Oulu ja lähimatkailua Hailuodon saarelle

On varmaan tullut ennenkin ylistettyä Oulun monipuolisuutta lähimatkailun ja retkikohteiden suhteen ja tässä tulee taas yksi, josta en ole vielä koskaan aiemmin kirjoitellutkaan pieneen rakkaaseen blogiini. Tuossa kaupungin kohdalla merellä möllöttää nimittäin valtava saari nimeltään Hailuoto. Saari on aina ollut itselleni niitä ”niin lähellä, mutta niin kaukana” kohteita, mutta vihdoin loppukesästä sain houkuteltua autollista seuraa mukaani valloittamaan saarta.

Niin…. Saavuttamista ei ole muuten tehty tästä kaupungista maailman helpoimmaksi autottomalle matkailijalle. Busseja saarelle ja takaisin kulkee Oulun linja-auto asemalta arkipäivisin tasan kolme, lauantaisin kaksi ja sunnuntaisin yksi ainoa kappale*. Tämä tuo käytännössä tilanteen, jossa esimerkiksi arkipäivisin ainoiksi mahdollisuuksiksi jää ottaa aamun ensimmäiset bussit ja palata takaisin vasta päivän viimeisellä, jolloin saarella tulee olla minimissään yhdeksän tuntia. Tämän lisäksi bussi on erikseen soitettava ja kutsuttava Marjaniemeen ainakin tuntia ennen lähtöä, jos kalastajakylästä mielii aloittaa kotimatkan Hailuodon keskuksen sijaan. Ilman pyörää tai omaa autoa valtavalla saarella on muutenkin vähän jumissa liikkumattomana eikä saarikierroksesta saisi yhtään niin paljoa irti kuin nopeammilla menopeleillä.

Henkilöautolla Oulun keskustasta lauttarantaan hujauttaa reilussa puolessa tunnissa. Lauttoja kulkee Oulunsalon ja Hailuodon välillä ajasta riippuen yksi tai kaksi tunnissa ja merimaisemia ilmaisen lautan kyydistä saa ihailla 25 minuutin ajan. Ajoaika Hailuodon lauttarannasta aina saaren toiseen päähän on noin puolituntia.

Nyt kun sitten kaikki lukijat ovat jo menettäneet toivonsa saaren saavuttamisen suhteen niin mennäänpäs itse kohteeseen ja miksi sinne sitten kuitenkin kannattaa päiväreissuilla. Ensinnäkin tilastoissa Hailuoto taitaa pitää Suomen saarista pronssititteliä kokoa katsottaessa ja ympärivuotisia asukkaitakin on saarelle löytänyt lähes tuhat kappaletta. Oululaisille kuten meitsulillekin saari on kuitenkin erityisen tunnettu mökki- ja ajanviettopaikka jonne tullaan ostamaan kalatuotteita, keräämään koko suvulla marjoja ja nauttimaan luonnosta. Siinäpä se Hailuodon sydän oikeastaan piileekin, luonnonrauhassa, -aktiviteeteissa ja merellisessä ilmassa. Miksipä ei siis lähteä valloittamaan saarta myös ihan Oulun lomallakin.

Marjaniemi – Hailuodon saaren sydän

Marjaniemi ei ole saaren pääkeskus, mutta Hailuodon sydän se on sitäkin enemmän. Marjaniemi löytyy saarta halkovan tien päästä aivan läntisimmistä osista ja tarjoaa matkailijalle kaikkein eniten kauniita maisemia. Punaiset vanhat kalastajamökit ja valkoinen parhaat päivänsä nähnyt majakka luovat Marjaniemen tyypillisimmän maiseman. Edelleenkin Marjaniemessä sijaitsee yksi alueen tärkeimmistä kalasatamista, mutta vilkkaaksi ei voi kylää missään nimessä kutsua. Lankkupolku vie Marjaniemen tunnetulle rannalle, joka herää eloon heinäkuussa järjestettävien Bättre Folk festivaalien aikaan. Kovin oli kaunis ranta kuitenkin päässyt ruohottumaan ja muutenkin harmittavan alas on ajettu Hailuodon matkailullisesti tärkeimmän kylän palvelut. Hotelli Luotsi koittaa elää omaa elämäänsä mökkimajoituksen kanssa, mutta esimerkiksi tutustuminen majakkaan on tehty lähes mahdottomaksi kalliiden opashintojen vuoksi.

Sunikari – Hailuodon kauneinta rantamaisemaa

Sunikarin pieni poukama ja kalasatama löytyy saaren lounaisimmasta osasta. Kärrypolun varrelle jäi Hailuodon oma pienlentokenttä ja hyviä mustikkamaastoja. Ajaminen kuitenkin kannattaa, sillä lopulta rannikolta avautuu ainakin omat lemppari rantamaisemat ihan koko saarella. Muutama hassun pieni mökki, pienveneitä ja ranta. Sen enempää ei siis kannata odottaa, mutta tänne jos minne kannattaa ehdottomasti tulla viettämään kaunista kesäpäivää eväiden kanssa ja hyppiä hiekalla kuin viimeistä päivää.

Hailuodon keskus – Museoita ja palveluita kirkosta paikallisiin kuppiloihin

Hailuodon kunnan keskus sijaitsee taktisesti saaren keskellä. Asukkaalle ja mökkiläiselle se tarjoaa kaikki tarpeelliset palvelut kirkosta pariin ruokakauppaan, bensa-asemaan ja paikalliseen kuppilaan. Kulttuurinnälkäiselle matkailijalle kesäisin hyvänä vierailukohteena toimii  Hailuodon kotimuseo, jossa pääsee tutustumaan perinteiseen elinkeinoon kauniissa maalaismaisemissa. Valitettavasti museo on auki vain kesäisin, joten sesongin ulkopuoliselta jää tämäkin näkemättä.

Petsamo – Hailuodon kauneinta laiturimaisemaa ja modernia taidetta

Taasen yhden kärrypolun päästä saaren itäisestä kainalosta avautuu kauniit maisemat. Tänne tuli itsellä lähdettyä ihan vain geokätkön perässä, mutta myönnettävä on, että Petsamon laiturimaisema oli ehdottomasti saaren kaunein. Täällä näkisin itseni istumassa ystävieni kanssa iltaa nauttien keskiyön auringosta. Mutta löytyi sieltä keskeltä pusikkoa muutakin kuin kaunis laituri, nimittäin betoninen iglun näköinen viritelmä Organum. Hai Artin rakentamassa ja Lukas Kuehnen  suunnittelemassa betonimöykyssä ääni kantoi ja koko betoninen pyöreä pallero edusti itselleni kyllä jokaisella sanalla modernia taidetta.

Potinlahti – Lahtimaisemaa lauttarannan kupeessa

Kun juuri myöhästyttiin edellisestä lautasta päätettiin me käydä vielä katsastamassa lauttarannan kupeessa sijaitseva Potinlahti. Kaunis lahtihan täältäkin löytyi, mutta sanoisin edellämainittujen ajavan ehdottomasti kauneudellaan paikan ohitse. Tule tänne kuluttamaan aikaa jos missaat lautan, muuten kiireellisellä aikataululla tämän voi ihan hyvin sivuuttaa.

Se on kuitenkin selvää, että jokaista näitä paikkaa yhdistää luonnonrauha. Ei ihme, että Hailuoto on mainittu yhtenä Suomen kauneimmista kansallismaisemista. Pellot ja merenranta, vanhat talot ja pysähtynyt meininki takaa satunnaiselle kävijälle kyllä ihan omanlaisensa maailmansa. Siihen kun sitten vielä yhdistetään vanhat perinteiset elinkeinot ja niiden hengissäpito aina kalastuksesta panimotuotantoon ja erilaisiin karja- ja maitotiloihin on paketti aikalailla kasassa ja koossa.

Hailuoto on ehdottomasti yksi parhaimmista päiväretkikohteista Oulusta käsin!

Mikä? Hailuoto
Missä? Saarin Oulun edustalla
Mitä? Luontoa, kaunista rannikkomaisemaa ja pieniä kyliä
Miten?  Omalla autolla tai bussilla numero 59. Jos olet menossa bussilla tarkista aikataulut etukäteen, sillä vuoroja on vain muutama päivässä. Aikuisen lippu maksaa 10,10 eur ja lisämaksusta pyörä kulkee 3,30 euron hintaan.

Erilaista Hongkongia Wong Tai Sinin temppelin kätköissä

Jokaisella reissulla koen aina tarvetta päästä kurkkimaan lähiöelämää tai haistelemaan edes jonkinlaisia paikallisia tuulia ulkona keskuksien ytimestä. Hongkong ei tehnyt tässä asiassa poikkeusta, sillä Wong Tai Sinin temppeli, yksi itselleni etukäteen mielenkiintoisimmista kohteista sijaitsi sopivasti Kowloonin keskuksen ulkopuolella, mutta hyvien kulkuyhteyksien varrella. Tämä temppelireissu oli siis tapa hoitaa lähiömaisemat ja kulttuurikierros temppelimaisemissa yhdellä iskulla.

Wong Tai Sinin temppeli ei ole ihan mikä tahansa temppeli. Se kattaa kolme uskontoa Taolaisuuden, Buddhalaisuuden ja Kunfutsealaisuuden ja tarjoaa ihan tavalliselle matkailijallekin kauniita näkymiä. Kaunis Kiinalaistyylinen temppeli avautuu lähes heti metrotunnelista astuttua. Värimaailma on tyypilliseen tapaan punaista ja sinistä, on kiinankielisiä koristekirjoituksia ja erilaisia patsaita. Suitsukkeiden haju leijuu rakennuksesta toiseen ja täällä jos missä on helppo päästä sukeltamaan melko vaivatta hyvin Aasialaiseen tunnelmaan. Tämäkin pieni tyttö tunsi olevansa kaukana kotoa. Feng Shuikin oli kohdillaan, sillä opin kaikki viisi elementtiä tulivat nopeaa vastaan.

Vettä löytyi suihkulähteestä ja ehkä koko alueen kauneimmasta hyvän toiveen puutarhasta. Jos jotain hengellistä niin täällä jos jossain sellainen omanlainen rauha keskellä vilkasta suurkaupunkia pystyi kyllä ihan todella täyttämään mielen. Kerrassaan kaunis puutarha. Muita Feng Shuin osia tulta, puuta, metallia ja maata oli nähtävissä rakennusten rakenteissa, elementeissä ja yleisissä piirteissä.

Tavallisen suuren temppelirakennuksen erikoisin juttu on kuitenkin kau cim, joka vetää erityisesti aasialaisia puoleensa. Kyseessä on hengellinen peli tai rituaali, jonka tarkoituksena on hakea itselle hengellisiä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin tai omiin toiveisiin. Koska homma oli ilmaista hainpas itsekin tikkupurnukan ja etsin sopivan pelipaikan tyynyjen keskeltä. Pelipaikalla tarkoitus on heilutella purkkia niin kauan, että yksi tikuista sattuu tippumaan lattialle. Tikut on numeroitu ja jokaisella numerolla on oma merkityksensä. Numeron saatua voikin marssia johonkin lukuisista läheisistä kopeista, joiden ennustajat kertovat (maksua vastaan), mitä numero tarkoittaa. Englanninkieliset kopit oli merkattu erikseen, mutta koskaan kellään ei ollut näkyvillä yleisiä hintoja, allekirjoittaneen suuhun alkoi tulla mahdollisen turistihuijauksen maku ja tässä vaiheessa numero yhdeksän jäi elämään pelkässä mielessä ilman ammattilaisen selostusta mahdollisesta merkityksestä.

Entäs se lähiö sitten? Ensinnäkin aivan temppelin kylkeen on rakennettu suuri uudenkarhea ostoskeskus Temple Mall North, josta olisi taatusti löytynyt syötävää ja ostettavaa moneksi tunniksi. Kauppakeskukset ovat kuitenkin joka paikassa samanlaisia, joten temppelikierroksen jälkeen harmaat parhaat päivänsä nähneet kerrostalot sattuivat vetämään enemmän puoleensa. Talojen välissä sitä kyllä osasi tuntea taas itsensä hyvin pieneksi. Kovin korkealle kohosivat harmaat möykyt ympärillä ja paljon näkyi elämää niiden välissä. Paikalliset papat istuskelivat ja vaihtoivat kuulumisiaan, kiireiset ihmiset huitaisivat sekunneissa ohi ja pienet lapset tappelivat globaaliin tapaan niin kuin kaikkialla muuallakin maailmassa. Ei mitään kummempaa nähtävää, mutta mielenkiinto tuollaisen megatalon huoneistovierailuun olisi kyllä kiva joku päivä toteuttaa.

Tämä paikka oli siis varsin mallikas täsmäisku pois ytimestä. Kannattaa ehdottomasti mennä jos yhtään temppelit ja sellainen Aasialainen mystiikka kiinnostaa.

Mikä? Wong Tai Sinin temppeli
Missä? Hongkongissa, Kowloonin pohjoisosissa
Mitä? Kolmen uskonnon temppeli, Good wish puutarha, mahdollisuus kokeilla kau cimiä ja ottaa ennustus
Miten?  Vihreällä Kwung Tong metrolinjalla Kowloonista esimerkiksi Yau Ma Tein, Mong Kokin tai Prince Edvardin pysäkeiltä

Ihanan täydellinen Espanja paluu

Syyskuu alkaa olla puolivälissä. Kuukausi sitten kirjoittelin Erasmus reunion suunnitelmista ja paluusta Espanjaan. Koko paluu on nyt takana päin ja voi jumpe kun oli hyvä reissu! Suunnitelmat, joita teimme etukäteen meni jossain määrin aikalailla uusiksi, mutta se tässä kansainvälisessä porukassa onkin aina niin mahtavaa. Mikään ei ole  niin justiinsa! No mitä sitten näin viimeisen puolentoista viikon aikana ja mistä saatte lukea myöhemmin enemmän?

4 päivän Erasmus reunion tukikohtana Malaga

Malaga

Ensimmäisenä päivänä ystävät ja toverit olivat Suomityttöä vastassa ja käytettiinkin koko päivä Malagan tiirailuun ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Päivä sattui olemaan ilmainen kaikkien nähtävyyksien osalta, joten mikä jottei halusin tehdä uusinnan näin neljän vuoden jälkeen. Kierreltiin keskustassa ja käytiin katselemassa maisemia yläilmoista. Suhteellisen samalta näytti kierros noin neljä vuotta sittenkin ja niistä tunnelmista voi lukea lisää täältä. Muut Malaga postaukseni aiemmalta reissulta löytyy tästä linkistä.

Ronda 

Kuuluisa rotkokaupunki tuli yhtäkkiä listalle, kun haluttiin käydä jossain muuallakin matkalla Marbellaan. Sieltähän se rotko löytyi ja kaupungista saatte lukea myöhemmin enemmän.

Marbella – Puerto Banus 

Puerto Banus on se Marbellan ylellisin alue ja päätettiinkin lähteä alueelle leikkimään vähän kauniita ja rohkeita. Vähän turhan överiä  oli kaikki itselleni, mutta empä valittanut maisemista, kun vihdoin pääsimme rannalle ja pulahtamaan Atlannin aaltoihin.

Granada 

Granadassa päivä ei ollut tarpeeksi. Ystäväni suunnistivat Alhambraan, yhteen koko Espanjan tunnetuimpaan ja suosituimpaan nähtävyyteen. Itse en kuitenkaan ollut valmis maksamaan pikalipun hintaa, joten suunnistin kaupunkikierrokselle. Eipä muuten harmittanut kierrellessä mäkisillä kapeilla hyvin Marokon näköisillä kujilla.

Iznajár

Ehkä koko reissun kaunein pysähdyspaikka. Pieni kylä keskellä järvimaisemia auringonlaskun aikaan antoi kyllä ehdottomasti parastaan.

Sooloillen Jáenin maakunnassa

Soolomatka muutti muotoaan jo Malagan bussiasemalla, kun matkaan tarttui hetimmiten uusi tuttavuus. Muutaman tunnin päästä löysinkin itseni Jáenista käsittämättömän aksentin keskeltä uuden tuttavuuteni kanssa tutkimasta kaupunkia. Päivä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, sillä illalla istuimme vielä Espanjalaisen ryhmän kanssa tapaksilla yömyöhään jutellen elämästä ja suunnitelmista. Seuraavana päivänä jatkoin vielä yksin matkaani Unescon pieniin renessanssikyliin Baezaan ja Úbedaan ihan alkuperäisten suunnitelmieni mukaan.

Laatuaikaa Madridissa

Aika vaikeaa on kuvailla sitä fiilistä kun 3 tunnin junamatkan jälkeen Renfe rullasi Atochan pääasemalle ja kaikki oli kuten aina ennenkin. Latasin kuukausikorttini, otin tutun junan Solille ja halasin pitkään ja hartaasti aukiolla odottavia ystäviäni. Ensimmäinen illallinen lempiravintolassa tärkeiden ihmisten kanssa oli parasta, mitä pystyi juuri sillä hetkellä tapahtumaan.

Loppuaika Madridissa noudatti samaa kaavaa. Kaikki 4 päivää meni viettäen ystävieni kanssa keskustassa ja asuntolalla laatuaikaa. Ikimuistoisin päätös  oli kuitenkin rakkaan asuntolani tervetulojuhlat, jossa koko asuntola oli parkkeeranut itsensä etupihalle ilmaisen sangrian äärelle. Tunne oli kaikinpuolin haikea, kun siinä uusiin ihmisiin tutustuessa täytyi sanoa lennon lähtevän ihan vain muutaman tunnin kuluttua. Loppujen lopuksi lähdinkin siis lentokentälle suoraan juhlista nukkumasta silmäystäkään. Kotona ehtii nukkua, ajattelin.

Ja näin hurahti siis lähes pariviikkoa elämästäni. Eipä olisi taas voinut paremmin aikaa käyttää. Nyt on pakko olla valmis syyslukukauteen ja uuteen aikaan elämässä. Ja paluuta odotellessa kirjoittelen teille toki tarkempia tunnelmia reissulta blogin puolelle! Oi näitä aikoja <3

Ihka elävä lautapelien Carcassonne

Carcassonea on tullut pelattua kavereiden kesken ilta jos toinenkin ja empäs ennen kevättä edes tiennyt pelin juontuvan ihan oikeasta kaupungista. Kun saavuin Toulouseen kahden päivän visiitille halusin samalla nähdä jotain muutakin. Kaverilta lähti suositus Carcassonneen ja niinpä toisena päivänä löysin itseni juna-asemalta ostamassa itselleni lippua Unesconkin huomioimaan linnoituskaupunkiin.

Carcassonne sijaitsee kätevästi vain reilun 90 kilometrin päässä Toulousesta kaakkoon. Junat huristelevat väliä ruuhka-aikoina jopa puolentunnin välein ja matka kesti vain vaivaisen Oulusta Helsinkiin verran eli tunnin. Turvallisuusmeno oli aika karua Suomalaiselle tottumattomalle ihmiselle kun ennen junan lähtöä armeija tuli kiertämään junan ja jäi vielä laiturille odottamaan lähtöä. Tätä on ilmeisesti nykypäivän matkustaminen Euroopassa, mutta juna vei ajallaan perille ja uusi kaupunki oli edessä tutkittavana.

Carcassonne jakautuu kahteen osaan uuteen ja vanhaan puoleen tai ala- ja yläkaupunkiin miten nyt haluaa kutsua. Juna-asema sijaitsi arvaamattakin uudella alakaupungin puolella, jossa asuu lähes jokainen kaupungin reilusta 46 000 asukkaasta. Uuden puolen keskusta oli mukavan näppärästi ruutukaavaan rakennettu ja ostoskadut avatuivat heti Canal du Midin ylitettyä. Carcassonnen seuduilla kanaali avautui kauniina ja tunnelmallisena ja ajan salliessa olisi ehdottomasti ollut pienen veneristeilyn arvoinen.

Uudelta puolelta vanhalle ja alhaalta ylös matkaa kertyi reilun parin kilometrin verran, jonka käveli suorinta reittiä pois tullessa alle puolessa tunnissa.  Mennessä toki kiertelin ja kaartelin, jottei varmasti mitään jää näkemättä. Kaartelun lomassa tuli todettua, että uuden puolen ruutukaduilta kannattaa hakea edullista pikaruokaa, tehdä ostoksia ja istahtaa hetkeksi sen pääaukiolle Carnotille. Vielä hieman edempää löytyi kaupungin portti, Carcassonnen katedraali ja Saint-Michelin hautausmaa.

Tässä vaiheessa joen toinen puoli alkoi toki jo kuumottaa ja askeleet saattelivatkin ripeää vauhtia vanhalle sillalle, joen toiselle puolelle ja vanhaankaupunkiin. Jos olet käynyt Toledossa, tässä vaiheessa maiseman pystyi toteamaan lähes identtiseksi. Myös aiemmin mainittu pelimaailma oli ihan konkreettisen todellisena siinä silmien edessä. Sillalta aukesi vaikuttavat näköalat ylös linnoitukselle, jonne matka jatkuikin seuraavana mutkittelevien vanhojen katujen lävitse. Kauniita olivat pikkumökit pastelliväreineen, mutta viimeistään tässä vaiheessa hintoja ja krääsäputiikkeja katsellessa huomasi tulleensa Carcassonnen matkailun ytimeen.

Narbonnaisen portista sisään astuessa avautui kuitenkin se aito linnoituskaupunki. Kivisiä koukeroisia katuja, pieniä putiikkeja joissa käydä maistiaisilla ja se kaikkein tunnetuin linnoitus ja muurit. Jono oli pitkä kuin nälkävuosi, mutta yllätys oli positiivinen muurien ollessa ilmaiset kaikille EU:n passin omaaville alle 25-vuotiaille. Yli 25-vuotiaille hinta olisi ollut 9 euroa, eli tässä sai taas kiittää onneaan. Mitä nyt hiki valui jonossa seistessä ja aika oli pitkä. Kannatti kuitenkin, sillä ilman linnoitusta ja sen muureilta avautuvia näkyviä ei voi oikein puhua tai sanoa nähneensä Carcassonnea.

Viimeisenä oli vielä pakko katsastaa aivan Narbonnaisen portin ulkopuolella sijaitseva Citén oma hautausmaa. Tällainen hautausmaanörtti oli vakuuttunut maisemasta. Harvemmin hautojen vieressä nimittäin kohoaa noinkin vaikuttava linnoitus.

Tällainen oli Carcassonne päivässä ja päivän jälkeen olin tyytyväinen vierailuun. Carcassonnessa päivä oli juuri eikä melkein sopiva aika ja maisemista tuli niin Espanja fiilikset, että olin ihan varma palanneeni takaisin kotiin Madridiin ja sen lähiseuduille. Jos siis vietät lomaasi esimerkiksi Toulousessa tai vastaavasti rannikolla Narbonnessa tai jopa Montpellierissä merkkaa karttaan tämä pieni ja söpö pelikaupunki ja tee päiväreissu.

Mikä? Carcassonne
Missä? Eteläisessä Ranskassa 90 kilometrin päässä Toulousesta
Mitä? Keskiaikaisia linnoitusmaisemia
Miten? Junalla esimerkiksi Narbonnesta tai Toulousesta, A61 väylää ajamalla tai lentämällä Ryanairilla suoraan pelipaikoille sen pääkohteista (esim. Britit, Irlanti, Portugali ja Belgia)

Rotterdam ja ensikosketus Alankomaihin

Viimeinen aamu Belgiassa avautui sateisena. Kaveri saattoi juna-asemalle ja sanoimme heipat. Seuraavan 2 tunnin päästä olin jo vaihtanut maata ja olin aloittamassa uutta lomapäivää ja reissun viimeistä etappia Alankomaissa. Maiden välinen liikenne on erinomaista. Otin junani ensin Ghentistä Antwerpeniin, josta ostin lippuni Bryssel-Amsterdam väliä suhivaan pikajunaan. Kyseinen pikajuna suhii tunnin välein, joten odottamisesta ja aikataulusta ei suuremmin tarvinut kaivaa huolta. Hyppäsin pois junan kyydistä Rotterdamissa ja aloitin ensimmäisen tutustumiseni Alankomaihin.

Rotterdam aukesi edessä hyvin modernina ja urbaanina. Jotenkin en reilun 600 000 asukkaan kaupungilta osannut odottaa niin modernia ja korkeaa ilmettä. Rautatieasema oli selkeästi uusi. Sisälle ei päässyt ilman lippua, kaikki toimi viimeisen päälle ja kun leimaamishomma oli yhdellä turistilla hukassa, infohenkilöt olivat heti auttamassa ja opastamassa laitteiden kanssa. Mainittakoon nyt, että lippu tulee tosiaan aina leimata ennen junaan nousua, mutta leimaus tapahtuu mennessä juna-aseman porteista sisälle lipulla. Jos vaihdat junaa leimaa lippusi jossain laitureiden masiinoista.

Rotterdamiin olin varannut vain päivän aikaa, sillä majoitus oli jo varattuna Den Haagista, johon halusin tällä pyrähdyksellä keskittyä paremmin. Modernista juna-asemasta ulos astuessa iski samantien paniikki. Kaikki oli niin isoa. En tykkää pikaisesta hörppimisestä, mutta Rotterdamin kohdalla tiesin, että vaikka juoksisin maailmanennätysvauhtia paikasta toiseen, koko kaupunkia en tulisi näkemään. Pieni hengenveto ja sitten betoniviidakon sisään asenteella näen mitä näen ja joskus palaan jos siltä tuntuu.

Päätin aloittaa kierrokseni jostain aivan muualta kuin pilvenpiirtäjien keskeltä. Jotenkin kaikki kiilto ympärillä sai voimaan niin pahoin, että välttämättä halusin nähdä jotain autenttisempaa mitä sillä nyt koskaan haluaa tarkoittakaan. Näinpä siis sadetta ja keskustan vetoa uhmaten otinkin suunnakseni pohjoisen. Kauas ei tarvinut kävellä, kun kiiltävän karheat pilvenpiirtäjät muuttuivat tavallisiksi kerrostaloiksi. Kävelyreittini muotoutui lopulta Agniesebuurtista Oude Noordeniin ja siitä kanaalin yli toiselle puolelle Crooswijkiin, Rubroekiin ja takaisin rannikolle. Alueista en tiennyt mitään ja alkuperäisenä suunnitelmana olikin saavuttaa Nieuw-Croowijkin puisto. Jotenkin pidemmälle kävellessä kerrostalot alkoivat muuttua rähjäisemmäksi ja koska en tiennyt alueista mitään ja oma olo alkoi muuttua epämukavaksi päätin siis kääntyä jo hieman aiemmin takaisin. Matkan varrella en siis sitten oikeastaan nähnyt mitään erikoisempaa tavallista ehkä keski- ja hieman alempiluokkaista lähiöelämää, joitain kauniita kanaalimaisemia ja pieniä puistoja lukuunottamatta. Ehkä näin jälkiviisaana voisin sanoa, että tässä rajallisessa ajassa tämän välin olisi voinut kokonaan skipata.

Oostpleinin metropysäkiltä alkoi sitten se niin sanottu oikea turistikierros. Lähdin kävelemään kohti jokivartta, näin kauniita kahviloita ja tunnelmallisia purjeveneitä. Jokirannasta avautui taas kiiltävän karhea ja utopistinen näkymä, joka lähiöelämän jälkeen jo kutsui luokseen. Noordereilandin saarelle vievältä sillalta avautui kliseinen näkymä tunnetulle Erasmus-sillalle, jota pitkin itsekin kävelin myöhemmin takaisin kohti joen pohjoispuolta. Ensimmäistä kertaa kaupunki avautui omissa silmissäni kauniina, joskin edelleen kovin kylmänä. Kaikki oli kaunista ja hienoa, mutta jotenkin ote jäi täysin saamatta. Elämä puuttui täältä täysin!

Erasmus-sillalta matka jatkui Rotterdamin tunnetulle baari ja katuruoka kadulle Witte de Withstraatille. Ostin ranut, jäätelöä ja katselin elämää, joka erosi täysin eteläpuolen pilvenpiirtäjien meiningistä. Tällainen hipsteri ilmapiiri iskee aina ja saa kuolaamaan jokaiseen omalaatuiseen katuruokakuppilaan. Vähän aikaa vain fiilistelin ja mietin, kuinka leppoinen meininki kadulla voisi olla ilta-aikaan, kunnes jatkoin matkaa keskustan kautta takaisin keskustan rautatieasemaa. Ydinkeskustan katujen valjentuessa edessä maisemia muuttui taas utopistiseksi. Näin kaupunkisuunnittelua opiskelleena koko Rotterdam näyttäytyi kuin suoraan oppikirjojen moderneista kokeiluista. Oli isoa kaupparakennusta, siistiä kävelykatua, moderneja patsaita, istumispaikkoja ja kovin betonista. Ehkä pienelle maalaissielulleni tällainen modernius oli jossain määrin liikaa ja edelleenkin kuvia katsellessa voin vain pyöritellä silmiä, miten se ensikosketus Alankomaihin näyttikin tältä. Tämä oli sellaista, jolta voisin monen muun paikan näyttävän esimerkiksi 20 tai jopa 50 vuoden päästä.

Joka tapauksessa Rotterdam oli mielenkiintoinen sekoitus rähjäisyyttä, monikulttuurisuutta, rauhallisia kanaalin varsia ja kiiltävän karheita utopistisen moderneja rakennuksia ja uudishankkeita. Vähän ehkä tekisi mieli palata tänne kunnon suunnitelmien ja pyörän kera uudelleen ja muokata tämä hämmentynyt olotila selkeäksi kuvaksi Rotterdamista. Tämän päivän pyrähdyksen perusteella en oikein osaa sanoa kaupungista yhtään mitään muuta, kuin että olipahan kokemus. Päivän kokemuksella Rotterdam on yksi kaupunkisuunnittelun oppikirja!