Kreikkarakkaus syttyi 30 vuotta sitten

Nostalgiaa luvassa! Vanhoja kuvia, vanhoja muistoja, mutta nuoren, hyvin nuoren tytön kertomana. Tervetuloa teinipäiväkirjani 30 vuoden takaisiin tunnelmiin Thassokselle.  

Toukokuussa 1987 pääsin ensimmäistä kertaa Kreikkaan. Oi, miten palavasti sitä matkaa odotimme. Olin 13-vuotias ja lähdössä reissuun kahden isosiskoni ja vanhempieni kanssa.
Muistan edelleen väläyksinä tiettyjä asioita: unikkoniityt bussin ikkunasta, ensimmäisen oliivin (yäk!), pimeät illat ja tulikärpäset, oliivipuiden reunustaman maantien, joka vei hotelliimme, sitruunalla maustetut, friteeratut mustekalarenkaat (nam!), discon jossa soi Madonnan La isla Bonita ja joka edelleen on minulle Thassos-biisi, pikkuisen, vaatimattoman hotellimme ja sen miten siivoja taitteli yöpaidat sängylle ”tanssimaan”. Paljon on unohtunutkin, mutta onneksi on päiväkirja!

Tänään avaan teille 30 vuotta vanhan päiväkirjani sivut. Siis 30 vuotta! Tsiisus miten pitkä aika!
Poimin sieltä parhaat palat ja annan äänen sille 13-vuotiaalle Annalle, joka ensikertalaisen silmin katseli kaikkea ihmeissään. Kirjoitustyyli on myös sen teinitytön, mutta en korjaa sitä, koska se kuuluu tämän tarinan tunnelmaan.

 

Ensifiiliksiä ja tulikärpäsiä

29.5.1987
Kalispera!
Me ollaan ny vihdoin täällä, Thassoksella. Tää on ihana paikka, ihan eri toista kuin joku Mallorca. Tää on niinku nii AITO. Ihan uskomaton fiilis. Ilta alkaa hämärtää, kello on 15 vaille 9 ja mä istun meidän parvekkeella, saatii kuiteski molemmat näköala merelle. Tosi ihanan näköistä. Tääl on ihanaa mettää ja kukkii, vähä turisteja ja jonkun verran paikallisia. Hotellikin on ihan hyvä. Huone on aika liten, mutta ihan kodikas. Ei mitään hiekkaa niinku Mallorcalla.

30.5.1987
Tänään on ollu taas pilvistä, likat ja iskä kävi kyl uimassa mut mä en uskaltautunu. Tääl on harmittavan kylmä. Mä keräilin tänään simpukoita rannasta, löyty kaikkii ihanii.
Käytiin tänäänkin kävelyllä, kello oli jo 9 ku me lähettiin ja alko hämärtyä ja kun 15 vaille 10 tultiin, nii oli jo ihan pimeetä. Tulikärpäset oli aika hurjan näkösii mut ”pelottavii” ku ne lenteli melkein päin. Mut kepeesti ne kyl loisti. (Kepee oli 80-luvun vastine ”makeelle”.)

 

Saarikierros, liftausta ja paikallisia

31.5.1987
Theologoksessa oli jännää, kanoja ja kukkoja pitkin teitä ja pihoja, pässejä, ehkä jotai lampaita ja aasejakin. Sitte talot oli tosi kreikkalaisii, vanhoja, tosi jännii ja tontit kigest pienii. (kig=nuorisotermi 80-luvulta, voisi suomentaa ”tosi” tai ”älyttömän” tms.) Me oltiin siellä tunti, ei se haitannu vaik vähän satoi.
Takas tullessa kierrettiin saari toiselta puolelta. Siel oli tosi upeat maisemat, mahtavii putouksii, upeita rantoja, ankeita metsäpaloja, mutkaisia teitä, vuoristoja. Tie kulki välillä kauheen korkealla, et tuntu ihan korvissa ja piti nieleskellä.
Kuski oli hurja, se hyräili ja lauloi kreikkalaisen kansanmusiikkikasetin mukana ja meki sit laulettiin jotain kreikkalaisii biisejä suomeks ja se taas kreikaks.

Sit jotain neljän maissa lähettii (likat) liftaa Limenakseen. Päästii heti taksin kyytiin jos oli 3 ukkoo. Kaupungilla jäätii sitte pois ja lähettii kiertelee. Käytii yhes puistossa jonka takaa löyty jotai temppelin raunioita. Tosi makee paikka, aina vaan enemmän ja enemmän, uusia raunioita. 
Käytii kävelee myös vanhan sataman luona ja meitä houkuteltiin syömään yhteen ravintolaan, ja me selitettiin et myöhemmin, mut ukkeli vaa haluu näyttää et mitä siel on tarjolla. Ja sit se oli ihan onnessaan ku me puhuttiin vähän kreikkaa, se nauro ja taputteli olalle, hurja ku se oli kauheen tumma ja pieni ja hymyili koko aika. Kepee tyyppi. 

Joskus kuuden jälkeen lähettii käppäilee pois kaupungista ja eksyttii. Yhet pikkulapset alko juttelee meiän kanssa ja ne kyseli nimiä ja me kysyttiin niiltä et tietäskö ne missä on hotelli Glyfada. Ei ne tienny ja ne vaa selitti kauheesti jotai kreikaks.
Vihdoin löydettiin tielle ja päästiin jonkun ajan päästä kyytiin, sellaseen keltaseen rottana-autoon. Kuski lutki röökii ja kävi vähä naurattaa ku me paiskattii ovet kii, nii meinas hajoo koko auto. Hupaisaa toi liftaaminen.

 

Antiikin raunioilla ja slummikaupungissa

1.6.1987

Tänään me oltiin kattoo antiikin Filipin raunioita, siel oli sellainen forum, jossa oli ollu kaikkii kauppakujia, kouluja, kirjasto, kirkko jne. Se oli ihan kepee paikka, mut turhan kallis retki, 100 mk ner nuppi. Käytiin samalla Kavalassa, mut se oli oikee slummikaupunki ja ärsyttävä muutenki. Keramotissa oltiin 45 min oottaa lauttaa takas Thassokselle. Ostettiin kreikkalaista jätskii ja kulettii rannoilla. Aamulla sato, mut illemmalla alko paistaa aurinko ja lautalla oli aika lämmin. Siel oli myös söpöjä jätkii.

 

Mikä on muuttunut, mikä pysynyt ennallaan?

Kolmenkymmenen vuoden takaisessa Kreikan matkassa on paljon samaa, kuin niissä joita olen tehnyt nykyään. Edelleen kerään simpukoita rannalla, juttelen mielelläni paikallisille ja tutkailen mitä yllätyksiä pikkukatujen varsilta löytyy. Minusta on lohduttavaa, että Kreikka ei ole niistä ajoista aivan tolkuttomasti muuttunut, niitä kivoja pikkusaaria voi löytää vieläkin.

Mutta on maailma muuttunutkin. Kuvitelkaapa esimerkiksi, että vanhemmat päästäisivät nykyään 13- ja 17-vuotiaat tytöt iltamyöhään liftaamaan tienposkeen ja aamuyöllä diskosta takaisin. Eipä ihan heti taitaisi tulla mieleen. Niin me kuitenkin teimme! Hengissä ollaan edelleen. Ihme.

Nykyisessä selfie-maailmassa, jossa kuvia räiskitään jatkuvasti, on varmaan vaikea ymmärtää sitä, miten muutamat lomakuvat riittivät ihan hyvin. Meidän viikon matkakuvasaldo oli yhden 24 kuvan filmirullan luokkaa.
Muistan elävästi miten lentokentällä juttelimme suomalaisen tytön kanssa, joka kertoi  lomaihastuksestaan: ”Voi että me itkettiin! Me itkettiin niin! Ihanat ruskiat silimät! Otin ainaki kakstoista kuvvaa, toevottavasti ees yks onnistuu.”
Kaksitoista kuvaa! Meistä oli pöyristyttävää, että joku oli tuhlannut filmiä kahdentoista kuvan verran yhden ja saman kohteen (vaikkakin jonkun söpön pojan) kuvaamiseen. Oi aikoja, oi tapoja!

Voi Thassos, jäin niin kaipaamaan sinua. Ihania rantojasi, discojasi, liftimatkojasi, ihmisiäsi, kaikkea, jopa tulikärpäsiä ja oliivejasi. Voi Thassos… 

Kolmetoista vuotiaana voi löytää elämänsä rakkauden, ei suinkaan miestä, mutta maan, jonne mieli halajaa kerta toisensa jälkeen takaisin.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

21 Comments

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas sunnuntai, heinäkuu 16, 2017 at 17:26

    Voi ihana kurkistus 30 vuoden taakse! Itsekin olin 84 vuonna 17-vuotiaana kuukauden Kreikassa. Harmi, ettei siltä ajalta tullut kirjoiteltua päiväkirjaa ja kuvatkin on hiukan mitä sattuu. 90-luvulla sitten olimme mieheni kanssa häämatkalla Lefkaksella. Siitä on jäljellä joitain kuvia ja palasimmekin saarelle muutama vuosi sitten. Kreikka on vaan erityinen. Minunkin sydämessä on paikka aina sille maalle.

    • Reply Anna K. sunnuntai, heinäkuu 16, 2017 at 22:47

      Kiva kuulla, että tykkäsit. 🙂
      Oi, mikä nuoruusmuisto sulla, kuukausi Kreikassa, kuulostaapa ihanalta! Kasarikuvat on kieltämättä mitä sattuu, mutta onpahan sentään olemassa. Digiajan miljoonat kuvat jää usein vain koneelle tai tikulle eikä niitä tule teetettyä ollenkaan, kun ei osaa päättää, mitä teettäisi.
      Lefkas on kaunis myös, ihana vehreä saari, niin kuin tuo nuoruuden Thassoskin.

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana sunnuntai, heinäkuu 16, 2017 at 17:33

    Aivan ihana tarina! Ja hauskaa nuorisokieltä, en ollut kuullutkaan esimerkiksi kigistä. Mut mä olenkin kotoisin tuolta keskeltä-ei-mittään, Ylä-Savosta.

    Kreikkaan, Kreetalle tein ensimmäisen ulkomaanmatkani ja tykkään Kreikasta edelleen. Kreetalla olin minäkin aika tarkkaan 30 vuotta sitten, mutta siltä reissulta ei harmi kyllä ole päiväkirjamerkintöjä. Kuviakin vähänlaisesti. 🙂 Niin joo, mähän myös poltin kaikki päiväkirjani vajaa 10 vuotta sitten. 😀

    • Reply Anna K. sunnuntai, heinäkuu 16, 2017 at 22:52

      Oi kiitos Kati! 🙂 Voi olla että kig oli ihan Loviisan oma outo sana, kukaan ei edes silloin tiennyt sitä muualla Suomessa. Ihan naurettavahan se nyt on ollutkin!
      Kreetalla mä en ole käynyt ikinä, pitäis kyllä!
      Tais olla sun päiväkirjat tulenarkaa tavaraa, kun päädyit moiseen ratkaisuun! Mutta tiedän kyllä että tietyille teiniajan päiväkirjoille tekis mieli tehdä samoin. Aivan uskomatonta paskan jauhantaa! 😀

  • Reply Anna | Muuttolintu.com maanantai, heinäkuu 17, 2017 at 04:45

    Ihana, tätä lukiessa tuli kyllä leveä hymy naamalle 🙂 Kepee, täytyy ottaa käyttöön 🙂 Joskus tuntuu, että olisi ihan kivaa, jos edelleen elettäisiin tuota aikaa jolloin kuvia otettiin vaan se parikymmentä koko lomalla! Ehtii kokea enemmän kun ei tarvitse koko ajan olla räpsimässä 🙂 Kreikkaan on helppo rakastua!

    • Reply Anna K. maanantai, heinäkuu 17, 2017 at 11:15

      Voi miten kiva kuulla! 🙂 Kyllä 13-vuotiaana kaikki on vielä aika kepeetä! 🙂
      Hei sanopa muuta, kyllä nykyään kuvataan ihan liikaa ja syyllistyn siihen todellakin itsekin. Miten sitä osaisi paremmin vain olla ja nauttia. Vaikka kyllä mä kuvaamisesta nautin myös. Pitäis löytää joku sopuratkaisu. 🙂

  • Reply Ananas2go / Popot pogoillen maanantai, heinäkuu 17, 2017 at 06:20

    Kiitos tunnelmista ja ajankuvasta! Päiväkirjojen penkominen on kyllä hauskaa.

    • Reply Anna K. maanantai, heinäkuu 17, 2017 at 11:17

      Päiväkirjoista tosiaan löytää ajankuvan, jota ei muistanut enää olevan olemassakaan. Ja aivan erilaisen itsensä, tästä näkökulmasta katsottuna myös nolottavalta kuulostavan teinin omituisine ajatuksineen. 😀

  • Reply Tiia(ntai) tiistai, heinäkuu 18, 2017 at 00:26

    Kepee teksti! Olipa mainio katsaus – ja hyvä, että olit myös suomentanut nuo pari sanaa 😀

    Tässä oli kyllä hyvin paljon samaistuttavaa, vaikka minä otin ja synnyin vasta tuolloin loppuvuodesta. 🙂 Teini-iän päiväkirjakieli on ilmeisesti vakio. Muistan myös, että vielä vuosituhannen vaihteessakin oli melkoista hurjastelua, jos otti kaikki 24 kuvaa otti yhdeltä ja samalta luokkaretkeltä, huh! Mutta tosiaan, ehkä tuolloin filmiaikana keskityttiin enemmän asioiden kokemiseen kuin tallentamiseen, hmm. (Toisaalta voi lohduttautua sillä, että ehkä siihen käsin kirjoittamiseen meni sitten kuitenkin lopulta enemmän aikaa.)

    • Reply Anna K. keskiviikko, heinäkuu 19, 2017 at 10:59

      Teiniaikaan kuuluu varmaan oma ajattelutyylinsä ja angstinsa, joka loistaa sen ajan kirjoituksissa.
      Totta, vähemmän vois olla enemmän, myös valokuvaamisen suhteen. 🙂

  • Reply Krisse tiistai, heinäkuu 18, 2017 at 12:59

    Kepee stoori! Tykkäsin! 👌👍😎😍

    • Reply Anna K. keskiviikko, heinäkuu 19, 2017 at 11:00

      Kiitti Krisse, ihan kig-makeeta! 😀

  • Reply Katariina torstai, heinäkuu 20, 2017 at 16:08

    Ihana tarina 30 vuoden takaa! Räknäsin tässä just, että omasta ekasta Kreikan matkastani on täsmälleen saman verran aikaa, kun olin keväällä 1987 Kreetan Agios Nikolaoksessa 9-vuotiaana. Huh, miten aika kuluu, ja silti muistan tuonkin matkan vielä kohtuullisen hyvin 🙂

    • Reply Anna K. perjantai, heinäkuu 21, 2017 at 22:48

      Kiitti! 🙂 Hauska sattuma et sullakin yhtä pitkä ekasta Kreikan matkasta.
      Lapsena koetuista matkoista muistaa yllättävän paljon, onhan matka lapselle kuitenkin suuri elämys.

  • Reply Terhi perjantai, heinäkuu 21, 2017 at 09:56

    Jotain noita aikoja oli minunkin ensimmäinen Kreikan-matkani, neljävuotiaana Rodokselle. En kylläkään muista siitä juuri mitään, eikä rakkaus Kreikkaa kohtan syttynyt vasta kuin reilua 20 vuotta myöhemmin. Hauska postaus ja kepeet päiväkirjamerkinnät! 😀

    • Reply Anna K. perjantai, heinäkuu 21, 2017 at 22:53

      Nelivuotiaana on kyllä niin pikkinen, että matkasta ei varmasti jää mitään mieleen. Sentään kuvia varmaan on. Kiva, että rakkaus syttyi paljon myöhemmin kuitenkin. 🙂
      Kiitti, aika kepee fiilis tuli niitä lukiessa itsellenikin! 😀

  • Reply Kaisa lauantai, heinäkuu 22, 2017 at 09:21

    Ihanaa nostalgiaa! En ole vielä käynyt Kreikassa, voisikohan Kreikka-rakkaus syttyä vielä kolmikymppisenäkin?! 😀

    • Reply Anna K. lauantai, heinäkuu 22, 2017 at 22:13

      Kreikkarakkaus, niin kuin mikä tahansa rakkaus, voi iskeä minkä ikäisenä tahansa! Suosittelen pientä, idyllistä saarta, niille olen itse sydämeni menettänyt. 🙂

  • Reply Jane / Lomaunelmia ja unelmalomia sunnuntai, heinäkuu 23, 2017 at 04:27

    Aivan ihana postaus ja koko idea tässä!

    Minä olen sua niin paljon vanhempi että olen tuolloin ollut jo parikymppinen. Pari vuotta vanhempana olin nimittäin jo ekalla omilla palkkarahoillani maksamallani matkalla Maltalla. Kreikalla on minullekin oma kolosensa sydämessäni, vaikka olen käynyt siellä ensimmäisen kerran vasta 90-luvun puolella. Mentiin aviomieheni kanssa kihloihinkin Santorinilla.

    Filmikamerat muistan hyvin, mulla oli erikseen panoramakamerakin matkojen maisemakuvia varten! Toisaalta muistan hyvin myös sen, miksi ostimme ensimmäisen digikameran. Meille tuli tammikuussa 2003 koiranpentu ja kuvasin ekan rullan pelkästään pentukuvia, pahuksen alhaisella onnistumisprosentilla 😉 Sitten mentiin ostamaan se digikamera 😂

    • Reply Jane / Lomaunelmia ja unelmalomia sunnuntai, heinäkuu 23, 2017 at 04:57

      Pari vuotta MYÖHEMMIN olin siellä Maltalla, piti kirjoittamani 😉

    • Reply Anna K. sunnuntai, heinäkuu 23, 2017 at 23:54

      Kiitos Jane! 🙂
      Kihlautuminen Santorinilla kuulostaa kyllä niin yltiöromanttiselta, että parempaa paikkaa sille tuskin onkaan!

      Mäkin muistan panoraamakamerat, ne oli hienoja! Onhan se ihan erilaista kuvata nykyään, kun huonot voi poistaa samantien – jos maaniselta kuvaamiselta vain ehtii. 😀

    Leave a Reply