Maaseudulla keskellä Madridin metropolia

Kauaksi ei tarvi keskustan kuhinasta Madridissa kävellä, kun saavuttaan aivan valtavan pläntin maaseutua ja on keskellä ei mitään. Tämä valtava antiikkinen kuninkaallinen metsästyspläntti on nimetään Casa de Campo ja tänä päivänä se on Madridin suurin puisto 1750 hehtaarilla pitäen sisällään muunmuassa huvipuiston, eläintarhan ja soutelujärven.

Tämä on niitä puistoja, jonne ei kannata ihan vain pölähtää, sillä koko antanee jo osviittaa siitä, että suunnittelematon joutuu tallaamaan askeleen jos toisenkin keskellä ei mitään näkemättä yhtään mitään mielenkiintoista. Ihan vain urheiluun ja aktiiviseen kiertelyyn puisto on parhaimmillaan maastopyörän selästä, mutta mitä jottei ahkera voi saavuttaa haluttuja kohteita myös jalkapelilläkin. Kaikkein turisteinta on kuitenkin ottaa kaapelihissi Parque del Oestelta pelipaikoille keskelle puistoa ja aloittaa tutkiminen ja itse testasin tämän vaihtoehdon viikonloppuna.

Casa_de_Campo_1

Casa_de_Campo_2

Casa_de_Campo_3

Casa_de_Campo_4

Casa_de_Campo_5

Casa_de_Campo_5

Kaapelihissille ei ollut jonoja ja kahdensuuntainen lippu maksoi 5,90eur. Kuvauspisteen kautta pääsi astumaan vaunun kyytiin ja kymmenessä minuutissa teleferico liiteli maaseudun päältä keskelle pelipaikkoja. Maisemat kohti puistoa oli erinomaiset. Sen sijaan kaupunkinäkymien takia ei kannata vaivautua ajelemaan tällä kulkupelillä, sillä näkymät kuninkaanpalatsin suuntaan on vain kohtalaiset. Kokonaisuudessaan Teleferico osoittautui silti hyväksi tavaksi saavuttaa puisto helpolla tavalla, joskin hommassa oli vähän liikaa turistiansan makua omaan mieleen. Vaunusta ulos astuessa täytyi kävellä perinteisen krääsäputiikin läpi, jotta vihdoin maalaismaisemat avautuivat nenän edessä.

Meidän ryhmäreissu johdatti puistokatuja pitkin näköalapaikalle maaseudun rauhaan. Horisontissa avautui kaupunki ja muuta maisemaa koristi vihertävä luonto ja kauniit puut. 10 minuutissa tästä kävelisi niin huvipuistolle kuin järvellekin, mutta koska meillä oli menopaluu lippu, pienen kiertelyn jälkeen me palattiin kuitenkin takaisin tuubin kyytiin ja liidettiin puiston halki takaisin Moncloaan.

Casa_de_Campo_6

Casa_de_Campo_7

Casa_de_Campo_8

Casa_de_Campo_9

Casa_de_Campo_10 Casa_de_Campo_11

Aiemmin olen kuitenkin käynyt järvellä ja voin sanoa, että kyllä voi olla aina mielissään kun näkee vettä. Tuolloin ilta oli lämmin ja me mentiin kaverin kanssa vain eväineen istuskelemaan ja nauttimaan maisemista ja tällä tavalla omasta mielestäni tuo järvi onkin parhaimmillaan. Huvipuistot on vielä testaamatta ja jäävät luultavasti testaamattakin.

Vaikka Casa de Campo onkin iso ja laaja, ei se silti kuitenkaan yllä missään nimessä omien lempipuistojeni joukkoon tässä kaupungissa. Jos lomalla on vain vähän aikaa, en välttämättä lähtisi suosittelemaan tätä, mutta ajelu kaapelihissillä ja kävely pupujen kanssa järvelle on hyvä vaihtoehto jos aikaa on enemmän ja haluaa ottaa myös rennosti. Ja onhan se nyt kumma että tämmöinen alue maaseutua edes löytyy keskeltä kaupunkia!

Parhaat päivänsä nähnyttä kyläelämää Cuéllarissa

Cuéllar oli viime postauksessani kirjoittamani Segovian maakunnan roadtripin pääkohde. Mutta mikä ihmeen Cuéllar ja miksi ihmeessä. Ensinnäkin koko ajatus lähti siitä, että halusimme ehdottomasti lähteä katselemaan kaverin kotia ja perhettä. Kaveri sattuu olemaan kotoisin Cuéllarista ja koska muut eivät olleet vielä käyneet Segoviassa, oli Cuéllar meidän luonnollinen yöpymispaikka viikonlopulle kaikkien seikkailujen välissä.

Cuéllar on Segovian maakunnan toiseksi suurin kaupunki ja sijaitsee taktisesti Segovian ja Valladolidin välissä. Mikään iso paikkahan ei ole kyseessä, sillä paikalliset kutsuvat tätä noin 10 000 asukkaan keskusta ihan vain ”puebloksi” kyläpahaseksi. Suomen mittakaavalla Cuéllar muistutti kuitenkin enemmän palveluineen kaupunkia ja reissun aikana tulikin englanniksi keskusteltua että kyllä tässä nyt on enemmän kyse ”townista” kuin ”villagesta”, sen verran alueella oli kuitenkin nähtävää ja koettavaa.

Ensimmäinen ilta meni ihan vain lepäillessä ja perheeseen tutustuessa, mutta seuraavana päivänä oli aika startata tutustuminen kyläsen tarjontaan. Aamulla valkoinen renukka starttasikin itsensä noin 8 kilometrin päähän luonnon helmaan Senda de los Pescadoksen vaellusreitin alkuun ja ytimeen.

Reitin idea oli mukailla jokivartta ja viedä pikkuhiljaa kohti kuvan kaunista riippusiltaa ja tuoda takaisin metsäreittiä alkupisteelle. Tämän pituuden piti olla maksimissaan noin 15 kilometriä ja niinpä me lähdettiin koittamaan onneamme. Jo heti alussa kuitenkin tuli melko selväksi, että kukaan ei ole huoltanut reittiä aikoihin ja varmasti joskus kaunis reitti olikin tällä hetkellä lähinnä huonoksi kulunutta polkua ja kukkimatonta pusikkoa. Sisulla me kuitenkin jatkettiin matkaa jokivartta pitkin ja loppuviimein nähtiin kuitenkin joen lisäksi pieni vesiputous ja mikä parasta nautittiin tietenkin luonnosta! Riippusiltaa emme koskaan saavuttaneet, sillä reitti oli varsin puskistunut ja ainoa mahdollisuus noin 5 kilometrin jälkeen oli kääntyä uusia portaita pitkin ylös ja metsäreitille.

Entäs sitten metsäreitti… No suomalaiselle tämä oli enemmänkin kuin pururata, mutta maa oli täynnä valtavia käpyjä ja loppusuoralla saavutimme muutamia mielenkiintoisia vanhoja rakennuksia. Kokonaisuudessaan tämä vaellus ei missään nimessä ollut vaivansa väärti, mutta ainakin meillä oli yhdessä kivaa. Tämä puska oli vaeltamista Cuéllarin tapaan ja antoi osviittaa tulevasta.

Niin, nimittäin pienen siestan jälkeen oli toki vuorossa itse keskustan vuoro. Aloitimme haahuilemalla kaduilla kohti ydintä. Nopeaa tunnelma oli kuin missä tahansa itä-Euroopan kaupungissa. Selkeästi ei Espanjan apurahat riitä pitämään pikkukyliä kuosissa, sillä mitään näin surkeaa ulkoisesti en ole vielä Espanjassa nähnyt. Hylättyjä ja rappeutuneita taloja oli enemmän kuin jaksoi kuvata ja jotenkin muutenkin kyläpahasen kehitys oli kuin pysähtynyt jonnekin aivan muualle kuin 2000-luvulle. Itsehän nautin rappioromantiikasta, mutta silti tuntui pahalle ajatella kuinka epätasaisesti (täälläkin) raha osaa jakautua.

Mutta toki siis Cuéllarissa on muutakin nähtävää kuin pelkät rupsahtaneet kadut, nimittäin vastaan tuli monenmoista kirkkoa, että siestan aikaan uinuva pääkatu. Cuéllarin pääjuttu on kuitenkin vanha linnoitus, joka ei ollut enää illalla auki, mutta jonka muureilta pääsi nätisti ihailemaan maalla laskevaa aurinkoa. Muureja on kaksi, joista me valitsimme toki ilmaisen vaihtoehdon. Maksulliselta olisi avautunut näkymä kylän keskustaan, mutta koska kaupunki on muutenkin rakentunut kukkuloille, emme nähneet mitään pointtia tuhlata muutamaa penniä tähän vaihtoehtoon.

Seuraavana aamuna ennen lähtöä kipusimmekin vielä lähikukkulalle ottamaan tuntumaa ylhäältä käsin ja hypimme nurmella kuin viimeistä päivää. Vedimme viimeiset henkoset maaseudun ilmaa ennen paluuta Segovian kautta kohti Madridia. Paluuliikenteen ja sään tiedättekin jo aiemmasta postauksesta.

Kokonaisuudessaan Cuéllar oli kaikin puolin hyvin mielenkiintoinen kokemus. En minä tänne kyllä näe mitään syytä lähteä ilman tällaista perhemajoitus/tuttava mahdollisuutta, mutta ehkä pikainen pysähtyminen linnoituksella esim. ajaessa Madridista kohti Valladolidia voisi olla paikallaan. Cuéllar oli hyvin erilainen kokemus kaikkien kiillotettujen Unesco pitäjien jälkeen!

Roadtripillä halki Segovian maakunnan

Mitä seuraa siitä, kun laittaa yhteen pari skandinaavia, pari tsekkiä ja yhden espanjalaisen, joka haluaa elää toisen Erasmuksen omassa kotimaassaan. No tietenkin autoreissu Espanjalaisen kotikylään Cuéllariin halki Segovian maakunnan! Tsekkityttö halusi kokeilla autolla ajoa Espanjassa, Espanjan edustaja hommasi auton ja me muut vain mentiin siivellä ja nautittiin reissusta. Ja niinpä me siis viime perjantaina suuntasimme kolmen päivän tiereissulle. Sää pisti parastaan ja puolen päivän aikaan lähtiessä liikennettä ei ollut nimeksikään. Ei muuta kuin poppi soimaan meidän valkoiseen renukkaan ja keula kohti pohjoista.

Pitkin Madridin lähiöitä kohti maaseutua reitiksi valikoitui Madridin vuoristoreitti maisemien takia. Vuorille mennä hurauttaa Madridista sellaisessa 40 minuutissa, jossa luonto on aivan eri luokkaa kuin alhaalla kirkon kylillä. Navacerradan laskettelukeskus oli vielä auki. Siellä ne vaan ihmiset kulki lumilautoinensa kun me huristeltiin autolla kylän läpi kohti evästelypaikkaamme Boca del Asnoa. Onneksi tie ei ollut enää jäinen, sillä kelläpä etelässä ajellessa olisi mitään talvirenkaita.

Boca del Asno oli täydellinen eväspaikka. Pieni vuoristopuro virtasi metsän läpi ja metsä itsessään oli niin kotoisaa kaiken kaupunkielämän jälkeen. Pieni kävely retkeilypolkua ruuan päälle luonnonhelmassa sai hymyn huulille ja vakuutti yhä enemmän siitä, että vuorille on palattava keväämmällä kun lumisesonki on kunnolla ohi.

Seuraava pysähdyspaikka löytyi vain vartin huristelun jälkeen La Granja de San Ildefonson pienestä kyläpahasesta. Alueen asukasluku kohoaa vain noin 5000 ihmiseen ja aluetta ei toki hallitsekaan taajaman talot vaan sellainen jo kauaksi erottuva pikkukylän oma Versailles. Kuninkaanpalatsi oli vaikuttava ulospäin, mutta niin oli myös äärettömyyksiin jatkuva puisto ja sen takana näkyvät vuoret. Luonto ei vielä antanut parastaan, mutta ainakin näin off seasonina puistossa sai vaellella ihan ilmaiseksi! Sisälle palatsiin olisi pitänyt opiskelijana maksaa 4 euroa, mutta tähän ei nyt tällä kertaa aika riittänyt.

La Granjasta matka jatkuikin etevästi määränpäähämme Cuéllariin, joka on noin 10 000 asukkaallaan Segovian maakunnan toiseksi suurin keskittymä. Perillä paikallinen perhe otti poikansa kavereineen poskisuukkojen kera vastaan ja heti illallisen muodossa päästiin käsiksi espanjalaiseen perhearkeen. Ruokaa riitti kolmen lajin voimin ja kyllä siinä tuli täyteen itse kukakin. Huoneetkin löytyi kaikille vierailijoille, eikä mennyt kauaakaan kun reissulaiset oli unien mailla. Seuraavana päivänä alkoi seikkailut Cuéllarissa, mutta koska alueella tuli tallailtua enemmänkin ansaitsee se myöhemmin kokonaan oman postauksensa. Kivaa meillä kuitenkin oli!

SAM_8542

SAM_7916

Sunnuntaina oli aika sanoa heipat maaseudun rauhalle. Jostain syystä edellisen illan 20 helteet oli vaihtunut lähes nollakeliin ja pilviin, mutta se ei meitä haitannut nimittäin tiet veivät uudemman kerran tutkimaan Segoviaa. Kiitin onneani, että kaupunki oli itselleni jo ennestään tuttu, sillä kylmä viima ja pilvisyys vaihtui kaupungissa sateeksi ja loppusuoralla sade vaihtui jäätäväksi raekuuroksi. Hieman kuumotti yhtä kyytiläistä kuskin lisäksi lähteä ajelemaan jääsateessa ja siinä vaiheessa kun vuorille noustessa jääsade muuttui sankaksi lumisateeksi serpentiiniteillä täytyi siinä muutaman kerran vetää syvään henkeä. Eipä siinä vaiheessa vielä kukaan tiennyt, että pahin olikin vasta edessä. Tulipas todettua, että sunnuntai illan paluuliikenne motarilla ja keskustan kaduilla Madridissa on jotakin niin järkyttävää ettei ole ennen koettu. Kun kartturi oli vähän hukassa ja kuski suorastaan itki autojen suhahdellessa Nuevos Ministerioksella miten sattuu oltiin me kaikki onnellisia kun vihdoin löydettiin sopiva parkkipaikka ja saatiin palautettua auto hengissä ilman kolhuja.

Kokonaisuudessaan tämä kolmen päivän autoreissu tuli maksamaan jokaiselta 22,50 euroa (auto + bensat), sekä tietenkin eväät, jotka jokainen osti erikseen. Majoitus oli onneksi tässä tapauksessa ilmainen ja oli ihan mahtavaa päästä kokemaan paikallista elämää paikallisessa kylässä, johon tuskin koskaan muuten olisi eksynyt. Liikenne Madridissa oli kaamea lopetus muuten ihan täydelliselle reissulle, joten saa nähdä toteutuuko tällä porukalla suunniteltu toinen autoreissu tämän lukukauden aikana. Kaikki peukut pystyyn että toteutuu. Parempaa mentori ryhmää en olisi voinut itselleni toivoa!

Toinen kuukauteni Madrileñana

Toinen kuukauteni Espanjan maaperällä tuli täyteen tasan tänään ja on ollut ihanaa huomata kuinka kylmä ensimmäinen kuukausi on pikkuhiljaa vaihtunut aurinkoiseen kevääseen. Viikot ovat vierineet vauhdilla ja tässä taas pieni katsaus menneeseen kuukauteen Madridissa.

Moncloafaro

Opiskelu täyttää pääsääntöisesti viikot maanantaista perjantaihin. Luennot ovat menneet omalla painollaan ja huomaan, että ehkä sitä päivä päivältä ymmärtää enemmän ilman ihan jäätävän kovaa keskittymistä. Ryhmätyöskentely on mennyt vähän niin ja näin paikallisten kanssa. Tämä espanjalainen mentaliteetti ja työskentely ilman kalenteria on itselleni niin outoa puuhaa, että koin paremmaksi tehdä oman osuuteni ryhmätöistä stressaamatta näkemisistä, kun niihin ei kuitenkaan jokainen tule koskaan paikalle. Noin muutenkin paikallisiin on todella hankala saada kontaktia kursseilla ja näinpä olenkin päättänyt keskittyä vain opiskeluun enkä kavereiden tekemiseen, mitä tulee yliopistoon.

SAM_8290

SAM_8697

Cuéllar

Opiskelun lisäksi menneen kuukauden viikonloput ovat täyttyneet matkustelusta. Päiväretket alkoivat Toledolla ja jatkuivat seuraavana viikonloppuna Segovialla. Mennyt viikonloppu oli kokonaisuudessaan roadtrippailua Segovian maakunnassa ja maaseudun rauhasta nauttimista. Näiden lisäksi sain vieraan Suomesta, jonka kanssa tuli vietettyä kolme päivää Madridissa turisteillen.

Muuten arki-illat ja vapaapäivät Madridissa ovatkin menneet kaupunkiseikkaillessa, kavereiden kanssa aikaa viettäessä ja lenkkeillessä läheisessä puistossa. Kuukauden kaupunkiseikkailuna kävin katsastamassa Quinto de los Molinoksen mantelinkukkaloiston, sekä testasin rantabaarin ja upotin jalkani hiekkaan. Kavereiden kanssa olemme syöneet leipiä paikallisessa, testanneet yhden kiinalaisen ravintolan ja pelailleet biljardia. Lenkkikuntoni paranee päiväpäivältä ja tämä lättämaahan tottunut keho alkaa pikkuhiljaa tottua kukkuloihin ja porrasjuoksuun.

SAM_8793

Smoothietime

Että eipä sitä taas montaa iltaa ehtinyt viettää tekemättä yhtään mitään tämänkään kuukauden aikana. Seuraavan kuukauden aikana tulen ainakin tekemään yliopistolla ensimmäisen tenttini, saamaan yhden kaverini pitkäksi viikonlopuksi seikkailemaan Madridiin, sekä aloittamaan seikkailuni Marokon maaperällä. Kaikki muu selviääkin sitten ajan kanssa!

Akveduktimaisemia Segoviassa

Päiväreissut saivat jatkoa Segovialla pariviikkoa sitten, kun ystäväiseni Suomesta pöräytti vierailulle ja valikoi päiväretkikohteeksemme Segovian UNESCO kaupungin. Koko reissuidea meinasi tökätä alkuunsa Madridin metrolakkoon, mutta kuin ihmeen kaupalla löysimme tiemme Moncloan bussiasemalle, Sepulvedanan tiskille ja lopulta bussiin ja Segoviaan.

Segovia on samannimisen maakuntansa pääkaupunki sellaisella 50 000 asukkaalla ja bussi hurautti kylille tunnissa aivan keskustan ytimeen. Ja ensimmäisenähän se oli mielessä, nimittäin Segovian tunnetuin maamerkki Akvedukti, joka täytyi lähteä ensimmäisenä valloittamaan. Siinä pääkatua kävellessä akveduktin tullessa nenän eteen koettiin taas niitä hetkiä, kun tuntui että turistia on vedätetty. Siinähän se seistä törrötti 29 metriin asti ja seistä törrötti vielä pois lähtiessäkin ihmisten kuvatessa roomalaisten taidonnäytettä, mutta en kyllä sanoisi että tämän takia kannattaisi Segoviaan poiketa.

Segovia_1

Segovia_2

Segovia_4

Segovia_5

Akveduktin aukiolta alkoi kuitenkin Segovian parhaat palat, sillä portaat veivät ylös vanhaankaupunkiin ja kohti kauniita maisemia. Ensimmäinen näköalapaikka löytyikin heti portaiden yläpäästä muurilta, josta katsottuna akveduktikin näytti mahtipontisemmalle kuin alatasosta.

Näköalapaikalta alkoi Los Caballerosten alue, jossa lienee nimestä päätellen ratsuväki tallaillut aikanaan. Matkanvarrelle osui monen monituista keskiaikaista kivilinnaa, kirkkoa ja kapeaa kujaa, jotka pikkuhiljaa johtivat odotetulle Segovian omalle linnoitukselle.

Segovia_5

Segovia_6

Segovia_7

Segovia_8

Kahdeksan euroa tiskiin ja linna odotti kahta valloittajaansa. Tässä linnassa oli ulkomuodollisesti sellaista Disney meininkiä. 80 metrinen Juan toisen torni oli kuin omiaan Prinssessa Ruususen tarinoihin ja strateginen sijainti kahden joen Eresman ja Clamoresin välissä sopi oikein hyvin jonkun tarinoista tutun pahiksen asuinpaikaksi. Sisältä linna oli kuitenkin hyvin perinteinen Espanjalaisen kaupungin linnoitus muutamine hienoine huoneineen ja saleineen. Näin jälkikäteen pelkkä torni olisi ehkä riittänyt (2,5 eur), sillä juurikin sieltä aukeni kaikkein parhaimmat näkymät kaupunkiin ja linnan taianomaisiin Disney osiin.

Segovia_8

Segovia_9

Segovia_9

SAM_8651

Segovia_11

Segovia_12

Seuraavaksi olikin aika käveleskellä takaisin kaupungin toista reunaa katsellen edessä aukeavaa kaupunkisiluettia. Kaupunkikuvat otettua päätimme kääntyä takaisin kujien kuhinaan eikä aikaakaan kun edessä kohosi jokaiselle Espanjalaiselle vanhallekaupungille tyypilliseen tapaan valtava näyttävä katedraali. 1500-luvulta peräisin oleva katedraali kutsui taas käymään sisällä ja ei muuta kuin taas kolme euroa tiskiin ja katselemaan. Tässä vaiheessa huomasin itsessäni jo pientä päiväretkeily väsymystä, sillä näyttävä katedraali ei vain jaksanut enää hetkauttaa millään tavalla. Ja pettymyshän siinä tuli, kun kirkon torniin olisi päässyt vain muutaman kerran päivässä tiettyihin aikoihin ryhmän kanssa.

 Pieni levähdystuokio katedraalin suojissa teki kuitenkin hyvää ja tämän jälkeen jaksoikin taas kävellä kapeita kujia kohti ruokapöytää ja Segovian paikallista herkkua Cochinilloa. Kokonaisena paistettu possu oli herkullista, jota olisi voinut syödä enemmänkin kuin tuon ravintolassa eteen tulleen palan verran.

Segovia_13

Segovia_14

Segovia_17

Segovia_15

Segovia_20

Segovia_18

Maha täynnä oli hyvä katsoa vielä läpi Segovian pääkatu, jonka kaupat nuokkuivat siestan johdosta ja ihailla kirkastuvia vuorimaisemia. Ja siinäpä se päiväreissu alkoi ollakin. Ei muuta kuin takaisin Akveduktille ja kohti bussipysäkkiä ja tunnissa takaisin suurkaupungin sykkeeseen. Kannattava päiväreissu tämäkin!