Etusivu > Kaupunkilomat > Ensikertalaisen Pariisi

Pariisi on historiallisia nähtävyyksiä, herkullista ruokaa ja tyylikkäitä ihmisiä. Näiden kolmen autuaasta yhdistelmästä syntyy myös ensikertalaiselle kattava kuva kaupungista.
Maailman kauneimmaksi kehutussa kaupungissa riittää näkemistä ja tekemistä viikoiksi, ehkä jopa vuosiksi, mutta matkailijan aika on rajallinen. Fiksu keskittyykin tiettyihin kohteisiin ja alueisiin, sillä monipuolista kaupunkia ei pysty valloittamaan kerralla.
Pariisi on maailman vieraillun kaupunki, joten sen lukuisiin nähtävyyksiin riittää kävijöitä vuodenajasta riippumatta. Eiffel-torni, Louvre ja upeat kirkot kuuluvat oikeutetusti myös ensikävijän kohteisiin, joihin jonotus saattaa pahimmillaan kestää tunteja. Ennakkosuunnittelulla odottelun voi kuitenkin välttää, jolloin arvokasta aikaa jää muuhunkin kuin museoissa ja kirkoissa ramppaamiseen.
Aamuvirkkujen keino on suunnata ruuhkaisimpiin nähtävyyksiin heti niiden avaamisen aikaan, jolloin muut vasta nauttivat aamupalacroissantejaan. Rihkamamyyjätkin saapuvat paikalle vasta myöhemmin, joten hälinää vierastaville aamuiset vierailut ovat hyvä valinta.
Toinen tapa on hankkia ennakkoon liput, joilla pääsee suoraan sisäänkäynnille. Eiffel-torniin myydään aikamerkittyjä lippuja tornin virallisilla verkkosivuilla. Louvren lippujonot välttää kätevimmin suuntaamalla palvelutiskien sijaan lippuautomaateille, joihin yleensä on tuskin lainkaan jonoa. Automaatteja löytyy useilta sisäänkäynneiltä, ja niissä voi maksaa käteisellä tai yleisimmillä luottokorteilla.
Jos suunnitelmissa on kiertää enemmänkin museoita, kannattaa harkita Pariisin museopassia, jolla myös pääsee ohi lipunmyyntijonojen. Passia myyvät muun muassa turisti-infot ja useimmat museot.
Pariisin nähtävyydet sijaitsevat melko laajalla alueella. Kaupungin metro- ja bussiverkosto on kattava ja liput siedettävän hintaisia, joten julkisilla pääsee vaivattomasti siirtymään paikasta toiseen. Mukavuudenhaluisten kannattaa harkita myös tärkeimpiä nähtävyyksiä kiertävää bussia, josta voi päivän mittaan hypätä pois tai kyytiin haluamallaan pysäkillä. Vastaava löytyy myös jokiversiona.
Kävellen kuluu aikaa, mutta samalla kaupungin tunnelmasta pääsee nauttimaan aivan eri tavalla. Pikkukujat kätkevät piiloihinsa suloisia kahviloita ja putiikkeja, ja jo rakennusten koristeelliset yksityiskohdat ovat huomion arvoisia.
Kävelymatkan päässä toisistaan sijaitsevat esimerkiksi Eiffel-torni ja upea Invalidihotelli, samoin Notre Dame ja Sainte Chapellen kirkko. Myös Louvre ja Pompidou-keskus löytyvät samoilta kulmilta. Mukavin kengin varustautuneen matkailijan lähes pakollinen kävelykohde on Avenue des Champs Elysées, jonka alun puistikko muuttuu ensin kauppakaduksi ja päättyy lopulta Riemukaareen.
Pariisilainen aamu lähtee käyntiin kahvilla ja croissantilla. Aamupäivän evääksi on kätevää noukkia hedelmä mukaan torilta tai ruokakaupan eteen pystytetystä kojusta.
Lounasvirrat johtajat kahviloihin puolen päivän aikaan. Lounasmenuja saa lähes mistä vain, joten uupunut turisti poikkeaa tankkaamassa energiaa siellä, missä kulloinkin sattuu olemaan. Toinen tyyli on ostaa korttelileipomosta patonki kainaloon ja suunnata yhteen kaupungin upeista puistoista. Käymisen arvoisia ovat esimerkiksi vasemman rannan Luxembourgin puisto sekä keskustan Jardins du Palais Royal ja Jardin des Tuileries.
Ruuastaan kuulussa Ranskassa saattaa törmätä mukavaan illallispaikkaan missä vain ja sattumalta. Tietynlaista ruokailuelämystä hakevien kannattaa kuitenkin muistaa, että Pariisin kaupunginosat eroavat toisistaan tarjonnaltaan.
Edullisia bistroja suosiville sopivat pohjoiset alueet, kun taas huippuravintoloita löytyy lähinnä keskustan vanhoista kortteleista. Aasialaisen ruuan ystävien kannattaa tarkastaa Pariisin kiinalaiskorttelit (13. kaupunginosa), ja lettuväki saa mahansa täyteen Etelä-Pariisin Montparnassessa.
Kahvilakulttuuri kukoistaa etenkin Seinen vasemman rannan Latinalaiskorttelissa, jossa myös Pariisin taide- ja kirjallisuuseliitti viihtyi aikoinaan.
Ensikertalainen pyörii mielellään lähinnä nähtävyyksien ympärillä, eikä aikaa jää kaupungin laitamien koluamiseen. Myös viikonloppuvierailijan kannattaa kuitenkin suunnata vaikka iltakävelylle ja illalliselle kaukaisempaan kaupunginosaan.
Turisteja pursuavien nähtävyyksien vastapainoksi Pariisista löytyy pieniä kujia ja niiden idyllisiä kahviloita, joissa voi lepyytellä jalkoja ja nauttia herkullisia leivoksia. Tunnelmoimiseen johdattavat esimerkiksi Amélie-elokuvastakin tutut Montmartren kukkulan pikkukujat 18. kaupunginosassa. Samalla kannattaa vierailla Pariisin korkeimman kukkulan laella sijaitsevassa valkoisessa Sacré Coeurin basilikassa, jonka ympäristön katutaiteilijat ovat hekin näkemisen arvoisia.
Aidoimman pariisilaistunnelman sanotaan väistyneen itäisimpiin kaupunginosiin, joista sitä etsivä voi vierailla myös Pariisin komeimmalla hautausmaalla. Père Lachaisen mullissa lepäävät mm. Edith Piaf, Oscar Wilde, Jim Morrison ja Frédéric Chopin.
Lyhyellä vierailulla Pariisista näkee väistämättä vain pienen siivun. Käymättä jääneet kohteet ja herkullisimmat leivokset kannattaakin painaa mieleen seuraavaa kertaa varten, sillä Pariisi on kaupunki, johon haluat varmasti palata uudelleen.
Laura Uotila