Reunion – pala Ranskaa tropiikissa

Kuvittele mielessäsi jylhät trooppiset vehreät vuoret ja tuhannet vuolaasti laskevat vesiputoukset, jotka tippuvat satojen metrien korkeuksista alas pystysuoria vuorenseinämiä. Vihreitä satumetsiä, henkeäsalpaavia kalderoita, autioita ja hiljaisia rantoja, kalliojyrkänteitä ja rantakivikoita, joihin meren aallot lyövät korkeina ja voimakkaina. Maisemia, joita näkee vain saduissa tai seikkailupeleissä. Sellainen on Reunion, Kauriin kääntöpiirillä sijaitseva satumaisen kaunis saari, pala Ranskaa tropiikin lämmössä.

Reunion on kohde, johon ei ensimmäisenä tule mieleen matkustaa. Sitä ei löydy Suomen matkatoimistojen nettisivuilta. Massaturismi ei ole rantautunut niille nurkille, ja hyvä niin. Se ei myöskään ole mikään varsinainen rantalomakohde, vaikka tropiikissa sijaitseekin. Sen sijaan Reunion on luontokohde, jylhä ja rauhallinen sellainen, vesiputousten luvattu saari. Se on myös luonnollisesti siis omatoimimatkaajan kohde. Sinne päästäkseen täytyy nähdä vaivaa, mutta vaivan palkaksi saa unohtumattomia luontoelämyksiä.

Matkustaminen Reunionille

Reunionin vierailu kannattaa yhdistää esimerkiksi Mauritiuksen vierailuun. Air Mauritius lentää päivittäin saarten väliä, ja matka kestää vain puolisen tuntia. Koska Mauritiuksella on melko vähän nähtävää, voi varsin hyvin lähteä vaikkapa vajaan viikon ajaksi naapurisaarelle. Suomesta pääsee Reunionille esimerkiksi Pariisin kautta, joten pelkkä Reunionin matkakin on mahdollista toteuttaa.

Liikkuminen saarella

Oikeastaan ainut järkevä liikkumismuoto Reunionilla on vuokra-auto. Pääkaupunki St. Denisin kansainvälinen lentokenttä on pienehkö, ja sieltä on helppo startata saarikierrokselle. Vuokra-autoissa on rajoittamattomat kilometrit, ja liikenne on oikeanpuoleista. Isoja ruuhkia ei ole, ja tiet ovat hyvässä kunnossa. Etäisyydet eivät ole pitkiä, mutta osa teistä on vuoriston takia sen verran hitaita, että saaren kiertämiseen on hyvä varata aikaa vähintään neljä päivää. Viikkokin vierähtäisi helposti.

Reunionilla on paljon mutkaisia vuoristoteitä.

Saaren ympäri kulkee isompi kehätie. Tätä kehätietä kannattaa kiertää jompaankumpaan suuntaan, ja pistäytyä välillä pienempiä teitä pitkin saaren sisäosissa, jossa upeimmat nähtävyydet sijaitsevat. Pääkaupunkiin ei kannataa tuhlata aikaa, vaan viisainta on lähteä heti liikkeelle kohti huimia maisemia.

Vuokra-auto on hyvä kulkupeli Reunionilla.

Maisemat ovat huikeat.

Majoittuminen

Yöpymiset kannattaa suunnitella ja varata etukäteen. Pääkaupungissa voi viettää yhden yön tai lähteä heti eteenpäin, riippuen lennon ajankohdasta. Saaren eteläosissa on hyvä viettää vähintään kaksi yötä, sillä siellä sijaitsee iso osa hienoista käyntikohteista. Myös vuorilla on kiva yöpyä vaikkapa yhden kerran.

Majapaikat ovat pääasiassa pieniä hotelleja tai Bed and Breakfast-tyyppisiä majoituksia. 50-60 eurolla saa kahden hengen huoneen omalla kylpyhuoneella. Osassa majapaikoista aamiainen kuuluu hintaan, osassa se täytyy ostaa erikseen. Yleensä erillinen aamiainen irtoaa 7-10 eurolla. Aamiaisen taso vaihtelee suuresti. Siinä missä joku hotelli tarjoaa runsaan buffet-aamiaisen, voi jossain toisessa paikassa joutua tyytymään muutamaan patonginpalaan ja kahviin.

Tässä hyvä majoitusvaihtoehto pääkaupungissa St. Denisissaä, hotelli Select.

Nähtävyydet

Reunionin saari on täynnä kauniita ja henkeäsalpaavia luonnonnähtävyyksiä. Saarella on kolme kalderaa, Salazie, Mafate ja Cilaos. Kalderoille päästäkseen täytyy ajaa mutkaisia ja hitaita vuoristoteitä pitkin. Kaikki tiet ovat hienoja, mutta erityisen hieno on tie D48, joka vie Salazieen. Vuorenrinteet ovat korkeita pystysuoria, ja niistä laskevat sadat vesiputoukset. Vesiputoukset ovatkin saaren hienointa antia, erityisesti sadekauden aikaan, jolloin ne laskevat vuolaina kilpaa alas jyrkkiä vuorenrinteitä.

Piton Maido-näköalapaikalta avautuvat huimat näköalat Mafaten kalderaan. Joskus sumu voi haitata näkyvyyttä.

Mafaten kalderan lähes pystysuoraa rinnettä ja näköalapaikka

Salazien lukuisia vesiputouksia

Tässä ehkä hienoin niistä.

Silaoksen kalderan maisemaa

Rannikon hienoimmat nähtävyydet sijaitsevat saaren eteläosissa. Niihin kuuluvat kalliojyrkänteet sekä kaksi rantaa, mustahiekkainen ranta sekä vaaleahiekkainen palmuranta. Rannat eivät Reunionilla ole kovinkaan suotuisia uimiselle muun muassa siksi, että merenkäynti on usein kovaa ja aallot korkeita. Palmurannalla on uimareita varten isoilla kivillä rajattu uima-alue, mutta muuten ihmisiä ei vedessä juurikaan näy.

Saaren eteläosassa Grand Ansessa on vaaleahiekkainen palmuranta.

Lounaisosan tummahiekkainen autioranta, L’Etang-Sale les Bainsissa.

Hienoimmat kalliojyrkänteet löytyvät Le Cap Mechantissa saaren eteläosassa.

Grand Galet-vesiputous on yksi saaren komeimmista vesiputouksista. Se sijaitsee saaren etäosissa hiukan sisämaan puolella St. Josephin kaupungista koilliseen. Vaikka kyse on upeasta paikasta, ei siellä silti ole turistiruuhkia, ainakaan varhain aamulla.

Hieno vesiputous Grand Galet

Eteläosien kenties kuuluisin nähtävyys on tulivuori ”Piton de Fournaise.” Tulivuorella voi myös vaeltaa. Hyvä keli on edellytys, sillä jos näkyvyys on huono, ei tulivuorella tee mitään. Me emme sumun, pilvien ja sateen takia nähneet koko tulivuorta, mutta ajoimme sinne paremman sään toivossa. Sykloni voi joskus sotkea suunnitelmia.

Keliolosuhteet voivat Reunionilla joskus olla haastavat.

Sää

Kuten mainittu, sääolosuhteet voivat Reunionilla olla joskus haasteelliset. Saari on vehreä ja siellä sataa melko paljon. Erityisesti Suomen talven eli Reunionin kesän aikaan voi saarelle osua sykloneja eli trooppisia murskyjä. Sää voi tuolloin olla kehno viikonkin verran. Rannikolla on todennäköisemmin poutasäätä, kun taas vuoret keräävät enimmät pilvet ja sateet. Autoillessa on myrskyn ja sateen aikana hyvä varoa tielle vieriviä kiviä sekä maanvyöryjä. Vesiputoukset puolestaan ovat kauneimmillaan ja runsaimmillaan juuri sadekaudella.

Tiellä voi myrskyn aikana olla isojakin kiviä.

Ja joskus myös puitakin

Ruoka ja ravintolat

Reunion kuuluu Ranskaan, joten ruokakin on täten tuoretta, hyvää ja laadukasta. Matkailijan kannattaa kuitenkin huomioida se, että ruokaa ei välttämättä saa mihin kellonaikaan tahansa. Esimerkiksi klo 14:n ja 19:n välillä voi olla todella hankala löytää avoinna olevaa ravintolaa, sillä monilla ravintoloilla on perinteiset lounas- ja illallisajat. Jos nälkä iskee tuohon aikaan, saa tyytyä kaupan tai nakkikioskin antimiin. Leipomot puolestaan avaavat Reunionilla ovensa perinteiseen tapaan aamuvarhaisella, joten tuoretta patonkia, croissanteja ja muita herkkuja on mahdollista saada hyvinkin aikaisin.

Reunion on todellakin hieno paikka. Matkaajalle jää sieltä varmasti mieleenpainuvia muistoja ja elämyksiä. Lopuksi vielä kohteen plussat ja miinukset.

+ Upeat maisemat ja hienot luonnonnähtävyydet.
+ Ei massaturismia.
+ Turvallinen kohde.
+ Hyvät tiet, vuokra-autoilu onnistuu hyvin.
+ Hyvä ja laadukas ruoka. Herkulliset leipomotuotteet.
+ Herkulliset tropiikin hedelmät.
+ Vesijohtovesi on juomakelpoista.

– Englannin kieltä ei puhuta kovinkaan yleisesti.
– Vaihtelevat sääolosuhteet. Trooppiset myrskyt mahdollisia.
– Ruokapaikkoja voi joskus olla hiukan hankala löytää.

Upea Reunion

Facebooktwittergoogle_plusby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.