Lahjapaketti Intian katulapsille

Silläkin uhalla että menen nyt kirjoittamaan asiasta, joka olis ollut ajankohtainen viime talvena, niin tästä on vaan pakko kirjoittaa! Viime vuoden joulun alla sain nimittäin idean kysellä erinäisiä yrityksiä pieneen jouluylläriin, mutta valitettavasti se ajoittui sitten lopulta täysin päällekäin mun oman lähtöni kanssa – loppupeleissä olin jättämässä pakettia postiin viimeisenä asiana ennen lentokentälle lähtöä. Tämän jälkeen paketilla kesti monta kuukautta oikeasti päästä perille, enkä tahtonut tästä kirjoittaa ennen kuin paketti olisi vastaanottajillaan. Toki olisin kiittänyt näitä ihania yrityksiä, vaikka Intian posti olisikin mokannut totaalisesti, mutta tahdoin kuitenkin odotella löytäisikö paketti perille ennen kuin menen tästä asiasta sen enempää kertomaan. No, siinä vaiheessa kun paketti saapui, olikin jo aika muuttaa maaseudulle, josta mulla taasen ei ollut oikein mahdollisuutta päästä nettiin, kuten aiemminkin olen kertonut. Etenkin kun tätä postausta varten sitä tarvitsin vähän normaalia enemmän, kuvatkin on nimittäin tylsästi nyt netistä, kun en itse kerennyt tuon aikataulutilanteen vuoksi tuotteita kunnolla kuvailemaan.

Se siitä, mikä tässä mysteeri-ideassa siis oli ideana?

Alkuvuodesta 2016 olin  hyväntekeväisyystöissä BOSCO -nimisellä hyväntekeväisyysjärjestöllä Intian Bangaloressa. Kyseessä on siis muun muassa Intian katulasten ja lapsityövoiman vastaista työtä tekevä voittoa tavoittelematon järjestö, joka on perustettu 1980. Itse työskentelin pääasiassa Vatsalya Bhavan -nimisessä yksikössä, joka majoittaa noin 60 tyttölasta, ja tukee heidän koulunkäyntiään sekä työhön ohjautumista. Järjestöstä voi halutessaan lukea lisää täältä.

Meillä on nykyään tapana perheen kesken antaa joululahjat aikuisten kesken vain yhdelle perheenjäsenelle per vuosi. Näin säästetään joulun alla turhaa ”pakko-ostamista” ja materialistista hullutusta. Toki tämän myötä säästää myös rahaa, joten aloin miettimään voisiko tän säästetyn rahan käyttää johonkin, joka olis ehkä tarpeellisempaa kuin se viideskymmenes patalappu äidille…? Päätin siis kysellä, josko erinäisiltä yrityksiltä löytyisi joulumieltä, ja he osallistuisivat pienen joululahjapaketin kokoamiseen tuonne ”mun” Intian lapsille. Ja yllättävän hyvin lähtivätkin! :)

Nyt tähän väliin siis VALTAVA KIITOS tämän projektin sponsoroineille Oral B:lle, Roobertin Herkulle ja Dermosilille! :) Heidän tuotteidensa lisäksi laitoin mukaan tikullisen kuvia, jotka olin tuolla ollessani tytöistä ottanut, sekä tietenkin kirjeen, sillä mulla ei ole mitään muuta keinoa olla yhteyksissä näihin ihmisiin. En oo tietenkään mikään näiden alojen asiantuntija, ja tuotteet eivät tulleet mulle henkilökohtaisesti testiin, mutta kerron kuitenkin vähän millaista tavaraa päädyttiin Intiaan lähettämään.

Henkilökohtaisessa hygieniassa ohjaaminen oli yksi mun keskeisimpiä tehtäviä BOSCO:lla ollessa, ja oikeastaan vähän kaikenlaiset hygieniatarvikkeet oli aika niukasti esillä. Toki näitä tarjottiin lapsille järjestön puolesta, mutta monien katulasten luontoon kun kuuluu valitettavasti varasteleminen, joten usein henkilökohtaiset tavarat oli äkkiä kateissa eikä niitä ollut mahdollista uusia tarpeeksi usein. Niinpä halusin tuoda paketissa jotain hyödyllistä käyttötavaraa hyvän hygieniatason ylläpitämisen helpottamiseksi (ja rehellisesti sanottuna en viitsinyt mitään leluja tms. lähettää, koska niistä tulee kuitenkin helpommin riitaa/ itkua kuin tällaisista vähän ”tylsemmistä” lahjoista), joten laitoin vaan aika ympäripyöreän viestin Oral B:lle, jossa selitin tyttöjen ikäluokasta ja hampaiden hoidon ongelmakohdista.  Heiltä tulikin nopeasti vastaus ja lähettivät riittävästi – ja hieman ylikin – eri kokoisia lasten käsikäyttöisiä hammasharjoja. Oral B:ltä löytyy hammasharjat erikseen 4-24 kuukauden ikäisille, 2-4 -vuotiaille, 5-7 -vuotiaille ja yli 8-vuotiaille lapsille. Kaikissa paketeissa on hauskat, lapsille sopivat kuvitukset, ja samasta kokoluokastakin löytyi aina useampaa eri kuosia. Tosin noita pienimmille suunnattuja hammasharjoja ei lähetetty, koska keskuksen lasten ikähaarukka on siinä 5-19 -vuoden paikkeilla. Oral B:ltä löytyy lapsille myös hauskoja sähköhammasharjoja, mutta ne olisi olleet todella epäkäytännöllisiä Intiassa, jossa sähkökatkoksia on päivittäin eikä pistokkeitakaan 0le aina helppo löytää.

Kuvahaun tulos haulle Oral-B CrossAction 'Frozen' käsikäyttöinen lasten hammasharja

Henkilökohtaiseen hygieniaan liittyi myös lahjan toinen osa, nimittäin Dermosil lahjoitti Vatsalya Bhavaniin Fresh! Deo Roll-On -deodorantteja, joka on raikkaalta tuoksuva antiperspirantti nuorille. Sovittiin 60 kappaletta, tuli enemmänkin.

Viimeisenä sitten jotain vähän hauskempaa mukaan pakettiin, ettei lapsilta pääsisi ihan itku… Noiden hammasharjojen lisäksi on nimittäin täysin loogista laittaa pakettiin myös vähän karkkia… :D Karkit tarjosi Suomen (tai varmaan maailman) ehdottomasti mahtavin karkkikauppa Roobertin Herkku, jolla nykyisin on peräti kaksi kivijalkaliikettä Helsingissä. Tsekatkaa tuolta linkistä aukioloajat, osoitteet ja muut oleellisuudet, koska parhautta. Haluun muuttaa äkkiä takaisin Helsinkiin jo ihan näiden puotien takia. :D Hyvin tarjolla myös vegaanisia karkkeja.

Kuvahaun tulos haulle roobertin herkku

Vielä kerran siis suuri kiitos ja kumarrus, itse kun on henkilökohtaisesti nähnyt miten pienestä noi lapset ilahtuu niin tulee ihana mieli kun ajattelee heidän riemuaan, vaikkei tuosta nyt joululahja tullutkaan! :D Tämä on mun mielestä sitä aitoa joulun ideaa, enemmin auttaa apua tarvitsevia, kuin ostaa tarpeetonta materiaa vuodesta toiseen. Toki lahjoitusten antamisessa on omat eettiset kommervenkkinsä, mutta näitä tuotteita ei ole kukaan multa pyytänyt, joten en koe että kyseessä on mikään köyhäinapu vaan ihan puhtaasti lahjan antaminen ja lasten ilahduttaminen jossain, missä heillä ei ehkä ole yhtäkään ihmistä antamassa lahjoja. Tiedostan, että eletään elokuuta, mutta jos haluan tänä vuonna ajoittaa tämän oikeasti jouluksi, pitäisi ensi vuoden pakettia alkaa jo kiireellä suunnittelemaan.

Niinpä pyytäisin teidän apua arvon lukijat!! Onko sinulla jokin, pieni tai suuri, erikoistaito? Oletko taitava maalaamaan, kutomaan tai vaikka kirjoittamaan joikuja? Haluaisitko antaa tänä vuonna vähän erilaisen joululahjan? Voit olla muhun yhteyksissä sähköpostilla [email protected] ja tekisit meikän lisäksi ennen kaikkea monta superihanaa intialaista lapsosta oikein onnelliseksi. Tahtoisin vielä painottaa, että nämä lapset antoivat mulle synttärilahjaksi omista pienistä lokeroistaan, mitä vain sattuivat käsiinsä saada: kyniä, kortteja, kadulta löytyneitä aarteita… Joten sinunkaan panostuksesi ei tarvitse olla suuri, jos sulla tulee yhtään mitään mieleeen, se ilahduttaa heitä varmasti. <3 Tämä ei siis todellakaan ole mikään maksettu mainos, olen itse pyytänyt noita yllä mainittuja tuotteita ja ne saanut lahjoitettavaksi eteenpäin eikä mua ole kukaan pyytänyt yhtään mihinkään Intian päässä. Enkä myöskään oleta kaikkien olevan kiinnostuneita tai mahdollisuudessa osallistua moiseen, mutta viime vuonna tuli opittua, että kysymällä ei mitään häviä. Jos joku siis haluaa antaa panoksensa, ottakee yhteyttä, ja meikä maksaa taas postimaksut. :)

Kuvat hammasharjoista, deodoranteista ja Roobertin Herkusta otettu yritysten nettisivuilta. 

Loput kuvat Vatsalya Bhavan/ BOSCO, en viitsinyt oikeen kasvokuvia laittaa, jos en ole kysellyt lupia. 

xx

Kati

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply