Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Australia

Melbourne on Australian kulttuuripääkaupunki

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 15.01.2019
Eurooppalaistyylinen Melbourne on Australian kulttuuripääkaupunki, jossa viihtyvät myös urheilufanit.

Kulttuuria ja biitsejä

Australian toiseksi suurin kaupunki Melbourne sijaitsee Victorian osavaltiossa maan kaakkoisrannikolla. Port Phillip Bayn kärkeen kasvaneesta neljän miljoonan asukkaan kaupungista löytyy ainutlaatuinen yhdistelmä suurkaupungin rientoja sekä rantakaupungin letkeää tunnelmaa.

Rantakohteena usein miellettävässä Australiassa Melbourne on kiistaton kulttuuripääkaupunki. Boheemi Melbourne on täynnä mielenkiintoisia gallerioita, ooppera- ja teatteriesityksiä sekä livemusiikkia. Kaupungissa järjestetään myös useita erilaisia festivaaleja ja kulttuuritapahtumia, kuten kansainväliset filmifestivaalit sekä komediafestarit. Melbournen kadut täyttyvät musiikista ja taiteesta kaikkina vuodenaikoina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kun kaupunkielämä alkaa kyllästyttää, eivät rannatkaan ole kaukana. Melbournen keskustasta pääsee raitiovaunulla St Kildan ranta-alueelle noin puolessa tunnissa. Toinen suosittu ranta on Brighton Beach tyylikkäine ravintoloineen ja värikkäine rantamajoineen.

Satama Melbournessa

Urheiluhullu suurkaupunki

Jos Melbourne on kulttuurifriikin unelmakaupunki, sopii se erinomaisesti myös urheilufaneille. Melbournen asukkaat ovat urheiluhulluja, jotka suhtautuvat erityisen intohimoisesti aussijalkapalloon – tuttavallisemmin ihan vain footy – jonka säännöt kehiteltiin aikoinaan Melbournessa. Useimmat aussifutiksen joukkueet ovatkin keskittyneet Melbourneen.

Melbournessa järjestetään myös useita muita merkittäviä urheilutapahtumia, kuten tenniksen Australian Open sekä maaliskuinen Formula 1 Grand Prix. Kesäaikaan kriketti on suosittu laji.

Hyvä tietää Melbournesta

Melbourne sopii kaiken ikäisille matkailijoille, sillä vilkas kaupunki on täynnä nähtävää ja koettavaa. Melbournen kaupunkihulinassa pääsee myös kokemaan rantaelämää suuntaamalla St Kildan tai Brighton Beachin rannoille. Victorian osavaltiossa on runsaasti mielenkiintoisia päiväretkikohteita viininmaistelusta pingviinien bongailuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Melbourne ei ole ykkösvaihtoehto rantalomalle Australiassa – kaupunki on nimittäin tunnettu erittäin temperamenttisista säävaihteluista. Hurja helle saattaa hetkessä muuttua hyytäväksi tuuleksi. Melbournesta sanotaankin usein, että kaupungissa voi kokea neljä vuodenaikaa yhden päivän aikana.

Australiaan kesäaikaan joulukuusta maaliskuuhun Melbournessa saattaa esiintyä äärimmäisiä helleaaltoja, jolloin lämpötila voi nousta yli 40 asteen. Australian kevät- ja syyskuukaudet ovat yleensä ilmaston kannalta miellyttävimpiä aikoja vierailla Melbournessa.

Kaupunginosat kutsuvat

Melbournen keskusta tunnetaan nimellä Central Business District eli CBD. Vaikka keskusta onkin mielenkiintoinen sekoitus modernia arkkitehtuuria ja viktoriaanisia rakennuksia, kannattaa matkailijan varata aikaa myös muihin kaupunginosiin tutustumiseen.

Fitzroy on muodikas ja boheemi alue täynnä erinomaisia ravintoloita ja mielenkiintoisia pikkuputiikkeja. Brunswick Street on Fitzroyn sykkivä keskus, jolla voi shoppailla matkabudjettinsa ja nauttia herkullisen illallisen.

Carlton on Melbournen italialaisten asuttama seutu, jonne kannattaakin suunnata vaikka ruoan perässä. Lukuisten italialaisten ravintoloiden lisäksi kaupunginosasta löytyy kutsuvia kahviloita. Kun kahvihammasta kolottaa, on aika siirtyä Carltoniin!

St Kilda on sekä turistien että nuorten reppureissaajien suosiossa. Idyllinen ranta-alue koostuu lukuisista ravintoloista ja baareista, hotelleista ja hostelleista sekä ostoskaduista. Perheitä vetää puoleensa rannan tuntumaan rakennettu huvipuisto Luna Park, jonka tunnistaa helposti sisäänkäynnin jättimäisesta klovnin naamasta.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN MELBOURNESSA

Rantamajoja Melbournessa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ei suoria lentoja Australiaan

Matka kaukaiseen Melbourneen taittuu luonnollisesti mutkan jos toisenkin kautta. Finnairin kautta varatut lennot liikennöivät Melbourneen Singaporen kautta. Yhteensä lentotunteja maapallon toiselle puolelle kertyy noin 20. Edestakaisen lentolipun hinnat vaihtelevat 1500 euron molemmin puolin.

Melbournen lentokenttä tunnetaan myös nimellä Tullamarine Airport. Australian toiseksi suurin lentokenttä sijaitsee reilun 20 kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Majoitusvalikoima on runsas

Melbournessa on suurkaupungin majoitusvalikoima – kaikkea löytyy ylellisistä viiden tähden hotelleista edullisiin majataloihin. Keskihintaisen hotelliyön saa noin sadalla eurolla. Reppureissaajien suosimassa kaupungissa on myös valtavasti hostelleja.

Majapaikkaa valitessa kannattaa etsiä mieluinen alue. St Kilda on Melbournen rantaelämän keskus, josta löytyy hiekkarantojen lisäksi myös runsaasti ravintoloita, kauppoja ja yöelämää. Melbournen CBD:ssä eli Central Business Districtissä puolestaan vallitsee suurkaupunkimainen tunnelma.

Suurkaupungissa on kätevä liikkua

Kätevin tapa liikkua Melbournessa on raitiovaunu, joka on siisti ja ekologinen kulkupeli. Tietysti Melbournessa liikennöivät myös bussit sekä lähijunat. Kaupungin julkisen liikenteen verkosto on kattava ja toimiva, joten matkailijan kannalta autonvuokraus on kannattavaa vain kaupungin ulkopuolelle suuntautuvien reissujen myötä. Pidempään kaupungissa viihtyvien kannattaa ostaa matkakortti Metcard.

Myös polkupyörän voi halutessaan vuokrata – fillarointi on oiva tapa nähdä kaupunki ja sen lähialueet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Victorian osavaltion nähtävyydet eivät rajoitu Melbourneen. Onkin suositeltavaa vuokrata auto ja tehdä retki vaikka upeista luonnonpaikoistaan tunnetulle Great Ocean Roadille. Yarra Valley ja Mornington Peninsula ovat suosittuja viininmaistelukohteita.

MELBOURNEN NÄHTÄVYYDET

Melbournen keskusta

Federation Square on suosittu kohtauspaikka

Federation Square on Melbournen CBD:n keskus, näyttävä kohtauspaikka ja huolettomaan hengailuun kannustava aukio. Federation Squaren moderni arkkitehtuuri jakaa mielipiteitä: melbournelaiset joko rakastavat tai vihaavat tunnettua maamerkkiään.

Vuonna 2002 avatulla aukiolla kannattaa poiketa katselemaan kaupungin vilinää. Federation Squarella järjestetään usein myös erilaisia tapahtumia ja ohjelmaa, ja paikan päältä löytyy myös ravintoloita ja kahviloita.

Vastapäätä Federation Squarea sijaitsee Melbournen toinen maamerkki, viktoriaaninen Flinders Streetin rautatieasema.

Queen Victoria Market

Queen Victoria Market on eteläisen pallonpuoliskon suurin ulkoilmatori. Tuoreista ja laadukkaista raaka-aineistaan tunnetuilla markkinoilla voi ostaa hedelmiä ja vihanneksia, liharuokia sekä meren antimia. Torilta löytyy myös taiteelle, koruille ja käsitöille omistettu alue.

Suzuki Night Market, Queen Victorian kesäkuukausina järjestettävät ruokamarkkinat, pidetään keskiviikkoiltaisin marraskuun puolivälistä helmikuun loppuun. Hulppeat ruokamarkkinat tarjoilevat makuja Italiasta Intiaan ja Turkista Senegaliin. Kiertele kojulta toiselle ja maistele belgialaisia vohveleita ja espanjalaista sangriaa. Täältä et taatusti lähde nälkäisenä!

Näe kaupunki korkeuksista

Eureka Skydeck on eteläisen pallonpuoliskon korkein yleisölle avoin näköalapaikka. Eurekan 88. kerroksesta vierailijoille aukenee mahtava panoraamanäkymä yli Melbournen. 285 metrin korkeudessa sijiatseva näköalapaikka on vaikuttava vierailukohde sekä päivänvalossa että illan hämärryttyä.

Seikkailunhaluisimpiin vetoaa myös The Edge, itse rakennuksesta erottuva uloke, jossa todella pääsee testaamaan koska päätä alkaa huimata. Eureka Skydeck sijaitsee keskeisellä paikalla Yarra-joen varrella.

Royal Botanic Gardens on vehreä keidas

Melbournen kasvitieteellinen puutarha on yksi Victorian osavaltion suosituimmista nähtävyyksistä, joka houkuttelee vuosittain yli miljoona kävijää. Puutarhassa voi joko rentoutua omassa rauhassa tai osallistua opastetuille kierroksille. Yli 36 hektaarin alueelle levittyvässä puutarhassa on esillä reilut 50 000 erilaista kasvilajia.

Keskustan tuntumassa sijaitsevassa puutarhassa riittää ihmeteltävää koko perheelle, ja myös lapset on huomioitu. Paikan päälle voi lähteä oppimaan uutta tai ihan vaan pitämään tauon kaupungin vilskeestä ja nauttimaan kupillisen kahvia.

MELBOURNEN PARHAAT

12 Apostolia Melbournen liepeillä

Melbournen parhaat elämykset

  1. Herkuttele Queen Victoria Marketin ruokamarkkinoilla.
  2. Koe Melbournen CBD:n arkkitehtuuri sekä Royal Botanic Gardens.
  3. Vietä rantapäivä St Kildassa ja hurjastele Luna Parkin huvipuistossa.
  4. Kiipeä Eureka Skydeckin huipulle ja näe Melbourne lintuperspektiivistä.
  5. Tutustu Melbournen mielenkiintoisiin kaupunginosiin omine erikoisuuksineen.

Parhaat retket Melbournesta

  1. Automatka halki Great Ocean Roadin
  2. Yarra Valleyn viinialue
  3. Phillip Island pingviineineen
  4. Torquayn surffikaupunki ja Bells Beach
  5. Mornington Peninsulan mahtava luonto

Melbournen miinukset

  • Melbourneen on Suomesta pitkä matka – suoria lentoja ei ole.
  • Melbournen sää on erittäin vaihteleva.
  • Australian talvikuukaudet ovat Melbournessa viileitä.

Lisätietoa

Melbournen viralliset matkailusivut

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: SXC

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää