Lähiseutumatkailua Ylikiimingin maalaismaisemissa

Siitä on jo 8-vuotta kun yksi syyslomalainen otti Kuusamontienvarresta päivän älynväläyksenä ensimmäisen eteen tulleen bussin ja päätyi Ylikiiminkiin reilun 30 kilometrin päähän Oulun kaupungista. Vanhoina hyvinä aikoina maalaispitäjän saavutti Oulun perustaksalla ja bussit rullasivat jopa melko tiheään tahtiin.

Tässä vuosien saatossa aika ehti vallan kullata muistot ja Ylikiimingistä ei ollut muistoissa enää jäljellä muuta kuin hevosen kakan haju. Tämän saattelemana kun kaveri ehdotti pikaista roadtrippiä seuduille, ei pyyntöön voinut vastata muuta kuin että ”5 minuuttia ja olen valmis”.  Ja tuosta ehdotuksesta 40 minuuttia ja olimme perillä.

Ylikiiminki oli aina vuoteen 2009 oma kuntansa, kunnes Oulu päätti kasvattaa pinta-alaansa ja asukaslukuaan kokonaisella 3000 asukilla. Pienessä pitäjässä on todistetusti ollut elämää kivikaudelta aina tähän päivään saakka. Näin ainakin kaivaukset ovat antaneet ymmärtää. Kivikautiset tarinat eivät ole suinkaan Ylikiimingin suurin ylpeys vaan huudseille ajellessa faaraota muistuttava patsas sai pysähtymään tienlaitaan Vesalan kylän tienoille. Tämä faarao oli nimeltään Pekka Vesainen, joka pienen tutkimuksen jälkeen osoittautui vanhaksi sissipäälliköksi ja tunnetuimmaksi mieheksi Ylikiimingin historiassa.

Vesalasta mekin sitten päätettiin aloittaa tutustuminen Ylikiimingin maisemiin. Vesala ei kuitenkaan ollut faarao patsaan lisäksi muuta kuin omakotitaloja, joten aika katsoa eteenpäin ja valloittaa Ylikiimingin kirkonkylä.

Ylikiimingin kirkonkylä on kokonaisuudessaan yksi katu, muutama pytinki ja vanha kaupparakennus, sekä uusi s-market. Jos jotain nähtävää läheisyydestä täytyy etsiä niin ehdottomasti keltaisena kohoava kaunis puukirkko, sekä kotiseutumuseon punaiset rakennukset. Jos museoon haluaa kurkata sisälle ja nähdä kylän vilkasta elämää silloin mestoille kannattaa suunnata TervasTiiman aikaan heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Nyt näistä kylämaisemista sai nauttia ilman liikennettä ja ilman mitään muutakaan melusaastetta. Ihanaa luonnonrauhaa eikä edes juurikaan sitä muistoista valjennutta kakan hajua!

Keskustasta kannattaa kuitenkin poiketa vielä kahteen paikkaan visiitille ja näin mekin tehtiin. Ensin käytiin katsastamassa jokaisen Oululaisen tanssin ystävän must paikka Nuijamiesten lava ja sitten omaa rakkauttani jäätelöä kohtaan ajava Sortolan jäätelötila. Nuijamiesten lavalla on kesäisin paljon lavatansseja, mutta ihan ilman tanssinhimojakin ympärillä oleva luonto on aivan käymisen arvoista. Sen sijaan Sortolan tila tuottaa erinomaista lähijäätelöä, jota kannattaa ehdottomasti maistaa jossain paikan päällä! Jos jäätelö ei kiinnosta, tehtaan toljottaminen voi olla aika yhtä tyhjän kanssa.

Tällä reissulla oli siis hyvä startata kesän 2018 lähireissut! Aina ei tarvitse lähteä kauas kokemaan jotain mitä ei ole ennen nähnyt.

Tutustu myös näihin Oulun seudun lähikohteisiin: 
Yli-Ii ja kivikautinen Kierikki
Kiiminki ja Koitelinkosket 

Kerran erasmus aina erasmus ja pari kohtaamista Oulussa

Tälle vuodelle on mahtunut jo paljon tohinaa, vaikka itse olenkin pitänyt vakaasti jalat Suomen kamaralla sitten kotiuduttuani Singaporesta. Maisteriopintojen toinen lukukausi on pitänyt mukavan kiireisenä, mutta onneksi erasmus on jättänyt jälkeensä niin päästään vajaita ihania ystäviä, että heitä on saapunut jo kahdesta eri osoitteesta tänne kylmään pohjolaan ihmettelemään lunta ja jahtaamaan revontulia. Mutta hei tietenkin tärkeimpänä syynähän näille reissuille on taatusti ollut tulla moikkaamaan hurmaavaa Suomityttöä…

Madrileño ja 3 päivää Oulussa

Heti Singaporesta palattuani sain seuraavalle viikonlopulle seuraa suoraan rakkaasta Madridista. Madrileño saapui iltakoneella ja lähdin vastaan keskustaan. Vastassa oli pikkupakkanen, hävettävän autio perjantai-iltainen keskusta (sen täytyi olla sen tipattoman vika…) ja yksi onnellinen host mama. Tästä alkoi siis Oulu-loma.

Kolmeen päivään sai usutettua aika paljon ohjelmaa ihan tavallisesta nähtävyyskierroksesta moniin aktiviteetteihin.

Ensimmäinen päivä starttasikin tarkkaan suunnitellulla pyöräkierroksella koko Oulun läpi. Vispasimme menemään läpi kasvitieteellisen puutarhan yliopistolle, tsekkasimme järviä, menimme Tuiran rantaan, hypimme Hupisaarilla, ajelimme Ainolan puiston läpi, kävimme kirkossa, herkuttelimme keskustassa, sanoimme hei Toripolliisille, ihailimme Pikisaaren puutaloja, kävelimme merenjäällä Naltsussa ja hämmästelimme uutta Oulua Toppilansaaressa.
Ensimmäisten kilometrien jälkeen varmuutta alkoi kertyä pyörän selässä ja ja Madrileño pyörsi aika hyvin ajatuksensa siitä, ettei talvella voi missään nimessä pyöräillä tai tehdä ylipäänsä mitään… Kumpikaan ei kaatunut kertaakaan joten homma onnistui aika nappiin!
(Lue saman reitin paikoista tästä, mutta kesäaikaan)

Toinen päivä alkoi retkellä Kiiminkiin Koitelinkoskille katsastamaan luontoa ja harrastamaan talvigrillausta. Koski alkoi olla jo aika ummessa kiitos järkyttävien pakkasien, mutta espanjalainen nautti maisemista. Kaikki oli ”increíble” ja sehän on host-mamasta aina kiva kuulla. Paluumatkalla kävimme pikareissun Ruskotunturilla ja ilalla suuntasimme vielä mäenlaskuun. Enpäs muista milloin viimeksi on tullut itselläkään käytyä pulkkamäessä, mutta voi jumpe oli muuten hauskaa!

Viimeisenä päivänä otimme vielä pyörät alle ja suuntasimme ensin lähirantaan pienelle jäänpäällä kävelyllä. Edelleenkin tämä aktiviteetti sai espanjalaisen sanattomaksi ja vaikka sää oli suoraan Oulusta en kuullut yhtään valituksen sanaa. Kävelyreitti vei omaan lemppariini Letonniemeen ja teimme pienen luontoretken keskellä kaupunkia.

Sitten olikin aika sanoa heipat ja toivoa, että nähdään taas pian.

Itävalta valtaa pohjoisen: Oulu – Rovaniemi

Pariviikkoa opiskelin ahkerasti, kunnes viimeviikolla oli ilo saada 3 rempseää tyttöä Alppien keskeltä Oulun pakkasiin. Valitettavasti oma aikataulu oli jo täynnä myös yliopistoa, joten kaikkea aikaani en voinut antaa Itävallan tytöille samalla tavalla kuin Madrileñolle. Aikataulu hoitui kuitenkin niin kätevästi, että omina kiire päivinäni keskellä viikkoa tytöt ottivat auton ja hurauttivat Rovaniemelle nauttimaan huskytourista ja joulupukista samalla kun itse hoidin yhden tentin ja pari luentoa alta pois.

Oulussa otimme melko rennosti. Ajelimme bussilla keskustaan, teimme pienen kävelykierroksen ja istuskelimme kahviloissa muistellen niitä elämän parhaita hetkiä aurinkoisessa Madridissa. Toki Naltsun ranta oli pakollinen myös tällä porukalla! Muistoja verestääksemme päätimme myös suunnata yhteisvoimin erasmusbileisiin pieneen kellariin ja yrittää leikkiä, että oltaisiin takaisin Madridissa. Eihän se tunnelma ollut toki lähellekään kuin Espanjassa, mutta espanjan omat Erasmusvaihtarit ja se, että ylipäänsä oltiin taas samassa kaupungissa korvasi muuten aika surkeita puitteita.

Tämän tapaamisen jälkeen iski kyllä aivan järkyttävä haikeus ja ikävä. Kyllä siinä tuli taas ajateltua, että oma Erasmus ei olisi voinut olla onnistuneempi. Kuinka paljon Alppien asukinkin kanssa tuli yhdessä koettua!

Samalla kun omat reissut mm. Itävallan roadtripille ja Tsekin pikkukyliin on suunnitteilla, toivon ihan täysillä, että vielä jotkut etelän kasvatit uskaltautuisivat joku päivä Pohjois-Suomeen.

Kerran erasmus aina erasmus ja toivottavasti tämä stoori tulee jatkumaan jopa vielä tänäkin vuonna reunioiden merkeissä. <3 Lähtekää vaihtoon ja tehkää avoimin mielin uusia ystäviä. Ette tule katumaan. Ainakin omalla kohdalla tämä on jo todistettu, että puolen vuoden aikana hankitut ystävät kyllä seuraavat elämässä mukana.

Oulu ja lähimatkailua Hailuodon saarelle

On varmaan tullut ennenkin ylistettyä Oulun monipuolisuutta lähimatkailun ja retkikohteiden suhteen ja tässä tulee taas yksi, josta en ole vielä koskaan aiemmin kirjoitellutkaan pieneen rakkaaseen blogiini. Tuossa kaupungin kohdalla merellä möllöttää nimittäin valtava saari nimeltään Hailuoto. Saari on aina ollut itselleni niitä ”niin lähellä, mutta niin kaukana” kohteita, mutta vihdoin loppukesästä sain houkuteltua autollista seuraa mukaani valloittamaan saarta.

Niin…. Saavuttamista ei ole muuten tehty tästä kaupungista maailman helpoimmaksi autottomalle matkailijalle. Busseja saarelle ja takaisin kulkee Oulun linja-auto asemalta arkipäivisin tasan kolme, lauantaisin kaksi ja sunnuntaisin yksi ainoa kappale*. Tämä tuo käytännössä tilanteen, jossa esimerkiksi arkipäivisin ainoiksi mahdollisuuksiksi jää ottaa aamun ensimmäiset bussit ja palata takaisin vasta päivän viimeisellä, jolloin saarella tulee olla minimissään yhdeksän tuntia. Tämän lisäksi bussi on erikseen soitettava ja kutsuttava Marjaniemeen ainakin tuntia ennen lähtöä, jos kalastajakylästä mielii aloittaa kotimatkan Hailuodon keskuksen sijaan. Ilman pyörää tai omaa autoa valtavalla saarella on muutenkin vähän jumissa liikkumattomana eikä saarikierroksesta saisi yhtään niin paljoa irti kuin nopeammilla menopeleillä.

Henkilöautolla Oulun keskustasta lauttarantaan hujauttaa reilussa puolessa tunnissa. Lauttoja kulkee Oulunsalon ja Hailuodon välillä ajasta riippuen yksi tai kaksi tunnissa ja merimaisemia ilmaisen lautan kyydistä saa ihailla 25 minuutin ajan. Ajoaika Hailuodon lauttarannasta aina saaren toiseen päähän on noin puolituntia.

Nyt kun sitten kaikki lukijat ovat jo menettäneet toivonsa saaren saavuttamisen suhteen niin mennäänpäs itse kohteeseen ja miksi sinne sitten kuitenkin kannattaa päiväreissuilla. Ensinnäkin tilastoissa Hailuoto taitaa pitää Suomen saarista pronssititteliä kokoa katsottaessa ja ympärivuotisia asukkaitakin on saarelle löytänyt lähes tuhat kappaletta. Oululaisille kuten meitsulillekin saari on kuitenkin erityisen tunnettu mökki- ja ajanviettopaikka jonne tullaan ostamaan kalatuotteita, keräämään koko suvulla marjoja ja nauttimaan luonnosta. Siinäpä se Hailuodon sydän oikeastaan piileekin, luonnonrauhassa, -aktiviteeteissa ja merellisessä ilmassa. Miksipä ei siis lähteä valloittamaan saarta myös ihan Oulun lomallakin.

Marjaniemi – Hailuodon saaren sydän

Marjaniemi ei ole saaren pääkeskus, mutta Hailuodon sydän se on sitäkin enemmän. Marjaniemi löytyy saarta halkovan tien päästä aivan läntisimmistä osista ja tarjoaa matkailijalle kaikkein eniten kauniita maisemia. Punaiset vanhat kalastajamökit ja valkoinen parhaat päivänsä nähnyt majakka luovat Marjaniemen tyypillisimmän maiseman. Edelleenkin Marjaniemessä sijaitsee yksi alueen tärkeimmistä kalasatamista, mutta vilkkaaksi ei voi kylää missään nimessä kutsua. Lankkupolku vie Marjaniemen tunnetulle rannalle, joka herää eloon heinäkuussa järjestettävien Bättre Folk festivaalien aikaan. Kovin oli kaunis ranta kuitenkin päässyt ruohottumaan ja muutenkin harmittavan alas on ajettu Hailuodon matkailullisesti tärkeimmän kylän palvelut. Hotelli Luotsi koittaa elää omaa elämäänsä mökkimajoituksen kanssa, mutta esimerkiksi tutustuminen majakkaan on tehty lähes mahdottomaksi kalliiden opashintojen vuoksi.

Sunikari – Hailuodon kauneinta rantamaisemaa

Sunikarin pieni poukama ja kalasatama löytyy saaren lounaisimmasta osasta. Kärrypolun varrelle jäi Hailuodon oma pienlentokenttä ja hyviä mustikkamaastoja. Ajaminen kuitenkin kannattaa, sillä lopulta rannikolta avautuu ainakin omat lemppari rantamaisemat ihan koko saarella. Muutama hassun pieni mökki, pienveneitä ja ranta. Sen enempää ei siis kannata odottaa, mutta tänne jos minne kannattaa ehdottomasti tulla viettämään kaunista kesäpäivää eväiden kanssa ja hyppiä hiekalla kuin viimeistä päivää.

Hailuodon keskus – Museoita ja palveluita kirkosta paikallisiin kuppiloihin

Hailuodon kunnan keskus sijaitsee taktisesti saaren keskellä. Asukkaalle ja mökkiläiselle se tarjoaa kaikki tarpeelliset palvelut kirkosta pariin ruokakauppaan, bensa-asemaan ja paikalliseen kuppilaan. Kulttuurinnälkäiselle matkailijalle kesäisin hyvänä vierailukohteena toimii  Hailuodon kotimuseo, jossa pääsee tutustumaan perinteiseen elinkeinoon kauniissa maalaismaisemissa. Valitettavasti museo on auki vain kesäisin, joten sesongin ulkopuoliselta jää tämäkin näkemättä.

Petsamo – Hailuodon kauneinta laiturimaisemaa ja modernia taidetta

Taasen yhden kärrypolun päästä saaren itäisestä kainalosta avautuu kauniit maisemat. Tänne tuli itsellä lähdettyä ihan vain geokätkön perässä, mutta myönnettävä on, että Petsamon laiturimaisema oli ehdottomasti saaren kaunein. Täällä näkisin itseni istumassa ystävieni kanssa iltaa nauttien keskiyön auringosta. Mutta löytyi sieltä keskeltä pusikkoa muutakin kuin kaunis laituri, nimittäin betoninen iglun näköinen viritelmä Organum. Hai Artin rakentamassa ja Lukas Kuehnen  suunnittelemassa betonimöykyssä ääni kantoi ja koko betoninen pyöreä pallero edusti itselleni kyllä jokaisella sanalla modernia taidetta.

Potinlahti – Lahtimaisemaa lauttarannan kupeessa

Kun juuri myöhästyttiin edellisestä lautasta päätettiin me käydä vielä katsastamassa lauttarannan kupeessa sijaitseva Potinlahti. Kaunis lahtihan täältäkin löytyi, mutta sanoisin edellämainittujen ajavan ehdottomasti kauneudellaan paikan ohitse. Tule tänne kuluttamaan aikaa jos missaat lautan, muuten kiireellisellä aikataululla tämän voi ihan hyvin sivuuttaa.

Se on kuitenkin selvää, että jokaista näitä paikkaa yhdistää luonnonrauha. Ei ihme, että Hailuoto on mainittu yhtenä Suomen kauneimmista kansallismaisemista. Pellot ja merenranta, vanhat talot ja pysähtynyt meininki takaa satunnaiselle kävijälle kyllä ihan omanlaisensa maailmansa. Siihen kun sitten vielä yhdistetään vanhat perinteiset elinkeinot ja niiden hengissäpito aina kalastuksesta panimotuotantoon ja erilaisiin karja- ja maitotiloihin on paketti aikalailla kasassa ja koossa.

Hailuoto on ehdottomasti yksi parhaimmista päiväretkikohteista Oulusta käsin!

Mikä? Hailuoto
Missä? Saarin Oulun edustalla
Mitä? Luontoa, kaunista rannikkomaisemaa ja pieniä kyliä
Miten?  Omalla autolla tai bussilla numero 59. Jos olet menossa bussilla tarkista aikataulut etukäteen, sillä vuoroja on vain muutama päivässä. Aikuisen lippu maksaa 10,10 eur ja lisämaksusta pyörä kulkee 3,30 euron hintaan.

Yli-Ii, kivikautinen Kierikki ja lähiseutumatkailua

Käytiimpäs viimeviikolla aloittelemassa lähiseutujen tutkailua ja keräämässä lähipaikkoja pois kätkökartalta. Yhtenä harmaana päivänä otettiin suunnaksi Yli-Ii, sillä haluttiin nähdä ja kokea muutakin kuin geokätköjä. Niinpä auton nokka näytti 50 kilometriä Oulusta koilliseen ja pienen huristelun jälkeen oltiinkin perillä uinuvassa kylässä ja edelleen Oulussa! Tai no itseasiassa ensimmäiseksi auton nokka toki vei meidät 5 kilometrin päähän kylän ytimestä Kierikkiin, jonka voisin kuvitella olevan alueen vetovoimaisin kohde. Paikoilla on tullut käytyä ainoan kerran joskus prinssinakin pituisena päiväkotireissulla, joten johan oli aika toteuttaa uusi reissu maisemiin.

Kierikin idea on toimia tietopankkina ja pienenä kivikauden esittelypaikkana. Pieni matkailija voi tutustua sisällä museotiloissa alueen historiaan ja perimään ja sen jälkeen painua pusikkoon kivikautiseen kylään katsomaan konkreettisesti, kuinka ne esi-isät onkaan alueella eläneet. Näin mekin siis tehtiin. Maksettiin tiskiin 5 euron opiskelijan ja 8 euron aikuisen pääsymaksu ja aloitettiin kierros sisätiloista. Tulipas siellä verestettyä tietotaitoa jääkaudesta ja luettua paljon infoa muinaisihmisistä. Samalla tuli pukeuduttua kivikauden malliin ja otettua selfieitä pienessä kodassa. Samaan hintaan kuului myös noin 15 minuutin elokuva kivikautisesta elämästä. Ei tarvitse enää miettiä, mistäs se niin sanottu sisu on lähtenyt liikkeelle.

Kierikissä kaivellaan yhä edelleen muinaisesineitä ja vanhoja asuinpaikkoja ylös ja tälläkin hetkellä alueella oli yleisökaivaukset menossa. Ensimmäisenä ulkona mentiinkin katsastamaan kun ammattilaiset hypistelivät hiekkaa ja etsivät muinaisesineitä. Alueen tutkimukseen tulee hyvin rahoitusta ja nytkin muutama britti oli päässyt kesän ajaksi ihailemaan Suomen maaperää. Kun siinä jäätiin tuijottelemaan tuli yksi tyypeistä aika nopeaa kertomaan kahdelle kiinnostuneelle tutkimuksesta ja löydöksistä. Kuulemma painaumien kohdalla onkin sijainnut aikoinaan kyliä ja asumuksia ja arkeologeilla riittää alueella työtä vielä ainakin seuraavaksi 200-vuodeksi.

Yleisökaivauksien edestä lähti lankkupolku itse improvisoidulle kivikautiselle kylälle. Mökkien lisäksi alueelta löytyi kylän tyylin mukaisesti pukeutuneita oppaita, jotka tarpeen tullen opastivat kaikissa kivikauden aktiviteeteissa aina puisella kanootilla soutelusta jousiammuntaan. Viimeinen lankkupolku esitteli kivikauden aikaisia pyydyksiä ja täytyy sanoa, että jo on ihmisillä ollut mielenkiintoa. Sitten oltiinkin jo takaisin alkupisteessä. Ja näin jälkikäteen täytyy kyllä myöntää, että aika ylihinnoiteltu oli kyllä tämäkin kohde tarjontaan nähden.

Kun sitten alueen vetovoimaisin kohde oli tampattu, seuraavana vuorossa oli tietenkin itse Yli-Ii. Ensimmäisenä pysähdyttiin tsekkaamaan rantamesta ja Yli-Iin möljä. Vettä yritti ripsiä, joten jostain syysta pieni rantapoukamakin oli autio. Tällä kertaa ei siis mekään uitu, mutta kätkö sen sijaan paljasti olemassaolonsa melko piakkoin.

Ja viimeisenä auto pöräytti kylille suoraan Salen pihaan ja tutustuttiin kylän tarjontaan. Ei tässä Oulun kolkassa kyllä valitettavasti ollut enää paljoa tarjontaa jäljellä. K-Kauppa näytti lopettaneensa rakennuksen kunnosta päätellen ja ajat sitten ja ne vähäiset liiketilat olivat aika hiljaisia. Niinpä me tyydyttiinkin ottamaan sellaiset pakolliset turistikuvat keskellä hiljaista valtatietä, käytiin katsastamassa komea kirkko ja jatkettiin matkaa.

Olipahan kiva pikareissu ja tulipahan taas nähtyä uusia puolia Oulusta. Näitä lissää ja seuraavan kerran miksei vaikka pyörälläkin!

Syksy 2016

Eilen satoi ensilumi ja oli lopullisesti aika sanoa hyvästit syksylle. Pieni valkoinen lumikerros peitti maan ja uusien tuttavuuksien riemua seuratessa ja heidän ensimmäistä kertaa lumen nähdessä itsellekin tuli ihan älyttömän hyvä mieli. Tänään sitten siirryin jo mieleltänikin talveen ja löysin itseni jäiseltä rannalta ihailemassa muuttuvaa luontoa. Nyt illan olenkin viettänyt kotisohvalla käpertyneenä vilttiin glögimuki kädessä ja katsellut syksyn kuvasatoa läpi.

Kuvia katsellessa yllätyin, kuinka paljon olenkaan kaiken keskellä ehtinyt nauttia myös elämästä. Olen pyrkinyt pysymään säännöllisessä opiskelurytmissä, mikä on tarjonnut lähes joka illalle aikaa ottaa raitista ilmaa ja hengittää ja empä vaan muistanutkaan kaikkia kauniita iltoja, jotka on tullut vietettyä yksin, yhdessä ja isolla porukalla luonnon keskellä. Ihan näin talveen siirtymisen kunniaksi ajattelin jakaa muutamia syksyn minireissuja täällä teidänkin kanssa ja fiilistellä vähän nuita hetkiä.

Eväsretki Toppilansaareen

Toppilansaari

Toppilansaari

Toppilansaari lienee suurimmalle osalle tuttu vähän jo jossain määrin kulahtaneista asuntomessutaloistaan. Päästä kuitenkin löytyy kaunis pieni rantapoukama ja aallonmurtaja, jossa tulee käytyä aivan liian harvoin. Kuitenkin Tokion reissun jälkeen mieli vaati jo jotain pientä äksöniä elämään ja niinpä nappasin Afrikassa ja ehkä vähän myös Itä-Euroopassa ja kaukaasiassa seikkailevan Anssin mukaani ja lähdimme vaeltelemaan metsien poikki niin, että saavuimme juuri sopivaan aikaan rantaan maistelemaan Tokion tuliaisia. Matkajuttuja olisi tälläkin kertaa riittänyt pidemmäksi aikaa jaettavaksi, mutta Japanin kaakkujen loppuminen, hyytävä viima ja laskenut aurinko saivat kuitenkin jatkamaan matkaa eteenpäin ja suunnittelemaan jo seuraavaa reissutäyteisten juttujen täyttämään miniretkeä.

Viikonloppuilta Letonniemessä

Letonniemi

Letonniemi

Letonniemi

Olen varmasti toistellut kaikille ulkopaikkakuntalaisille ystävilleni, että vien heidät ensimmäisenä Oulussa Letonniemeen viettämään iltaa notskin äärellä. Tässä hommassa en tehnyt poikkeutta kulttuurinvaihtokurssinkaan kanssa, sillä halusin ihan ehdottomasti yhdeksi kulttuurinvaihdon teemaksi luonnon ja viedä vastaparini heti ensimmäisenä mahdollisena aurinkoisena iltana Letonniemeen katselemaan laskevaa aurinkoa ja retkeilemään. Sunnuntai ilta oli retkelle ehkä huonoin mahdollisin ajankohta, sillä jostain syystä tuolla luontopolulla oli väkeä enemmän kuin pipoa, enkä millään saanut itselleni aikaiseksi sitä mahtavan upeaa fiilistä, mitä Letonniemi aina itselleni tuottaa. Notskipaikkakin oli varattu, mutta onneksi kylmä tuuli karkotti kaikki muut rantakaistaleelta nuotion äärelle ja sain tarjottua kolumbialaiselle pienen palan aitoa hiljaista Oulun luonnon eksotiikkaa. Aurinko laski kauniisti, päähän tarttui molemmin puolin muutamia uusia sanoja ja ilta oli loppuviimein aivan erityisen onnistunut.

Koiteli

Koiteli

Koiteli

Koiteli

Koiteli

Koiteli

Maantieteilijät ja ilta Koitelinkoskilla sopi yhteen lähes paremmin kuin nenä päähän. Niinpä yksi tiistai ilta kaikille pakollisen englannin jälkeen hurautimme suurella joukolla 20 kilometrin päähän kohti Kiiminkiä eväineen päivineen ja pistimme notskin pystyyn ja nokipannukahvit tulille. Täytyy myöntää, että kyllä luontoretkissä on ihan erilaista tunnelmaa ainaisten yliopiston höpöpippaloiden vastapainoksi. Ja ai että, miten meidän vuosikurssille on sattunutkin joukko niin samanhenkisiä ihmisiä. Täytyy vielä mainita, että Koiteli oli aivan omalla tavallaan maaginen pilkkopimeässä kauniiden lyhtyjen valaistessa polkuja ja pienten lamppujen ympäröidessä riippusiltaa.

Karinkanta

Karinkanta

Karinkanta

Karinkanta

Yksin olen käynyt nauttimassa luonnosta lähes päivittäin, mutta harvemmin olen ottanut kameraa mukaan. Yhtenä iltana sain kuitenkin päähänpiston raahata myös kameraa mukanani ja onneksi sain, sillä tuon illan auringonlasku oli ehdottomasti syksyn kaunein. Vesi oli vetäytyneenä jonnekin ruotsin puolelle ja se alava merenranta ja vähäinen vesi oli jotain niin tyyntä ja kaunista. Kun aurinko vielä laski vedestä pilkottavien kivien väliin olin aivan myyty. Näiden hetkien takia haluankin pitää iltani vapaina, jotta ihan oikeasti arkenakin saan aikaa elää, olla ja tuntea.

Nyt kandini alkaa olla valmiina ensimmäiseen palautukseen, seminaari odottaa kuukauden päässä ja ensiviikolla odottaa yksi tentti. Tuntuu siis, että ihan opiskelunkin osalta valoa alkaa olla näkyvissä. Talvesta pyrin imemään seuraavan parin kuukauden aikana kaiken ilon irti, sillä vaikka olenkin koko sydämestäni kesäihminen tiedän, että tulen kuitenkin kaipaamaan kauniita keväthankia ja luonnonrauhaa vilkkaan metropolin keskellä. Toisaalta kyllä myönnän, että suuni kääntyy vilpittömään hymyyn, kun ajattelenkin tulevaa kevättä ilman järkkypakkasia ja jäätyneitä ripsiä.