Browsing Tag

Toledo

Toledo – The City of the Three Cultures

 

Sunnuntaina vuorossa oli päiväretki Toledoon! Ajomatka Madridista oli noin tunnin, suunta lounaaseen. Nopean googlailun perusteella kaupungissa asuu reilut 80.000 ihmistä (vertaa Madrid 3,2 miljoonaa :D), joten kysymys on melko pienestä kylästä.

Ensimmäiset näkymät kaupungista olivat huikeat! Joen ympäröimä kaupunki sijaitsee kokonaisuudessaan kukkulan päällä. Kiersimme ensin bussilla kaupungin ympäri ennen kuin menimme tutustumaan lähemmin Toledon katuihin.

 

P1241697

Toledo

 

Kävimme kiertelemässä kaupunkia paikallisen oppaan kanssa. En ymmärrä miten kukaan voi olla niin kuiva..? Yleensä tykkään kuunnella oppaita, mutta tämän kaverin asia, ei herranjumala. Puolet jengistä oli ihan nukahtamispisteessä. Pointsit oppaalle ettei hän itse nukahtanut omiin jorinoihinsa. Kävimme myös jotain ihan ihme nähtävyyksiä, ei oikeen omaan mieleeni. Voin vain kuvitella kuinka italialaiset nauroivat roomalaiselle ”kylpylälle” jossa vierailimme, semisti eri tasoa kuin esim. Roomassa sijaitseva muinaiskaupunki :D Vaikka nähtävyydet jättivät kylmäksi, niin näkymät ja tunnelma kaupungissa olivat kyllä mahtavat!

 

P1241720

Toledo Streets

 

P1241722

Toledo Cathedral

 

P1241748

Tajo

 

Kaikilla oli aivan kaamea nälkä kierreltyämme kaupungissa, ja lopulta joskus 14 aikaan pääsimme syömään. Matkan hintaan kuului kaksi juomaa ja paellaa, odotimme innolla…ja jouduimme pettymään. Menimme sisään ”ravintolaan”, siellä oli päällä täysi disco sunnuntaina iltapäivällä, discovalot, jumputtava musiikki ja kaikki?! Positiivista ettei sentään se ikuinen lattarimusiikki. Kaikki olivat odottaneet mukavaa lounasta auringossa terassilla tai ehkä kabinetissa viihtyisässä ravintolassa, ei baarissa :D Siellä sitten läntättiin paperilautaselle paellaa ja käteen muovilusikka. Pöytiä ja tuolejahan ei tietenkään ollut, joten piti syödä seisaalteen. Otin muutaman lusikallisen kunnes totesin, että suussani on jotain kovaa: kananluita. Viisi kappaletta. En koskenut ko. ruokaan sen jälkeen, tuli sen verran epämiellyttävä fiilis näistä paellan sisältämistä yllätyksistä.

Ruokailun jälkeen meillä oli vapaa-aikaa kaksi tuntia, kiertelimme pienessä porukassa ympäri Toledon pikkukatuja (koska eksyimme isoilta :D) ottamassa valokuvia, nauttimassa auringosta ja ihmettelemässä muuten vain. Kaiken kaikkiaan tunnelmallinen kaupunki, johon haluan ehdottomasti mennä vielä uudestaan paremmalla ajalla. Kuulin myös että Toledossa on jonkunlainen köysirata jota osa oli käynyt kokeilemassa, olisipa siitä infottu koko porukalle! Tuli meille ihan yllätyksenä lähdön hetkellä, olisi ollut siistiä käydä laskemassa köysirataa pitkin. Noh, ensi kerralla…

 

DSC_0404

 

Rehellisesti sanottuna en ole ihan varma mitä mieltä olen Erasmuksen järjestämästä retkestä. Kaupunki oli hieno ja kiva mennä yhdessä vaihtareiden kanssa, oppii tuntemaan taas lisää ja paremmin ihmisiä. Miinuksena en ole ihan varma mistä maksoin 22 €, kuivasta oppaasta, tylsistä nähtävyyksistä vai kananluu-paellasta. Toledoon nimittäin pääsee Madridista ilmaiseksi metrokortilla, UNESCOn perintökohde kuin on. Ennen kun mennään turhan negatiiviseksi, niin kaiken kaikkiaan reissu oli kuitenkin onnistunut ja Toledo kaunis kaupunki! :)