Etusivu > Junamatkat > Junamatka Kaakkois-Aasian maisemissa

Harvemmin junan ikkunoiden ohi näkee vilahtelevan vihreitä viidakoita, pieniä bambukyliä ja huimia suurkaupunkeja, kaikki yhden matkan aikana.
Ylellinen Eastern & Oriental Express –juna kuljettaa matkustajia Malesian kumiplantaasien ja Thaimaan riisipeltojen halki,tarjoten samalla kaikki länimaiset mukavuudet ilmastoinnista alkaen. Kun ihailee trooppista luontoa iltapäiväteetä siemaillen tai kuuntelee viidakon ääniä avoimessa näköalavaunussa, tietää nauttivansa matkasta täysin siemauksin.
Eastern & Oriental Express –junan kiehtovia kohteita ovat esimerkiksi Singapore, Bangkok, Kuala Lumpur, Penang, Chiang Mai, Kwai-joki ja Sukhothai. Junan kyydillä voi matkustaa loisteliaasti esimerkiksi Singaporesta Bangkokiin.
Kolme päivää ja kaksi yötä kestävällä matkalla tehdään retkiä myös Penangissa ja Kwai-joella. Matka Bangkokista Chiang Maihin kestää yhden yön ja matkan aikana tehdään retki Siamin ensimmäiseen pääkaupunkiin Sukhothaihin. Matkat ovat alkaen 931 euroa.
Junamatkojen ympärille voi kukin matkustaja rakentaa toiveidensa mukaisen paketin. Lisää loistoa matkaan voi hakea esimerkiksi viettämällä pari yötä legendaarisessa Raffles hotellissa Singaporessa tai Oriental hotellissa Bangkokissa.
Bangkokista lomamatka voi laajentua esimerkiksi rentouttavaksi rantalomaksi Koh Samuilla tai Phuketissa. Singaporesta matka voi jatkua vaikkapa Langkawille, ja Kuala Lumpurista Langkawille, Tiomaniin tai Pangkor Lautiin.
Lippuja ja matkoja Eastern & Oriental Express-junan kyytiin saa Kaleva Travelilta. Kaleva Travelin hinnat sisältävät majoituksen kahden hengen junavaunuosastossa, ateriat junassa sekä retkiä junan pysähdyspaikoissa.