Budjettimatkailijan ilmainen päiväreissu Toledoon

Päiväreissuillu sai jatkoa Toledolla, jonka piti alunperin olla rento reissu itseni kanssa. Loppujen lopuksi mukaan päätyi lähtemään kuitenkin 2 tsekkien edustajaa, sekä espanjalainen ja tanskalainen. Deitit oli sovittu aamulle Plaza Eliptican bussiasemalle, josta tarkoitus oli startata Toledoon klo 10:30 lähtevällä bussilla. Suomalainen ja skandinaavi oli toki puoltatuntia ennen sovittua aikaa paikalla ja ihmettelemässä jonon pituutta Toledoon. ”Va faan” siinä pääsi suusta itse kullakin ja niinpä me sitten päätettiin mennä jonon jatkoksi, jotta etelänkasvatit voivat vain kiilata ja liittyä seuraan saapuessaan.

Suunnitelma oli kympin arvoinen, mutta ei sitten kuitenkaan ihan toiminut, sillä kaikesta jonotuksesta ja odotuksesta huolimatta muu seurue ei ehtinyt paikalle ennen kuin pohjoisen kasvatit oli jo jonon kärjessä ja valmiina nousemaan seuraavaan bussiin. Koska pohjoisen ihmiset on myös rehellisiä, niinpä me jätettiin meidän paikkamme puolen tunnin jonotuksen jälkeen ja tyydyttiin kohtaloon, että jonotus on edessä uudemman kerran kunhan muut saapuu paikalle. Ja kun loppurykelmä saapui vihdoin muodikkaasti sovitusta myöhässä oli aika mennä jonoon uudelleen, purra hampaita yhteen ja miettiä mielessä pitikö sitä taas mennä avaamaan suunsa ja kertoa reissuideasta muille. Puolisen tuntia sovitusta myöhässä piippautimme kuitenkin matkakorttimme lukijaan kuin tavallisessa paikallisbussissa ja aloitimme tunnin kestävän bussimatkan etelään.

toledo_1

toledo_3

toledo_4

toledo_6

85 000 asukkaan Toledossa odotti puolipilvinen lämmin sää, mikä sopi paremmin kuin hyvin hienoon suunnitelmaamme haikata joen mutkan sisälle jäävä kaupunki ensin ulkoapäin ympäri 4 kilometrin pituisella näköalareitillä. Koko reitin kiertämisen ajan Toledon kaupunki vilkkui ylväänä joen toisella puolella ja mitä korkeammalle itse nousimme sitä vaikuttavammaksi näkymä kaupunkiin kuin myös alas laaksoon muuttui. Matkan varrelle jäi siltamaisemia, yksi hylätty rakennus ja monia näköalapaikkoja. Parasta oli kuitenkin läheisen kukkulan valloitus näkymineen, joka voitti ehdottomasti tunnetun Mirador del Vallen näkymät heittämällä.

toledo_7

toledo_14

toledo_7

Vihdoin 3 tunnin ja aika monen paikallisen Potnapekan ohiajon jälkeen saavuimme mekin vihdoin San Martinin sillalle ja oltiin aika just eikä melkein valmiita astumaan vihdoin porteista sisään keskiaikaiseen kaupunkiin. Ensimmäisenä tervetulleeksi toivotti Toledon oma köysirata, jolla ihmiset nauttivat liidosta rotkon yli. Toiseksi Unescon maailmanperinnön kujat toivottivat tervetulleeksi haahuilun pariin ja voiko näistä kujista nyt olla tykkäämättä.

toledo_8

toledo_9

toledo_12

toledo_10

Aikaa itse kaupungille jäi aivan liian vähän, mutta ulkopuolelta kävimme bongailemassa kaikki tunnetuimmat kivikasat. Ensimmäisenä vastaan tuli  San Juan Reyesin luostari. Tästä matka jatkui antiikkisia katuja pitkin kohti synagogia ja juutalaista osaa. Samalla oli aikaa ihailla näkymiä puistosta kaupungin puolelta kohti laaksoa, jossa juuri muutama tunti sitten olimme kävelleet. Täytyy sanoa, että maisemat oli ehdottomasti paremmat toiselta puolelta. Viimeisenä matka vei Toledon goottilaiselle Katedraalille, sekä reilu 1400-vuotta vanhalle linnoitukselle.

toledo_14

SAM_8411

toledo_16

toledo_17

toledo_18

Tämän kierroksen jälkeen aurinko alkoikin laskea ja me otettiin takaisin suunnaksi bussiasema. Taas  kerran bussiin sai jonottaa, mutta minkäs teet kun ilmaisia vaihtoehtoja on tasan yksi. Loppujen lopuksi Madrid saavutettiin kuitenkin hyvissä ajoin ennen viimeisten lähijunien menemistä vielä takaisin kotiinkin.

Toledo oli kaikin puolin kaunis ja itse vanhaankaupunkiin täytyy tehdä uusi reissu as soon as possible. Tämän reissun parasta antia oli kuitenkin kaupungin ympäri menevä haikki. Ensi kerralla keskittymispiste on vanhankaupungin rakennuksissa! Ehdottoman sopiva mahdollisuus päiväretkikohteeksi Madridista ja mikä parasta joukkoliikenteen kortin omistamalla ja omat eväät mukaan ottamalla hintaa tälle reissulle voi tulla tasan 0 euroa.

Toledon saavuttaa junalla (Atocha) puoleen tuntiin ja noin 10 eur yhdensuuntaiseen hintaan. Bussimatka (Plaza de Elíptica) kestää noin tunnin ja maksaa noin 5 eur suuntaansa. Hoksaa, että Madridin joukkoliikenteen kuukausikortilla matkan bussilla voi taittaa ”ILMAISEKSI”.

8 vastausta artikkeliin ”Budjettimatkailijan ilmainen päiväreissu Toledoon

  1. Pitääpäs ostaa siis Madridin Koskilinjain kortti sitten! No, ihan upea espanjalaiskylähän se Toledokin näkyis olevan. Nuo rotkot aina antaa kivan säväyksen paikkaan kuin paikkaan (esim. Sarajevossa ja täällä) 😀

  2. Tämä postaus menee talteen! Toledossa olisin niin halunnut ehtiä käymään, mutta ensi kerralla sitten. Tuo haikki autiotaloineen ja upeine maisemineen kuulostaa just täydelliseltä. Ja kaupunki on ihanan näköinen. Onneksi en lähtenyt käymään tuolla puolipäiväreissulla ja kiireellä, koska siitä olisi jäänyt vain paha mieli. Ja myös siitä, että aika Madridissa olisi lyhentynyt entisestään. Seuraavaksi tuun Madridiin ainakin viikoksi, niin ehdin koluta lähiseutuja, tutustua lisää Madridiin ja käydä vaikka Portossa muutaman päivän visiitillä 🙂

    • Toledo pläännsseille iso plussa! Toledo on ehkä Segovian kanssa helpoin päiväretkikohde, kun bussilla hurauttaa vain tunnissa. Ehdottomasti viikoksi Madridiin, niin paljon on näitä pieniä kaupukeja tässä ympärillä ja Porton lennot on ihan ylihalpoja!

    • Ooo empä tiennyt tätä! Täytyy myöntää, että nämä omat reissut on nyt mennyt vain karttaa katsomalla ja sen enempää tutustumatta syvemmin paikkojen historiaan. Jalat ovat vain vieneet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *