Kirjoittanut Nau - perjantai, joulukuu 23, 2011 - klo 20:57
Joulutunnelmaan virittäytyminen on tuplasti kivempaa, kun tietää joulun ihanuuksien jälkeen pääsevänsä kaukomaille pitkän ja kylmän tammikuun sijaan. Siksipä aloin muistella parin vuoden takaista joulua, kun sama kutkuttava jännitys mahanpohjassa kipristeli: Olimme tapaninpäivänä lähdössä ensimmäiselle yhteiselle kaukomatkallemme, mistä olen jo hieman kirjoitellutkin.
Balista on päällimmäisenä jäänyt mieleen ensimmäinen sukelluksemme sekä satumainen koskenlaskuretkemme, mutta aktiviteettien välissä ehdimme toki myös rannalle.
Dreamland Beach antoi nimensä puolesta odottaa paljon, ja olihan se kaunis.
Uimaankin uskaltauduttiin:
Siellä ne pulikoivat, meidän urheat uroot.
Myös Vesa kelpuutti rannan.
Me tytöt tyydyimme esittelemään rantakuntoamme viehkeästi kiven takaa vilkuttaen.
Kuuma oli, joten puoliksi aurinkovarjon alla lekottelu tuntui hyvältä idealta…
Käytännössä idea ei kuitenkaan toiminut toivotulla tavalla… noh, ainakin jalat saivat väriä Ystäväni J osasi homman selvästi paremmin…!
Uskomatonta mutta totta; tämä reissufiilistely vain lisää omaa joulumieltäni. Lumesta, joulutunnelmasta ja suomalaisista perinneruoista voi yhä paremmalla syyllä ottaa kaiken irti, kun tietää kohta olevansa täysin erilaisessa ympäristössä Kaakkois-Aasian auringon alla!
Kirjoittanut Nau - torstai, joulukuu 22, 2011 - klo 02:06
Mummolan vintti, aarreaitta.
Lapsesta saakka siellä on viihdytty siskon ja serkkujen kanssa, äidin ja hänen sisarustensa vanhoja leluja ja koulutarvikkeita ihmetellen.
Kun viime kesänä jonain tavallisena iltana nukkumaanmennessä sain idean, että tahdon kotiini vanhan tai edes vanhahkon karttapallon, ajattelin, etten löydä sellaista mistään.
Mutta olisihan minun pitänyt arvata;
Vieläkään ei ole tämä sateenkaaren päässä oleva aarreaitta ehtynyt, vaan ihanalla mummolareissulla törmäsin tähän uuteen lempiesineeseen.
Saanko esitellä:
Tämä ihanuus on suomenkielinen ja vähän ajan patinoima, puisella jalalla. Afrikan valtioiden nimien perusteella ja internetin avulla jäljitin sen valmistusajaksi 1962-1963.
Pallosta löytyy toki Neuvostoliitto, Jugoslavia, Tsekkoslovakia sekä molemmat Saksat.
Lisäksi Afrikasta löytyy hauskuuksia, kuten Tanganjika (nyk. Tansania), Pohjois- ja Etelä-Rhodesia (Sambia ja Zimbabwe) sekä Betsuanamaa (Botswana).
Tämä pallo pääsee kotona kunniapaikalle, ja lupaan, ettei se ikinä päädy kirpputorin nurkkaan. Pidän siitä hyvän huolen. <3
Kirjoittanut Nau - lauantai, joulukuu 10, 2011 - klo 15:21
Säädän, muokkaan, muutan mieltäni, kyllästyn.
Tämä blogiharrastus on niin uusi ja kumma juttu, etten mitenkään pääse päätöksiin siitä, millainen haluan blogini olevan.
Muutan mieltäni koko ajan blogin nimen, ulkoasun, kuvien ja sisällön suhteen. Yksi ratkaisu oli se, että minulla on kaksi blogia, niin hölmöä kun se onkin. Tähän voin rustailla reissuista, toiseen mitä vaan ja mistä aiheesta vaan. Ehkä ne vielä yhdistyvät jonain päivänä, kun alan tajuta tämän uuden harrastuksen päälle!
Nyt blogi sai TAAS uuden nimen, pahoittelen säätöä.
Ruttuinen kartta sai alkunsa elokuiselta reilireissulta iki-ihanan ystäväni Babyn kanssa, kun ihmettelimme Berliinissä elämää ja saksalaisten täsmällisyyttä ja organisointikykyä.
Samaisessa kaupungissa kyllästyimme kartan taitteluun kun tajusimme, että emme koskaan saa karttaa taittumaan alkuperäisten taitosten mukaisesti ja oikeaoppisesti. Niinpä kapinana liiallista rationaalisuutta kohtaan hetken mielijohteesta ruttasimme kartan nättiin pakettiin ja siitä lähtien kaikki reissumme kartat kokivat saman kohtalon.
Erityisen hauskaa meillä oli katsella ihmisten ilmeitä, kun pokkana kaivoimme laukusta mytyssä ja täydellisen rutussa olevan kartan samalla kun he itse tutkivat omia, siististi taiteltuja kauniita karttojaan.
Suuttuipa eräs Berliiniläisnainen ja silotteli karttamme antaen paheksuvia katseita meitä kohti, sekös meitä nauratti.
Sellainen on ruttuisen kartan tarina.
ps. Kommentteja/ideoita blogin ulkoasuun ynnä muuhun minkä kanssa pähkäilen ja muutan mieltäni koko ajan?
Kirjoittanut Nau - lauantai, joulukuu 10, 2011 - klo 00:01
Mikä oli Balilla sellainen kokemus, että Nau pelkäsi sanonko mitkä housussa, puristi köydestä rystyset valkoisina, tirautti itkut koska sai melasta leukaan ja lupasi olla tosi kiltti kaikille, jos selviää hengissä?
Koskenlasku.
Hyvä on, edellisellä kuvauksella olisi pitänyt olla vähintään laskuvarjohyppy tai jotain paljon jännittävämpää mutta kyllä, pelotti ja jännitti oikeasti! Olen kyllä taipuvainen jänishousuiluun.
Puolustuksena, koski oli ajoittain hyvinkin voimakas, ja törmäsimme kiviin ja kalliohin vaikka kuinka monta kertaa.
Venettä ohjasi tyyppi, joka tunsi kosken ja kivikot kuin omat taskunsa. Ei puhunut englantia, paitsi sanat “FORWARD”, “BACKWARD” “STOP” ja “BUM BUM!!!!!” (Viimeinen sitä varten että varaudumme kallioon törmäämiseen, ja voin kertoa että kuulin nuo sanat monta kertaa)
Noh, kyydissä pysyttiin ja hurjaa oli. Itse nautin kuitenkin eniten hieman rauhallisemmista kosken kohdista (lue: nössö), kun sai vain lipua ja katsella maisemia.
Seura oli erinomaista, terkkuja vain heille!
Mieleenpainuva hetki oli se, kun edestäpäin kuului elokuvista tuttu veden kohina, ja kas kummaa, pian vesi katkesi kuin seinään – putous. (No okei, ei mikään montakymmentä metriä, varmaan joku 4 metriä vain, mutta silti!)
Minä hoin paniikissa “NO, NO NO”, kumiveneen kuski hoki “YES, YES, YES”". Ja sitten mentiin ja kiljuttiin.
Koskiseikkailu Balilla, suosittelen. Siellä oli olo “nyt olen kaukana kotoa” sekä myös koettiin olo “olen taru sormusten herrasta-elokuvassa”. Niinä hetkinä keskityin maisemiin, en niiden valokuvaamiseen.
Tämä juttu päättyköön cooliin “kävelen tässä ihan rennosti Balilla”-kuvaan rakkaasta:
BALI. Kuulostaa paratiisilta, osittain onkin. Ihanien rantojen ja surffareille sopivien aaltojen sekä sisämaassa vihreääkin vihreämmän luonnon keskellä voi tuntea olevansa paratiisissa. Meren pinnan alta paljastuu aivan uusi, värikäs maailma. Maaseudun riisipelloilla kyykkivät kolmiohatut hihityttävät. Sammakkokuoro laulaa öisin niin lujaa, että herättävät. Saari osaa kuitenkin näyttää myös nurjan puolensa. Jätehuoltoa ei tunneta ja eläinten kohtelu on länsimaisen silmiin julmaa. Surettaa, kun roskat lentävät ojien pohjille ja kaunista saarta pilataan pala palalta. Kulkukoirat räksyttävät ilkeästi. Toivottavasti suunta on parempaan päin.
Tarinan sankarit käyttäytyivät Balilla erityisen epäreppureissumaisesti, sillä neljän pariskunnan poppoolle oli varattu etukäteen maaseudun keskeltä, villa, luksusta jopa. Heille kallis, suomalaiselle halpa. Pitäähän se joskus kokea, sanoo nimimerkki halvin peti ja pää tyynyyn.
Pakko myöntää, että kakkakapitalistiksi tunsi hieman itsensä, kun muurien sisällä tälläisessä asusteli siivoojineen, allaspoikineen ja vartioineen kaikkineen. Ympärillä pelkkää riisipeltoa ja maanviljelyä sekä hökkeliasuntoja. Auts. Tieto siitä, että matkalla ollaan klassisesti opintolainalla, lohdutti hieman.
Kylpyhuoneet löytyivät mukavasti taivasalta.
Aiheutti huomattavasti lisäjännitystä muun muassa suihkussa käymiseen sekä muihin kyseisissä tiloissa suoritettaviin toimenpiteisiin, kun sai samalla seurailla seinällä keikaroivaa liian isoa hämähäkkiä. Erityisen hauskaa suihkussa oli illalla, kun valosta kiinnostuneet hyönteiset pörräsivät satapäisinä ympärillä. Ylläolevaan ruohikonkaistaleeseen oli kuitenkin asutettu urhea sammakko, joka yhtä kerrallaan väijyi ja tuhosi kyseisiä hyönteisiä auttaen suihkuttelevan peseytymistä.
Makuuhuoneen ensivaikutelma oli romanttinen ja upea, todellisuus onneksi selvisi nopeasti. Huoneen seinää ja kattoa kun ei oltu muurattu umpeen, vaan niiden välissä oli parikymmentä senttiä Balin ilmaa, olivat nukkumiskokemukset -öhöm– mielenkiintoisia. (Allekirjoittanut muun muassa pomppasi kirkuen pystyyn keskimäärin 3 kertaa yössä, tutki huoneen taskulampun kanssa lepakoiden ja hiirien varalta 2 kertaa yössä, heräsi erikoisiin ääntelyihin noin 7 kertaa yössä sekä säikähti kutittelevaa ötökkää keskimäärin 9 kertaa yössä.) Erikoiset ääntelyt paljastuivat jälkeenpäin gekoiksi ja sammakoiksi sekä heidän taustakuoroikseen. Heräsipä miehenpuolikkaani yhtenä yönä sammakko polvellaan.
Tarina jatkukoon.
Luksusvillan aiheuttamista “traumoista” huolimatta sankarit touhusivat Balilla kaikenlaista sanoen taas monen monituista kertaa “tämä on meidän eka kerta”.
Veden alla hengittäminen oli aivan uusi ja jännä juttu, ihan pelätä piti. Toisella kerralla sujui jo vähän paremmin. Kyseessä oli demosukellus ohjaajan kanssa Balin itärannikolla. Ennen pinnan alle upottautumista katselimme autossa viihdyttävän “näin sukellat”-videon sekä kokeilimme kerran rannassa, miltä se hengittäminen putken ja pullon kautta tuntuu. Sitten vain menoksi!! (Kuvat ottanut sukelluksenopettaja Michael Haas)
Pojat sukeltelivat kuin mitkäkin kalat vedessä, itse imitoin lahnaa:
Kyseinen kaveri pohjamudista tuli moikkaamaan, vaikka olisin tyytynyt tervehdykseen hieman etäämmältäkin.
Kaiken sen ihmettelyn jälkeen valoa kohti!
Fiilikset olivat huikeat ja tukka sen mukainen!
Vedenalainen maailma lumosi, ihastutti ja koukutti. Uudelleen on mentävä.
Pakko myöntää, että kakkakapitalistiksi tunsi hieman itsensä, kun muurien sisällä tälläisessä asusteli siivoojineen, allaspoikineen ja vartioineen kaikkineen. Ympärillä pelkkää riisipeltoa ja maanviljelyä sekä hökkeliasuntoja. Auts. Tieto siitä, että matkalla ollaan klassisesti opintolainalla, lohdutti hieman.
Kylpyhuoneet löytyivät mukavasti taivasalta.