Pariisi

Kisaturistin opas jääkiekon MM-kilpailuihin – tässä vinkit onnistuneeseen matkaan

Vuonna 2017 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut pelataan Pariisissa ja Kölnissä. Näillä vinkeillä saat kaiken irti kisamatkasta!

Pelejä kahdessa kaupungissa

Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut ovat lajin seuraajille sekä monille muille urheilusta innostuneille suomalaisille yksi kevään kohokohdista. Otteluita voi seurata kotisohvalta käsin, mutta osa faneista haluaa lähteä paikan päälle kannustamaan omaa joukkuetta ja nauttimaan kisahuumasta.

Vuoden 2017 jääkiekon maailmamestaruuskisat järjestetään kahden maan kesken. Pelipaikkoina toimivat Ranskan pääkaupunki Pariisi sekä Saksan suurkaupunki Köln.

Pariisissa ottelut pelataan AccorHotels Arenalla, johon mahtuu hieman yli 20 000 katsojaa. Kölnissä pelipaikkana on LANXESS Arena, jossa on tilaa 18 000 jääkiekkofanille.

Näin pääset kisakaupunkeihin

Monilla kisaturisteilla liput on jo hankittuna hyvissä ajoin, mutta jos yllättäen eteen tulee tilaisuus lähteä peleihin paikan päälle, pääsee molempiin kisakaupunkeihin kätevästi Suomesta.

Pariisiin pääsee Helsinki-Vantaalta kätevästi suorilla lennoilla, joita operoivat esimerkiksi Finnair ja Norwegian. Finnair lentää Charles de Gaullen lentokentälle, kun taas Norwegian käyttää Pariisissa Orlyn kenttää.

Kölniin ei ole Suomesta suoria lentoja, mutta kaupunkiin pääsee kätevästi lentämällä joko Frankfurtin tai Düsseldorfin kautta. Finnair lentää jopa useamman suoran lennon päivässä sekä Frankfurtiin että Düsseldorfiin, mutta kaupunkeihin pääsee myös useiden kaupunkien kautta vaihtamalla lentoa.

Valitse sopivin majoitus

Pariisi on tunnettu kalliina matkakohteena, ja kaupungista voi olla hankala löytää edullista majoitusta erityisesti jos on myöhään liikkeellä. Varsinkin hotellit hyvällä sijainnilla voivat olla tasoonsa nähden todella kalliita. Halvempia majapaikkoja ovat kauempana keskustasta sijaitsevat hotellit ja hostellit.

Kölnissä on paljon hotelleja, joista löytyy niin luksushotelleja kuin pienemmän budjetin vaihtoehtoja. Kisojen aikaan täyttyvässä kaupungissa edullisimmat majapaikat voivat olla täyteen myytyjä, mutta kaupungista voi etsiä majoitusta myös keskustan ulkopuolelta, sillä julkinen liikenne toimii hyvin.

Köln
Kölnissä ja Pariisissa riittää kiinnostavia nähtävyyksiä, joihin myös kisaturistin kannattaa tutustua.

Ota kaikki irti kohdekaupungista

Vaikka kisaturistin pääpaino onkin itse otteluissa käymisessä ja tunnelmasta nauttimisessa, kannattaa matkan aikana tutustua esimerkiksi lomakohteen nähtävyystarjontaan ja ostosmahdollisuuksiin. Sekä Pariisi että Köln ovat kiehtovia kaupunkeja, joissa viihtyvät innokkaimpien fanien lisäksi myös vaikkapa mukaan lähtevät perheenjäsenet.

Pariisi on yksi maailman suosituimpia lomakohteita, jossa riittää nähtävää ja koettavaa. Kaupungin tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluvat esimerkiksi Eiffel-torni, Riemukaari, Notre Damen katedraali ja taidemuseo Louvre. Nähtävyyksien kiertelyn lisäksi Pariisissa voi herkutella ranskalaisen keittiön antimilla ja shoppailla.

Kölnin merkittävin nähtävyys on mahtava tuomiokirkko, joka on myös kaupungin tunnetuin maamerkki, ja sen tornista aukeaa huikea näkymä kaupungin ylle. Tuomiokirkon lisäksi Kölnissä on paljon museoita, joista kannattaa tutustua ainakin suklaamuseoon.

Suomen pelit

Suomen jääkiekkomaajoukkue pelaa alkulohkossa B, jonka ottelut käydään Pariisin AccorHotels Arenalla. Jääkiekon MM-kisojen pelit alkavat 5. toukokuuta 2017 ja Suomella on ottelu heti ensimmäisenä päivänä Valko-Venäjän joukkuetta vastaan. Katso alta Suomen ottelut alkulohkossa.

5.5. Suomi-Valko-Venäjä
7.5. Suomi-Ranska
8.5. Suomi-Tsekki
10.5. Suomi-Slovenia
13.5. Norja-Suomi
14.5. Sveitsi-Suomi
16.5. Kanada-Suomi

Puolivälierät pelataan 18.5. joko Pariisissa tai Kölnissä. Välieräottelut käydään 20.5. LANXESS Arenalla Kölnissä, jossa pelataan myös pronssiottelu ja finaali 21.5.

Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Istockphoto, Flickr/Stadtlichtpunkte

Päivitetty: 3.5.2017

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (1 votes, average: 1.00 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia