Etusivu > Kaupunkilomat > Kävelyretki Maarianhaminassa

Maarianhamina on Ahvenanmaan maakunnan pääkaupunki ja todellinen kesäkeidas matkalaisille.
Kokoonsa nähden sisältörikkaassa kaupungissa on monia hotelleja, ravintoloita ja ostosmahdollisuuksia. Meri ja merellisyys ovat Maarianhaminassa vahvasti läsnä. Vehreän kaupungin tunnusmerkki on Itä- ja Länsisatamia yhdistävä puistoesplanadi, jonka varrelta löytyy myös monia mielenkiintoisia käyntikohteita.
Esplanadin varrella Itäsataman eli Österhamnin puolella sijaitsevaa toria varjostavat tuuheat lehmuspuut ja tunnelma on kuin suoraan matkailumainoksesta. Torilla myydään kukkia, tuoretta satoa ja paikallisia käsitöitä, kuten keramiikkaa ja puutöitä. Puiston varjoissa sijaitsee merkittävän valtiomiehen Julius Sundblomin patsas.
Torilta Länsisatamaa kohti lähdettäessä voi ihastella vehreällä rinteellä sijaitsevaa Lars Sonckin suunnittelemaa kaupungintaloa.
Kaupungin keskelle vihreiden esplanadien risteykseen valmistui Lars Sonckin suunnittelema pyhäkkö vuonna 1927. Kolmilaivainen tiilirakennus on sisältä sisustettu enimmäkseen Bruno Tuukkasen maalauksin, ja hieno alttarimosaiikki esittää Jeesuksen elämää syntymästä ylösnousemukseen.
Sonckin arkkitehtonista käsialaa voi ihastella kirkon läheisellä kukkulalla, missä sijaitsee monumentaalinen merenkulkuoppilaitos.
Esplanadin varrella Länsisataman puolella sijaitsevat puukorttelit ovat hyvä esimerkki Maarianhaminalle ominaisesta pientaloasutuksesta. Varsinkin Esplanadin eteläpuolella Södragatanin ja Mariegatanin kulmilla tästä saa todella hyvän kuvan.
Rakennuksista komeimpia on ehdottomasti vuodelta 1896 oleva ja Lars Sonckin piirtämä Skogshyddan. Alueella viriää myös feministisiä tuulia, sillä kortteleissa sijaitsee myös ensimmäisen suomalaisen naisrakennusmestarin Hilda Hongellin kädenjälkiä.
Manner-Suomesta Maarianhaminaan pääsee lentämällä tai poikkeavan ruotsinlaivan mukana matkustaen.
2 kommenttia aiheesta Kävelyretki Maarianhaminassa
Maarianhamina on todella suloinen kesäkaupunki. Oltiin koko perhe automatkalla saaristossa ja Ahvenenmaalla oli yllättävän helppo liikkua.
Onkohan Maarianhamina vain kesäkaupuki vai onko siellä vipinää talvellakin?