Heidelberg - keskieurooppalaista idylliä Neckar-joen varrella

Heidelberg komeine linnoineen edustaa satukirjojen Saksaa. Tässä pikkukaupungissa on helppo viihtyä. Lue Rantapallon kohdeopas ja suunnittele oma lomasi!

Europa-Park, Rust

Lomailetko Heidelbergissä? Tässä kolme päiväretki-ideaa lähikaupunkeihin

Vietätkö lomaasi Saksan kauniissa Heidelbergissä? Tässä kolme ideaa, jotka on helppo toteuttaa päiväretkinä Heidelbergistä joko junalla tai autolla.

1. Saksan suurin huvipuisto Europa-Park

Rustissa lähellä Ranskan rajaa sijaitseva Europa-Park on koko Saksan suurin huvipuisto ja Euroopan kakkonen heti Pariisin Disneylandin jälkeen. Europa-parkissa on yli sata erilaista huvipuistolaitetta ja lisäksi tietenkin paljon muita huvituksia, ravintoloita, kauppoja ja pelikojuja. Pelkkiä vuoristoratoja on kaikkiaan kolmetoista.

Nimensä mukaisesti Europa-Parkin kantavana teemana on Eurooppa eri kulttuureineen ja alueineen. Myös Pohjoismailla on tietenkin oma alueensa, jonka laitteet on tyylitelty pohjoisten teemojen mukaisiksi.

Europa-Parkissa viihtyy päivittäin noin 60 000 kävijää. Etenkin kesäkaudella on hyvin vilkasta. Innokkaimmat yöpyvät puiston yhteydessä tai lähialueilla olevissa hotelleissa saadakseen kaiken irti aamusta iltaan. Europa-Parkin sijaintipaikkakunta Rust ei kuitenkaan ole huvipuistoa lukuun ottamatta mikään suuri matkailukaupunki, joten suurin osa kävijöistä vierailee täällä yöpymättä paikkakunnalla. Myös Heidelbergissä lomaileva voi tehdä Europa-Parkiin helposti päiväretken ja palata illaksi omaan hotellin. Ajomatka on noin puolitoista tuntia suuntaansa.

Europa-Park
Saksan Europa-Parkissa on kolmetoista vuoristorataa hurjapäiden valittavaksi.

2. Insinöörikaupunki Mannheim

Naapurikaupunki Mannheim sijaitsee vain kivenheiton päässä Heidelbergistä. Paikallisjunalla matka taittuu reilussa vartissa ja autolla noin puolessa tunnissa.

Mannheim tunnetaan erityisesti teollisuus- ja teknologiakaupunkina. Täällä pitävät päämajaansa muun muassa Daimler, ABB, SAP ja Siemens. Kaupungin erikoisuuksiin kuuluu myös sen keskustan tiukka ruutukaava. Karttaa vilkaisemalla selviää nopeasti, miksi Mannheimia kutsutaan lempinimellä Quadratestadt. Keskustan korttelit on paitsi piirretty myös nimetty insinöörimäisen loogisesti. Jokaisella karttaruudulla on oma kirjain- ja numerokoodinsa, joiden perusteella on helppo suunnistaa, kunhan logiikan on kerran sisäistänyt.

Parhaat maisemat tarjoaa Fernmeldeturm Mannheim, yli 200-metrinen tv-torni jonka näköalatasanne on avoinna ympäri vuoden jouluaattoa ja uudenvuodenpäivää lukuun ottamatta. Tornissa on myös ravintola, jossa voi ruokailla tai kahvitella maisemista nauttien. Fernmeldeturm on sama torni, joka näkyy Heidelbergin Königstuhlin näköalapaikan horisontissa.

Muita Mannheimin nähtävyyksiä ovat muun muassa komea barokkipalatsi Schloss Mannheim ja kaupungin maamerkiksi noussut 1880-luvulla rakennettu historiallinen vesitorni Mannheimer Wasserturm.

Mannheim, Saksa
Historiallinen vesitorni on yksi Mannheimin tärkeistä maamerkeistä.

3. Historiallinen Speyer

Mannheimiin pääsee Heidelbergistä nopeammin junalla kuin autolla, mutta Speyerin osalta tilanne on päinvastainen: automatka perille vie alle puolituntia, mutta junalla matkustava saa varata matkaan tuplasti aikaa.

Speyer edustaa tyypillistä saksalaista pikkukaupunkia: viihtyisä keskusta, jonka kävelykaduilla voi kierrellä ostoksilla kaikessa rauhassa tai istuskella kahvilassa nautiskelemassa auringosta. Kaupungilla on merkittävä rooli kirkkohistoriassa ja vuosisatojen saatossa tänne on rakennettu useita näyttäviä kirkkoja. Niistä tärkein on keskustan maamerkkinä toimiva tuomiokirkko, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.

Speyerin kenties kiinnostavin käyntikohde löytyy jostain aivan muualta kuin historian hämäristä. Kaupungissa vierailevan ei kannata jättää väliin Technik Museum Speyeriä eli tekniikkamuseota, jonne on koottu valtava määrä erilaisia kulkuvälineitä sukellusveneistä avaruusraketteihin. Osa näyttelyesineistä on sisällä halleissa ja osa esillä ulkotiloissa. Museoon on tuotu muun muassa kokonainen Boeing 747 -jumbojetti, johon voi tutustua paitsi lentokoneen sisällä seikkaillen myös sen siiveltä maisemia katsellen.

Speyerin tekniikkamuseo
Speyerin tekniikkamuseossa voit kävellä jumbojetin siivellä.

Matkusta autolla tai junalla

Kaikki tässä esitellyt kohteet ovat saavutettavissa maanteiden lisäksi myös rautateitse. Mannheimiin ja Speyeriin pääsee junalla erittäin helposti ilman vaihtoja. Europa-Parkiin matka ilman autoa on kuitenkin hieman vaativampi ja yhteydet väistämättä vaihdollisia. Europa-Parkiin junailu lohkaisee ajallisesti ison osan päivästä, joten suositeltavinta on kulkea sinne omalla tai vuokra-autolla.

Jos tahdot maistaa Heidelbergin-lomallasi myös suurkaupunkielämää, ovat sekä Stuttgart että Frankfurt siihen tarkoitukseen hyviä vaihtoehtoja. ICE-juna vie Heidelbergistä Stuttgartiin nopeimmillaan alle 40 minuutissa ja Frankfurtiin noin tunnissa.

Teksti: Riikka Krenn
Kuvat: Riikka Krenn, Europa-Park ja DZT/He Dapeng

Päivitetty: 4.5.2017

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (1 votes, average: 5.00 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia