Hyppää sisältöön

Koe Madridin maaginen joulunaika – katso vinkit markkinoille ja juhlahumuun

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 08.12.2015
Espanja tuo useammin mieleen auringon ja kesän kuin talven pimeät kuukaudet, mutta Madrid voi yllättää monet matkailijat upealla joulutarjonnallaan.

Joulunpyhät – jouluvaloja, markkinoita ja maailman suurin lottoarvonta

Espanjan pääkaupungissa Madridissa joulutunnelmaan virittäytyminen on helppoa ja jouluvalot tekevät keskustasta entistäkin tunnelmallisemman. Vuonna 2014 Madridissa oli peräti 90 jouluvaloin valaistua katua. Erinomainen tapa ihailla valojen loistetta on Navibus-kierrokselle osallistuminen. Kaksikerroksisen bussin reitti kulkee läpi kaikista hienoimmin valaistujen katujen.

Madridin suurimmat joulumarkkinat löytyvät Plaza Mayorilta, jonka kojut pursuavat koristeita, käsityöläisten luomuksia, luomutuotteita, karamelleja ja koruja. Tapahtumasta löytyy myös karuselli ja muita huvipuistolaitteita. Plaza Españan joulumarkkinat tunnetaan puolestaan erityisesti uniikeista käsityöläistuotteistaan. Markkinoille osallistuu vuosittain yli 200 artesaania ympäri maata, ja osa heistä on jopa kansainvälisesti tunnettuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jos lomaltapaluu ei innosta, voit aina yrittää lotota: El Gordo on maailman suurin ja toiseksi pisimpään pyörinyt lottoarvonta. Jo vuodesta 1812 lähtien järjestetty lottoarvonta suoritetaan 22.12., ja miljoonat ihmiset kuuntelevat lähetystä.

Uusivuosi – onnenrypäleitä, juhlallisuuksia ja juoksukilpailu

Suurimmat uudenvuoden juhlallisuudet sijoittuvat kaupungin keskusaukiolle Puerta del Solille, jossa järjestetään valtava juhla ilotulitteineen ja livemusiikkeineen. Muista varustautua 12 onnenrypäleellä sekä pullollisella cavaa. Onnenrypäleet syödään yksi kerrallaan aukion kellon lyödessä vuoden viimeiset 12 sekuntia, minkä jälkeen juhlat jatkuvat aamuun asti kaupungin monipuolisen yöelämän pyörteissä. Illan voi päättää tyypilliseen madridilaiseen tapaan nauttimalla churroja ja kuumaa kaakaota.

Madridissa voit juhlia uutta vuotta myös vähemmän perinteisesti – esimerkiksi juosten! La Carrera San Silvestre on juostu uutena vuotena jo 50 vuoden ajan. Kymmenen kilometrin mittainen reitti kulkee monien Madridin ikonisten katujen kautta, ja juoksuun osallistuu vuosittain yli 40 000 ihmistä.

Loppiainen – alennusmyynnit seuraavat huikeaa loppiaisparaatia

Espanjassa lahjat annetaan joulun sijaan perinteisesti loppiaisena, 6.1. Edellisenä iltana useimmissa espanjalaiskaupungeissa järjestetään valtavat loppiaisparaatit, joiden oikeutettuja päähenkilöitä ovat itämaan tietäjät Melchior, Caspar ja Balthasar. Näyttävä kulkue kulkee keskustan läpi ja sen toinen toistaan mielikuvituksellisemmat hahmot heittävät katsojille karamelleja.

Loppiaisparaatilla on yli satavuotiset perinteet ja Madridin paraati televisioidaan ympäri Espanjaa. Loppiaispäivä on kansallinen vapaapäivä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huomioithan myös, että koska lahjavarustelu kestää viime hetkiin saakka 5.1., alennusmyynnit alkavat toden teolla vasta loppiaisen jälkeen, 7.1.

Lähde: Hotels.com
Kuva: Flickr / Pablo Nieto

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Baleaarien saaret

Mallorca, Ibiza vai Menorca – mikä saari sopii sinulle? Näin kohteet eroavat toisistaan

Barcelonan nähtävyydet

Barcelonan parhaat nähtävyydet – 20 paikkaa, joiden joukosta löydät tekemistä lomalle

Lanzaroten nähtävyydet

Tämä Kanariansaari jää turhaan suosittujen naapuriensa varjoon – Lanzaroten 16 parasta nähtävyyttä

Calima Kanariansaarilla

Mikä on Kanarian kummallinen sääilmiö calima? Voi osua sinunkin lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja