Hyppää sisältöön

Kaupunkilomalla Münchenissa

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 04.12.2010
Eteläsaksalaisen Baijerin pääkaupunki München on upea kohde kaupunkilomalle. Kaupunki kuuluu Saksan suosituimpiin matkakohteisiin.

München on tunnettu runsaasta kulttuuritarjonnastaan, olutjuhlistaan sekä muodistaan. Münchenissä on monia hienoja ostoskatuja: keskustassa paras ostosalue sijoittuu Marienplatzin ja Karlsplatzin välille, ja hienostoputiikkeja löytyy komealta Maximilianstrasselta.

Vilkasta iltaelämää voi viettää Schwabingin ja Haidhausenin kaupunginosissa. Münchenistä voi tehdä retkiä Salzburgiin tai Neuschwansteinin satulinnaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Marienplatz ja Englischer Garten

Marienplatzin aukio on Münchenin keskeisimpiä paikkoja. Se sijaitsee vanhankaupungin sydämessä, ja sitä reunustavat Münchenin uusi ja vanha raatihuone. Aukiolla on historiaa kaupungin perustamiseen asti 1100-luvulle saakka ja se on nimetty ruotsalaisen miehityksen päättymisen kunniaksi vuonna 1638 pystytetyn Mariensäule-muistomerkin mukaan.

Marienplatz on tunnettu erityisesti 1500-luvulla rakennetusta Glockenspielistään eli kellopelistään. Turistit kerääntyvät katsomaan tätä nähtävyyttä joka päivä kello 11.00, kesäisin myös kello 12.00 ja 17.00.

Münchenin lukuisista puistoista kenties huomattavin on Englischer Garten eli englantilainen puutarha. Englischer Garten sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa ja on 3,7 neliökilometrin pinta-alallaan yksi Euroopan suurimmista kaupunkipuistoista.

Muita huomattavia müncheniläisiä puistoja ovat esimerkiksi Nymphenburgin linnan puutarhat ja kaupungin vanhin puisto on Hofgarten, jolla on historiaa 1500-luvulle saakka. Lapsien ja lastenmielisten kannattaa piipahtaa Tierpark Hellabrunn-eläintarhassa, joka avattiin yleisölle ensimmäisen kerran vuonna 1911.

Münchenin kirkkoja ja linnoja

Münchenin keskiaikaisesta linnoituksesta on nykyisin jäljellä kolme porttia: Isartor idässä, Sendlinger Tor etelässä ja Karlstor lännessä. Karlstor, joka jälleenrakennettiin tuhoisan toisen maailmansodan jälkeen, johtaa Karlsplatzin suurelle aukiolle jota hallitsee Justizpalast eli Oikeuspalatsi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nymphenburgin linna on barokkilinna, joka toimi aikoinaan Baijerin hallitsijoiden kesäresidenssinä. Baijerin vaaliruhtinas Ferdinand Maria puolisoineen rakennuttivat palatsin poikansa Maximilian II Emanuelin syntymisen kunniaksi 1600-luvun loppupuoliskolla. Vaikka Nymphenburg on avoinna yleisölle, se on yhä edelleen myös Wittelsbachin kuninkaallisen suvun päämiehen koti.

Vanhankaupungin vanhin kirkko on Peterskirche eli St. Peter. Romaanista arkkitehtuuria ja gotiikkaa sekoittavan kirkon ulkoasun mahtipontisuus jatkuu sisätiloissa, joka on saanut nykyisen asunsa barokin aikakaudella. Vaikka Peterskirche onkin vaikuttava näky, Münchenin huomattavin kirkko on kuitenkin Frauenkirche, joka sijaitsee kaupungin keskustassa Frauenplatz-aukiolla.

Ympärillä jylhät Alpit

Baijerin Alpit sijaitsevat lähellä Müncheniä. Baijerin Alpeilla on mahdollisuus talviurheiluun sekä vaeltamiseen ja retkeilyyn esimerkiksi Garmisch-Partenkirchenissa. Retkeily huimissa maisemissa on elämys, ja upeiden maisemien lisäksi alueella on myös lukuisia linnoja ja muita nähtävyyksiä.

Baijerin alueen nähtävyyksiä ovat esimerkiksi Andechsin luostari ja ehkä tunnetuin saksalainen linna, Neuschwansteinin linna. Neuschwanstein on 1800-luvun lopulla rakennettu linna, jonka korkeiden ja suippojen tornien siluetti on ollut innoittajana esimerkiksi Disneyn piirtämissä satulinnoissa. Linnan kauneutta korostavat takana nousevat jyhkeät Alpit ja etualan järvimaisema.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rakotzbrücke

Tähän salaperäiseen paikkaan voi tehdä retken Berliinistä – ”paholaisen sillalle” ei ole lupa astua

Neuschwansteinin linna, Saksa

Tämä tosielämän linna Saksassa on kauniimpi kuin sadussa – toimi mallina Disney-linnoille

Berliinin nähtävyydet

Berliinin parhaat nähtävyydet – 21 paikkaa, jotka kannattaa painaa mieleen

Tropical Islands, Saksa

Kokeilisitko? Saksan keinotekoinen tropiikki hämmentää – helppo päiväkohde Berliinistä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja