Liza in London -blogin kaunokainen muisti Kaukokaipuuta omassa haasteessaan, joten nyt on minun vuoroni – todeta, etten seuraa montaakaan blogia, joiden lukijamäärät olisivat edes yli sadan. Itse asiassa vakituisesti seuraamistani blogeista eniten lukijoita taitaa olla Suvilla, lonkkarisiskollani, jonka blogia olen ihastellut jo vuosia, ja joka on aina kuulunut suosikkeihini. Komppaan siis ihanaa Ionnaa, joka tuumasi, että pienemmissä blogeissa on monesti parempi meininki (joskin Suvi peittoaa tän teorian noin niinkun heti). Ja Ionna, jos en olisi jo linkannut sua niin monesti, olisit päätänyt tälle listalle.
Tarkoituksena on siis vinkata viidestä pienestä blogista, joiden lukijamäärä on alle 200 ja jotka ovat tietenkin omia suosikkejani. Mittapuuna toimii tällä kertaa Googlen lukijawidget (omani on tuolla footerissa), vaikkei se kyllä sitä todellista lukijakuntaa kerrokaan. Mutta johonkin raja pitää vetää, eli tällä mennään. Porrasvaloihin astelevat – tällä kertaa - seuraavat blogit :

Auringon alla on matkablogien ehdoton suosikki. Heidin tapa kirjoittaa ja kertoa reissukokemuksistaan (niin sisällöllisesti kuin kielellisesti) yksinkertaisesti toimii. Ehkä se, että tekee päätöikseen (ja sen lisäksi vielä freelancerina) visuaalisia duuneja, saa allekirjoittaneen kiintymään väripaukutuksen sijaan laadukkaaseen sisältöön. Ja etenkin siihen laadukkaaseen tekstiin.
Enkä oikein tiennyt miten päin olisin ollut, kun tyttö paljasti, että Kaukokaipuu aukeaa myös hänen selaimessaan aina ensimmäisten joukossa. Blush. Ja kiitos. Ihan mielettömän siistiä!

Archie gone lebanon sekä Friolandia ovat myöskin päräyttäviä, reissuteemaisia blogeja, joihin koukutuin heti ensi tapaamisella. Molemmissa ihastuttaa hyvä draivi ja hienosti rakennettu huumoripitoinen sisältö, joka putoaa etenkin meikäläiselle. Myös molempien bloggaajien persoonat sekä heidän ottamansa valokuvat miellyttävät. Suuresti.

Prime time (anytime) on hyvän ystäväni kirjoittama blogi, joka myöskin ilahduttaa laadukkailla kuvillaan ja teksteillään. Etenkin kotiaiheiset postaukset ovat lähellä sydäntä, tovi sitten julkaistua lasketteluaiheista kirjoitusta unohtamatta. Suosittelen ehdottomasti kaikille esteettisistä asioista digautteleville lukijoille.

Sydämen supatuksia on niin hengästyttävän hienoa tekstiä, etten edes yritä kuvailla yhden parhaimmista ystävistäni runoilemaa blogia. Oikeasti, lukeaa itse. En tiedä ketään, joka kirjoittaisi yhtä aidosti ja ihanasti, yhtä hengästyttävästi ja ajatuksia herättävästi, kerta toisensa jälkeen. Aina.
10 Responses to Viisi pientä ja päräyttävää blogia
Oo! Vähänkö oot ihana, kiitos!! :)
Tälläiset jutut on kyllä niin parhaita, kun välillä pelkää että toiset aattelee että oon vähän pipi päästäni ja että onko koko hommassa mitään järkeä… eli hyvä kun joku sentään ymmärtää huumoriani :D.
<3
Kiitos kuuluu kyllä ihan kuules sulle!
Sun sisällöntuotto on aivan loistavaa, älä yhtään epäile sitä. :) I like it!
En voi uskoa unenpöpperöisiä silmiäni näin aamutuimaan! Kiitos Marinella kauniista sanoistasi, olen todella otettu :)
Ja kyllä, aamulla ensimmäisenä säntään yleensä tänne Kaukokaipuuseen (oi ihana etäopiskelijan vapaus tehdä aamuisin mitä haluaa!). Tämä on selkeästi paras lukemistani matkablogeista :)
Kiitos, ja kiitos myös sulle :)
Oon edelleen ihan pähkinöinä. Superia!
Jee, kiitti!!!! :)
:)
Rakastan sinua nainen. Kiitos. Isosti. <3
Anche ti voglio bene, tanto tanto bene, piccolina mia <3
Nella, mun pitää heittää sua tällaisella haasteella useammin, koska listasit ihan mahtavia blogeja! Huippua! :) Pieiä blogeja on usein hankalampi löytää kuin isoja, mutta vähintään yhtä kiva lukea.
No ehdottomasti! Ja jos sä et olis haastanut mua, olisit löytynyt itse listalta :) Luen sitä paljon, vaikka oonkin välillä tosi onneton kommentoija. Eli thumbs up sulle ja näille ihanille pienille blogeille!