Browsing Tag

Kreeta

Aitoa kreikkalaista tunnelmaa majoitukseen Kreetalla

Pikkuneiti nukahti vihdoin monen tunnin väsymyskitinän jälkeen, joten nyt jos joskus on hyvä aika istahtaa koneelle kahvikupposen ääreen ja fiilistellä vähän aurinkoisia Kreetan maisemia …Ja koska poden ihan pientä rantalomakuumetta. Mun on pitänyt kirjoitella kyseisen reissun majoituksesta jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta postaus ei vaan ole millään päässyt luonnoskansiosta pidemmälle.

Folia Hotel Apartments on perheen pyörittämä symppis huoneistohotelli, joka palveli meitä viikon mittaisella matkalla oikein hyvin. Hotelli sijaitsee Agia Marinassa, lyhyen bussimatkan päässä Haniasta. Rakastuin hotellin simppeliin kreikkalaiseen tyyliin. Taso ei yllä viiteen tähteen, mutta ystävällinen ja tuttavallinen palvelu on jotain, josta maksaa mielellään. Henkilökunnasta huomasi, että hotelli ja sen asiakkaat ovat heille elintärkeitä – kuten pitääkin. Kaikenkaikkiaan hotellissa vallitsi koko viikon ajan rento ja jopa kodikas fiilis. Tähän saattoi vaikuttaa myös se, että hotellissa ei tuntunut olevan tunkua tuona ajankohtana, oltiin usein ainoita auringonpalvojia altaalla.
IMG_7062IMG_7070-001Hotellilta on parin kilometrin matka rannalle, jos altaalla makoilu ei joka päivä houkuta. Tiet on vaan jyrkkiä joissain kohtaa, mikä kannattaa ottaa huomioon. Melkein 40 asteen helteessä matka takaisin hotellille oli välillä uuvuttava, vaikkakin lyhyt. Sitten vielä perille päästyä kiipeämään miljoona porrasta, että pääsee huoneeseen. Puuh. En suostunut liikahtamaan mihinkään yli 10 metrin säteellä ilman juomapulloa. IMG_7161-001

IMG_7089IMG_7059IMG_7188Aamiainen oli perus kolmen tähden hotelliaamiainen, me tykättiin ainakin ja saatiin mahat täyteen! Mitään glamouria ei odotettukaan tämän tasoiselta hotellilta, joten tämä kattaus täytti tarpeet aivan hyvin. Pääasia, että kaikki oli tuoretta ja maistui hyvältä. Tarjottavat vaihteli hieman päivittäin, joten aamiaiseen ei kerennyt viikon aikana kyllästyä. Alla olevien herkkujen lisäksi oli myös suolaista ruokaa, kuten nakkia, pekonia, munakasta, mitä näitä nyt on… Ja tietenkin löytyi myös leipäpöytä, joka oli notkollaan muutamia erilaisia vaihtoehtoja.

IMG_7156IMG_7158IMG_7064Mikä sen parempaa kuin syödä kunnolla ja juoda rauhassa aamukahvit ulkona auringonpaisteessa? Ja kirjaimellisesti rauhassa, sillä minkäänlaista ruuhkaa tai jonoakaan ei aamiaisella kertaakaan ollut. Tähän vaikuttaa myös se, että pöydät oli katettu laajalle alueelle ja osa istui yläpuolella terassilla.

IMG_7066IMG_7093IMG_7197

Parvekkeelta saattoi ihastella auringonlaskua meri- ja vuorimaisemaa vasten, jos vaan sattui saamaan huoneen hyvällä sijainnilla.
IMG_7418IMG_7189

IMG_7406

Kaikenkaikkiaan suositeltava hotellikokemus! Lisää hotellin tarjoamista palveluista ja huoneluokista (sivustolta löytyy paljon kuvia) voit lukea Folia Hotellin nettisivuilta.

Blogia voi seurata myös Journey Diary -matkablogin Facebook-sivusta tykkäämällä ja mut löytää Instagramista nimellä @jennavaltari 🙂 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Kuvankaunis Hanian vanhakaupunki

Helou! Nyt olis Kreetan reissusta selvitty ja tässä oliskin teille vähän todistusaineistoa, että ihan oikeasti Haniassa oltiin. Tiukkaa teki tulla takasin Suomeen, mutta onneks lämpötila ei heittänyt kuin kymmenellä asteella. +25C ei kuitenkaan tunnu ihan niin helteeltä kuin se +35C… Mutta en valita 🙂 En tosin kauaa kerkeä tätä Suomen helleaaltoa ihmettelemään kun huomenna pakkaan laukkuni taas.. Mutta siitä lisää myöhemmin! IMG_7332IMG_7221IMG_7246Vanhat kaupunginosat tuppaavat olemaan kauniita, söpöjä ja tunnelmallisia, mutta Hanian vanhakaupunki oli kaikkea sitä potenssiin kymmenen. Oltiin todellakin positiivisesti yllättyneitä! Aamut kului iltapäivään saakka hotellin uima-altaalla tai rannalla läkähdyttävän kuumuuden takia, mutta sitten iltakuuden jälkeen paineltiin tukikohdastamme bussilla Hanian keskustaan. Majoituttiin Agia Marinassa (todellisessa turistirysässä), josta oli noin 10km matka vähän autenttisempiin maisemiin. Välillä hyödynnettiin sitä, että meitä oli kolme reissaajaa jakamassa taksin hinnan. IMG_7319IMG_7308IMG_7334Voisin ylistää Hanian maasta taivaisiin, mutta löytyihän tuolla aihetta nokan koputtamiseenkin. Oltiin nimittäin kaikki innostuneita kreikkalaisesta ruokakulttuurista, mutta jostain syystä yhdenkään ravintolan ruoka ei ollut mitenkään erityistä. En tiedä käytiinkö väärissä ravintoloissa, tilattiinko vääriä annoksia vai oliko meidän odotukset vaan liian korkeat (?!). Oli miten oli, ruokaelämykset jäi tuolla reissulla vähemmälle. Myös odotettua korkeampi hintataso yllätti. Ruoan hinta-laatu -suhteesta en edes sano mitään… IMG_7256IMG_7347IMG_7320IMG_7314Vanhankaupungin pienet kujat tarjoavat hyvät mahdollisuudet shoppailulle. Vaikka kuinka yritti olla ostelematta mitään, niin silti joka kerralla mukaan lähti jotakin. Ei mitään halpaa aktiviteettia tuo shoppailu, kun hinnat tuntui pyörivän Suomen hinnoissa. Valikoimaa oli feikkikrääsäkojuista kalliiseen designiin, mutta ei keskustan alueella mitään halvalla saanut. MK:n feikkilaukkukin olis irronnut 40 eurolla. Kuka noita feikkejä edes kehtaa ostaa, saatika sitten maksaa niistä noin paljon 😀
IMG_7363IMG_7351IMG_7276Meitä ei ollutkaan reissun päällä kolme vaan neljä maailmanmatkaajaa, kuten yllä olevasta kuvasta saattaa huomata. Maha tosiaan pömpöttää vähän siihen malliin, että joku siellä saattaa asustaa vielä helmiikuhun saakka 🙂 <3 Surprise!
IMG_7270IMG_7263IMG_7269Parasta oli Hanian auringonlaskut ja se kun iltojen pimetessä vanhankaupungin pikkukujat kojuineen ja ravintoloineen heräsi kunnolla henkiin. Kuljettiin katuja suut auki ihmetellen ja ihastellen ja siinähän tietenkin kamera jäi liian usein laukun pohjalle. Onneksi sain kuitenkin napattua muutamia kuvia, vaikka eihän nämä tee oikeutta sille miltä siellä oikeasti näytti. IMG_7385IMG_7380IMG_7387IMG_7395IMG_7391Kiitos Hania, olit ihana! 

Käy tykkäämässä blogin Facebook -sivusta ja pysy kärryillä uusimmista postauksista! Reissuja voi seurailla myös reaaliajassa Instagramista 🙂 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Elokuun matkasuunnitelmat

Aika on taas hujahtanut salamannopeaa, lähinnä muuttojuttujen ja uuden asunnon parissa. Pikkuhiljaa alkaa tavarat löytää paikoilleen, mutta hommaa riittäisi vielä.. En oo vielä tottunut Turkuun ollenkaan ja syyskuussa pitäisi taas muuttaa puolet kamoista Jyväskylään opiskelijakämppään…

Mutta se siitä asumissäädöstä, mennään niihin elokuun matkasuunnitelmiin! Ensi lauantaina suunnataan siis tälläisiin maisemiin: chania_townLento Haniaan Kreetalle lähtee aikaisin lauantaina ja takaisin tullaan seuraavana torstaina. Yritetään siis kuudessa päivässä ehtiä kokea ja nähdä saarta mahdollisimman paljon, unohtamatta rannalla makoilua ja rentoutumista.Tää loma tulee niin tarpeeseen! Oon ollut aiemmin Rhodoksella ja tykkäsin paikasta ja sen tunnelmasta paljon, joten on ihanaa päästä tutustumaan uuteen Kreikan saareen.Tällä kertaa mun ja Samin mukaan lähtee myös mun sisko – jospa vihdoin saatais Samin kanssa vähän yhteiskuviakin! 😀

Ennen syyskuuta ja koulun alkua olisi tiedossa vielä yksi pienempi reissu jonnekkin päin Eurooppaa. Matkaseura, ajankohta ja reipas reissumieli tosiaan olis jo valmiina, kohde vaan puuttuu. Ollaan ikuisuuden puhuttu kaverin kanssa kaupunkilomasta ja nyt aiotaan vihdoin toteuttaa se. Ollaan mietitty mm. Italiaa, Ranskaa, Tsekkiä ja Hollantia, mutta hinta on loppupeleissä se ratkaiseva tekijä. Hyviä matkakohdevinkkejä otetaan vastaan, matka sijoittuu elokuun viimeiselle viikolle 🙂

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather