Hyppää sisältöön

Eksotiikkaa ja värejä – viisi syytä matkustaa Marokkoon juuri nyt

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 22.11.2018
Basaarien, värien, auringon ja vuorten Marokko on monipuolinen maa, jonne pääsee helposti suorin lennoin. Lue viisi syytä matkustaa Marokkoon!

1. Helppo ensikosketus Pohjois-Afrikkaan

Marokko on eurooppalaiselle helppo maa matkustaa, sillä yksi yleisesti käytetyistä kielistä on ranska. Ranska ei ole maan virallinen kieli, mutta sitä käytetään yleisesti virastoissa ja matkailussa.

Vaikka Marokon väestö koostuu sekä alkuperäiskansa berbereistä että arabeista, maan värikkään historian ansiosta ranskan kielen asema on vakiintunut 1900-luvun alussa. Marokko oli tuolloin Ranskan vallan alaisena protektoraattina. Protektoraattiasema tarkoitti sitä, että Marokko säilytti 1900-luvulla asemansa siirtomaata itsenäisempänä valtiona, mutta sai paljon vaikutteita Ranskasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Marrakech, Marokko
Marrakechin tunnetuimpia nähtävyyksiä on Koutoubian moskeija.

Myös uskonnon kannalta Marokko on helppo matkailumaa, sillä enemmistö marokkolaisista on liberaaleja uskonnon suhteen. Pukukoodi ei ole turhan tarkka, sillä kaupungeissa ei ole tavatonta nähdä naisia, jotka pelaavat jalkapalloa pitkissä hameissaan tai kulkevat täysin ilman huivia. Ulkomaalaisille pukeutumissääntöjä ei ole.

2. Helpot ja halvat yhteydet

Marokkoon pääsee suorilla lennoilla Suomesta. Norwegian lentää talvella 2018 Marrakechiin 1–2 kertaa ja rantakaupunki Agadiriin kerran viikossa. Suorat lennot Agadiriin jatkuvat 30. maaliskuuta 2019 saakka.

Suora lento Marokkoon kestää 5–6 tuntia.

Agadir, Marokko
Agadirin kultahiekkaiset rannat houkuttelevat leppoisaa rantalomaa kaipaavia, mutta Atlantin aallot sopivat myös surffaajalle.

Sekä Agadiriin että Marrakechiin saa edullisesti myös valmiita pakettimatkoja. Matkoja tarjoaa muun muassa Matkapörssi. Viikon loman Marokossa saa edullisimmillaan jopa alle 300 eurolla.

3. Monipuolisuus

Marokosta voi saada hyvin erilaisen kokemuksen, joka riippuu siitä, mihin maassa matkustaa. Siksi Marokko sopii myös hyvin monenlaisille matkaajille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantakaupunki Agadir on rauhallinen rantalomakohde, jossa saa rauhassa viettää leppoisaa lomaa Atlantin rannalla. Loman voi viettää rantabulevardilla, Agadirin uudessa keskustassa tai uima-altaalla.

Marrakech, Marokko
Ranskalainen taidemaalari Jacques Majorelle perusti kaupunkiin puutarhan, joka on nykyään avoinna matkailijoille. Sen keskeltä löytää kirkkain värein maalattuja rakennuksia ja kiehtovia yksityiskohtia.

Marrakech puolestaan sijaitsee Saharan aavikon reunalla, Atlas-vuoriston katveessa. Se on oiva tukikohta niin vuoristoretkille kuin aavikkovaelluksillekin. Marrakechissä voi myös kulkea kuuluisuuksien jalanjäljissä, sillä kaupungissa ovat viihtyneet ranskalainen muotisuunnittelija Yves Saint Laurent ja taidemaalari Jacques Majorelle.

4. Herkulliset ruoat ja juomat

Marokkolainen keittiö on makujen aarreaitta, joka käyttää parhaimmillaan kymmeniä mausteita.

Klassinen marokkolainen ruoka on pataruoka tagine. Se on ruoka, joka taipuu niin kasvisruokavalioon kuin lihansyöjillekin, sillä savipadassa haudutettu ruoka on muunneltavissa jokaiseen makuun sopivaksi. Taginen perusmausteet ovat valko- ja mustapippurin sekoitus, kurkuma ja inkivääri. Marokkoon mennessä on parempi pitää kurkumasta, sillä se on yksi marokkolaisen keittiön perusmausteista.

Marokkolaiseen ruokaan kuuluvat olennaisesti myös kuskus ja erilaiset salaatit.

Marokko
Marokkolainen erikoisuus on makea minttutee, joka tarjoillaan usein koristeellisista kannuista.

Marokko on myös herkuttelijan suosikkimaa, sillä perinteiseen marokkolaiseen minttuteehen laitetaan aimo annos makeaa. Myös jälkiruuat vievät kielen mennessään, sillä maa on ottanut varsinkin jälkiruoissa vaikutteita ranskalaisesta keittiöstä. Maistamisen arvoinen marokkolainen jälkiruoka on kerrosmainen leivos ktefa.

5. Eksoottiset ostoslöydöt

Marokko ei olisi Marokko ilman basaareita, joita kutsutaan nimellä souk. Basaarin löytää esimerkiksi Marrakechin vanhastakaupungista eli medinasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Varo kuitenkin, ettet eksy! Marrakechin basaarin kapeat ja sokkeloiset kadut tarjoavat mahdollisuuden ostosseikkailuun, jossa parasta tarjousta etsiessäsi unohdat nopeasti, mistä tulit.

Agadir, Marokko
Souk al Hadin kaupoissa Agadirissa myydään muiden muassa kankaita, mattoja ja mausteita. Tuliaiset saa tingittyä myös Marrakechin vanhastakaupungista.

Basaarien kulttuuriin kuuluu tinkiminen. Tinkimällä matkailija saa edulliset tuliaisostokset, sillä basaarit tarjoavat kaikkea koristeellisista lampuista mausteisiin ja mattoihin. Ne ovat myös hyviä paikkoja harjoitella suomalaisille vierasta tinkimiskulttuuria.

>> Lue lisää vinkkejä Marokkoon Rantapallon kohdeoppaasta!

Teksti ja kuvat: Elina Venttola

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Marrakech, Marokko

Tutustu Marrakechin tunnetuimpiin nähtävyksiin – seitsemän vinkkiä

Marokko

Tiedätkö, millainen hotelli on riad? Nämä asiat tekevät satumaisesta majoituksesta erityisen

Melilla, Espanja

Moni ei edes tiedä, että Espanjalla on kaksi kaupunkia Afrikan mantereella – löytyvät läheltä suosittuja lomakohteita

Agadir, Marokko

Eksoottinen rantaloma Marokossa – tältä näyttää Agadirissa!

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja