaa suunnata Calle Seranolle. Niille, joiden matkabudjetti on tiukka, mutta ne vähätkin rahat polttelevat rahapussin pohjalla, kannattaa suunnata edullisemmille ostoksille Puerto del Solille ja El Rastro –kirpputorille.

Pallon perässä

Harva kaupunki saa olla yhtä ylpeä nimeään kantavasta jalkapallojoukkueesta kuin Madrid. Kaupungin nimikkojoukkueessa, Real Madridissa, on pelannut ja pelaa parhaillaankin maailman tunnetuimpia jalkapalloilijoita. Moni joukkueen faneista haluaa nähdä kokovalkoisessa kotipeliasussaan kirmaavan joukkueen kotikentällään Madridissa, ja tämä onnistuu Estadio Santiago Bernabéulla, joka sijaitsee Paseo de la Castellanan varrella.

Matkan Madridiin voi tehdä pelkästään jalkapallon vuoksi. Esimerkiksi Suomen Matkatoimisto tarjoaa futismatkoja, joiden kautta pääsee helposti suosikkijoukkueen peliin yhdelle Espanjan moderneimmista areenoista.

Arvostele artikkeli: Madrid kolmella tavalla
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,60/5
- 5 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo