Venäjän kisakaupungit

Jalkapallohuuma käynnistyy pian Venäjällä – näissä kaupungeissa MM-kilpailujen ottelut pelataan

Kesäkuussa alkavat jalkapallon maailmanmestaruuskisat houkuttelevat Venäjälle suurin joukoin matkailijoita seuraamaan otteluita ja nauttimaa kisahuumasta. Lue esittelyt kisakaupungeista!

Moskova

Venäjän pääkaupunki Moskova on kesäkuun puolessa välissä alkavien jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen päänäyttämö. Kaupungin Luzhniki-stadionilla pelataan 14. kesäkuuta 2018 kisojen avausottelu, kun kisaisäntä Venäjä kohtaa Saudi-Arabian maajoukkueen. Tämän lisäksi Moskovassa pelataan myös kisojen finaaliottelu 17. heinäkuuta.

Moskovasta löytyy kisaturistille otteluiden välillä runsaasti kiinnostavaa nähtävää ja tekemistä. Kaupungissa hurmaavat erityisesti kaunis arkkitehtuuri ja loistokkaat rakennukset, mielenkiintoiset kulttuurielämykset sekä monipuoliset shoppailumahdollisuudet. Valtavan kaupungin ydinkeskustassa on runsaasti ravintoloita ja illanviettopaikkoja.

Moskovaan pääsee Helsingistä päivittäin Finnairin suorilla lennoilla alle kahdessa tunnissa. Pelitunnelmasta pääsee kaupungissa nauttimaan myös valtavalla fanialueella, joka sijaitsee Moskovan valtionyliopiston valtavan päärakennuksen vieressä. Alueelle mahtuu parhaimmillaan 25 000 innokasta jalkapallofania.

Pietari

Kätevästi aivan Suomen naapurissa sijaitseva Pietari tunnetaan upeasta arkkitehtuurista sekä kiinnostavista kulttuurikohteista ja museoista. Kaupungin suosituimpiin nähtävyyksiin kuuluvatkin lukuisat kirkot ja palatsit, kuten hulppea Talvipalatsi. Pietari on tunnettu laadukkaasta ravintolatarjonnasta ja yöelämästäkin löytyy vaihtoehtoja jokaiseen makuun aina pubeista luksusyökerhoihin.

Venäjän kisakaupungit
Peleiltä irtoavan ajan voi käyttää kierrellen Pietarin nähtävyyksiä, kuten hulppeita palatseja.

Pietarissa pelataan lohkovaiheen pelien lisäksi myös välierä- ja pronssiottelut. Lähes 70 000 katsojaa vetävä, myös Krestovski-nimellä tunnettu stadion on rakennettu kaupungin edustalla sijaitsevalle Ristisaarelle. Pietarin fanialue sijaitsee lähellä kaupungin keskustan suosittuja nähtävyyksiä, kuten Verikirkkoa.

Suomesta on helppo matkustaa Pietariin, sillä kaupunkiin pääsee lentäen, bussilla tai junalla. Junamatka Helsingistä Pietariin kestää noin 3,5 tuntia, kun taas lentäen matka taittuu tunnissa. Myös risteillen on mahdollista toteuttaa vierailu Pietarissa.

Kazan

Keski-Venäjällä sijaitsevan Tatarstanin alueen pääkaupunki Kazan on moderni miljoonakaupunki, jossa riittää mielenkiintoista tekemistä myös otteluiden ulkopuoliselle ajalla. Tatarstan kuuluu Venäjän vauraimpiin alueisiin, mikä näkyy matkailijalle muun muassa hulppeina rakennuksina ja siisteinä katuina. Tatarstanissa lomailu on helppoa, sillä kaupunki tarjoaa kattavan hotellivalikoiman ja runsaasti hyviä ravintoloita.

Venäjän kisakaupungit
Vauras Kazan on siisti kaupunkikohde, jossa on mainio ravintola- ja hotellitarjonta.

Kazaniin on Suomesta suorat lennot, sillä Finnair lentää Helsingistä Kazaniin pari kertaa viikossa. Kaupungissa pelataan alkulohkovaiheen otteluiden lisäksi myös yksi neljännesvälierä sekä yksi puolivälieräottelu. Pelien näyttämönä toimii noin 45 000 katsojaa vetävä Kazan Arena. Fanialue löytyy Kazan-perhekeskuksen alueelta, joka on upealla paikalla Kazanka-joen rannalla.

Jekaterinburg

Venäjän neljänneksi suurin kaupunki Jekaterinburg on sijaitsee ainutlaatuisella paikalla Euroopan ja Aasian rajalla, Ural-vuoriston alueella. Kaupunki on tunnettu taiteiden keskus, minkä lisäksi sen vetonauloihin kuuluvat historialliset rakennukset, lukuisat museot ja galleriat sekä kaupungin ympäristön tarjoamat ulkoilu- ja aktiviteettimahdollisuudet.

Venäjän kisakaupungit
Jekaterinburg on kiehtova yhdistelmä historiaa ja modernia elämänmenoa.

Myös Jekaterinburgiin on Helsingistä suorat lennot, joita Finnair operoi 3–4 kertaa viikossa. Suora lento kaupunkien välillä kestää noin kolme tuntia. Jekaterinburgissa pelataan ainoastaan lohkovaiheen otteluita, joissa nähdään A-, C-, F- ja H-lohkojen joukkueita.

Nižni Novgorod

Reilun miljoonan asukkaan Nižni Novgorod sijaitsee Volga-joen rannalla, minkä vuoksi se on aikoinaan ollut merkittävä kaupan keskus. Kauniin kaupungin merkittävin maamerkki on muurien ja tornien ympäröimä Kreml, minkä lisäksi esimerkiksi Chkalovin portaat ovat vierailun arvoinen kohde kauniiden jokimaisemien vuoksi.

Venäjän kisakaupungit
Nižni Novgorod on Volga-joen rannalle levittäytyvä kaunis kaupunkikohde.

Nižni Novgorodin jalkapallostadion isännöi neljää lohkovaiheen kamppailua sekä kahta jatkovaiheen ottelua. Kaupungin keskustassa lähellä Kremliä sijaitsevalle fanialueella pääsee otteluiden tunnelmaa fiilistelemään parhaimmillaan 15 000 fania.

Sotši

Mustameren rannalla sijaitseva Sotši on Venäjällä suosittu lomakohde niin ranta- kuin aktiivilomailijoiden keskuudessa. Kaupungin edustalta löytyy lukuisia rantoja, joissa voi nauttia lämpimistä lomapäivistä. Sotšissa ja kaupungin ympäristössä voi harrastaa esimerkiksi purjehdusta, sukeltamista, kiipeilyä sekä talviurheilulajeja.

Venäjän kisakaupungit
Rannikkokaupunki Sotši on suosittu lomakohde rantojen ja aktiviteettimahdollisuuksien vuoksi.

Sotšissa pelataan neljän alkulohko-ottelun lisäksi myös neljännesvälierä- ja puolivälierävaiheessa. Sotši isännöi myös vuoden 2014 talviolympialaisia, minkä vuoksi kaupungissa on kisavieraille runsaasti majoitusvaihtoehtoja sekä toimivat kulkuyhteydet.

Kaliningrad

Itämeren rannalla sijaitseva Kaliningrad on satamakaupunki, joka on tunnettu erityisesti pitkän ja mutkikkaan historiansa vuoksi. Kaupungissa ei juurikaan ole kuuluisia nähtävyyksiä, mutta Kaliningradin alueen tunnetuimpiin matkailukohteisiin kuuluu Kuurinkynnäs, joka on osittain Venäjälle ja osittain Liettualle kuuluva lähes sata kilometriä pitkä niemimaa. Niemimaa on tunnettu erityisesti hiekkadyyneistään.

Kaliningradissa pelataan ainoastaan MM-kisojen alkulohkovaiheessa. Neljässä ottelussa kohtaavat joukkueet B-, D-, E- ja G-lohkoista, ja tunnetuista joukkueista kaupungissa pelaavat esimerkiksi Espanja ja Englanti. Kaliningradiin ei ole Suomesta suoria lentoja, mutta kaupungissa vierailuun voi yhdistää esimerkiksi autonloman Baltiassa.

Rostov-na-Donu

Etelä-Venäjällä sijaitseva Rostov-na-Donu on noin miljoonan asukkaan eloisa suurkaupunki, jonka kaupunkikuvaa koristavat esimerkiksi lukuisat puistot, näyttävät aukiot ja jokimaisemat. Kaupunki herää eloon erityisesti kesäaikaan, jolloin kaupungin ranta-alueet ovat suosittuja ajanviettopaikkoja.

Rostov-na-Donussa pelataan alkulohkopelejen lisäksi yksi neljännesvälierottelu. Kaupunkiin ei ole Suomesta suoraa lentoyhteyttä, vaan lentäen kaupunkiin kannattaa matkustaa joko Moskovan tai Pietarin kautta.

Volgograd

Volga-joen rantaa pitkin levittäytyvä Volgogradin kaupunki, joka tunnettiin ennen nimellä Stalingrad, on merkittävä vierailukohde siellä käytyjen toisen maailman sodan aikaisten taisteluiden vuoksi. Nykyään kaupunki on tunnettu aktiivisena urheilukaupunki, minkä lisäksi kaupunkia ympäröivä luonto houkuttelee matkailijoita.

Kaupungin Volgograd Arenalla pelataan A-, D-, G- ja H-lohkojen otteluita. Helpointa Volgogradiin on matkustaa Moskovan kautta lentäen.

Samara

Samara on reilun miljoonan asukkaan kaupunki Volga-joen rannalla. Kaupungin suurin vetonaula ovatkin juuri kauniita jokimaisemat ja Samarassa on monia mainioita näköalapaikkoja. Samaran kiinnostavimpiin nähtävyyksiin kuuluvat esimerkiksi avaruusmuseo sekä olutpanimo.

Samarassa pelataan sekä alkulohko-otteluita että jatkopelejä, joiden näyttämönä toimivalle Samara Arenalle mahtuu noin 45 000 katsojaa. Kaupunkiin pääsee Suomesta helposti suorilla lennoilla, sillä Finnair lentää Helsingistä Samaraan pari kertaa viikossa.

Saransk

Moskovan ja Samaran välissä sijaitseva Saransk on 300 000 asukkaallaan pienin Venäjän kisakaupungeista. Kaupunki on myös Mordvan alueen pääkaupunki, minkä vuoksi Saransk onkin merkittävä suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuurikeskus. Kaupungin nähtävyyksiin kuuluvat lukuisat kirkot, puistot ja suihkulähteet, joista merkittävin on myös fanialuetta isännöivä Sovetskaya-aukio.

Saranskin Mordovia Arenalla pelataan B-, C-, G- ja H-lohkojen otteluita. Saranskiin ei pääsee Suomesta suorilla lennoilla, vaan kaupunkiin täytyy lentää yhdellä vaihdolla Moskovan kautta.

Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Shutterstock, Inka Khanji

Päivitetty: 5.6.2018

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (2 votes, average: 5,00 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia
Huom! Palvelun käyttöehdot ovat uudistuneet. Katso uudet käyttöehdot täältä. SULJE