Monthly Archives

helmikuu 2016

Morocco, part 1

 

Mikähän se täällä mainitsemani yllätyskohde oli? No Marokko! Tällä kertaa matkustettaessa vaihtui siis maan lisäksi myös maanosa. Reissu Afrikkaan oli minulle ensimmäinen laatuaan, joten odotin matkalta aika paljon: aurinkoa, hyvää ja halpaa ruokaa, kameleita, afrikkalaista tunnelmaa… Säätiedotus tosin laski  hieman innostustani; miten voi olla, että juuri niiden kolmen maassa viettämäni päivän aikana ennuste näyttää tältä?!

 

IMG_1915

 

Lähdin viikonloppumatkalle CityLife Madridin järjestämänä. Marokkoon on halpaa lentää Espanjasta, mutta koska kyseessä oli maa, jonka tavoista/kohteista/turvallisuudesta emme tienneet mitään, koimme helpommaksi lähteä järjestetylle matkalle. Lähdimme siis bussilla kohti Espanjan Tarifaa, josta otimme lautan Marokon Tangieriin. Torstaina ei hirveästi naurattanut, matkan kokonaiskesto pakollisine taukoineen on noin 8,5 tuntia. Lähdimme Madridista kello 22, eli vietimme koko yön bussissa. Ai että olin kateellinen niille, jotka simahtivat bussiin ensimmäisten minuuttien aikana! Itse nukuin about 3 tuntia, aika vähiin jäi siis yöunet torstain ja perjantain välisenä yönä.

 

FullSizeRender

 

Saapuessamme aamutuimaan Tarifaan, jouduimme odottelemaan lauttaa hetken aikaa. Kävimme aamupalalla sataman (ylihintaisessa) kahvilassa, kaverin leivän juusto oli homeessa ja omasta kahvistani löysin ötökän. Saimme myös tietää, että meidän tulee leimata passimme lauttamatkan aikana, ja että jonoon pitää mennä ihan heti mikäli ei halua jäädä Marokon päässä jonottamaan leimaa. Tietysti siihen eteen sattuu kiinalaisten turistien jättikokoinen ryhmä…ja tiskejä luonnollisesti vain yksi. Siinä sitten rattoisasti noin puoli tuntia odotimme, ennen kun saimme leimat passiin. Hyvin alkanut matka siis :D

Leimauksen jälkeen saikin sitten nauttia merimatkasta ja auringosta lautan kannella. Matka ei tosiaan ole pitkä ja molemmat mantereet, Euroopan ja Afrikan erottaa selkeästi!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

P2262682

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Lisää itse Marokosta myöhemmin! Koska nyt mulla on vuorossa (ihme kyllä) jotain vaihtelua tähän lomailuelämään, ohjelmistossa tänään muun muassa esseen kirjoitusta, buu. Palaillaan siis Morocco, part 2&3&4 kanssa myöhemmin!

Planning…

 

Taisin jo jossain vaiheessa aiemmin mainita, että uusi roadtrip on suunnitteilla! Auto on varattuna kahdeksaksi päiväksi pääsiäislomamme aikaan maaliskuun lopussa. Matkaan meitä lähtee kaksi suomalaista, yksi saksalainen ja yksi britti :)

Olemme pitäneet erinäisiä palavereja niin reitin, auton kuin asumisenkin suhteen. Nyt alkaa suunnilleen olla kaikki pääpilarit selvillä! Reitti kulkee Madrid–Valencia–Cartagena–Marbella–Gibraltar–Sevilla–Madrid.

 

Näyttökuva 2016-02-22 kello 21.45.04

 

Reittimme pituus tulee olemaan tosiaan melkein 2.000 kilometriä, onneksi meillä on ajamisesta innostunut kuski (no se saksalainen tietysti) :D Olemme kuitenkin jaksottaneet reitin aika mukaviin muutaman tunnin pätkiin, pisin väli tulee olemaan tuo kotimatka Sevilla–Madrid, noin 5 tuntia. Alla lisää matkasuunnitelmastamme…

Valencia:

 

c94eccbb5014d56a4ed41634efd51e34

 

Ensimmäinen roadtrip-kohteemme tulee olemaan Valencia. Valenciassa järjestetään samana viikonloppuna Las Fallas festivaalit, joiden aikaan kaupungilla on isot karnevaali-härdellit (yllättävää eikö, karnevaalit Espanjassa), ja lopuksi kaikki juhlatavara kerätään isoon kokkoon rannalle (Edit: kadulla sittenkin :D) ja poltetaan. Tulee olemaan varmaan aika siistiä!

Valenciassa vietämme kaiken kaikkiaan kolme päivää. Kohtuuhintaisen asunnon/hotellin löytäminen Las Fallasin aikaan oli haastavaa, halvin hotelli maksoi kahdelta yöltä sellaiset 700 euroa. Päädyimme siis vuokraamaan asunnon ”vähän” kauempaa keskustasta, noin 30 kilometrin päästä. Ainakin olemme meren rannalla! Lisäksi meillä on auto ja taksilla pääsee, joten emmeköhän me kaukaisemmankin residenssin kanssa selviä tuon pari päivää :)

 

Cartagena (La Manga del Mar Menor):

 

4165054bf7d7fba39c56254055dbe91f

 

Valenciasta matka jatkuu etelään vähän tuntemattomampaan Cartagenaan, Murcian alueelle. Erikoisuutena siellä on tuo ’La Manga del Mar Menor’, eli 24 kilometriä pitkä maakaistale, jonka toisella puolella Välimeri ja toisella Mar Menor. Meillä on asumus hankittuna juurikin tuolta kaistaleelta, voi sitten aamulla miettiä kummassa meressä tykkäisi uida tänään :D Muutoin Cartagenan kaupungista en tiedä juuri mitään, pitää googlailla ahkerasti ennen reissulle lähtöä.

 

Marbella (Calahonda):

 

Näyttökuva 2016-02-22 kello 22.11.29

 

Seuraava stoppi matkalla on ah niin ihana Calahonda! Calahonda on siis tuollainen pieni paratiisikylä etelärannikolla, Fuengirolan ja Marbellan välissä. Tuo kuva on meidän vuokrakämpän ilmoituksesta otettu, näyttääkö edes täydelliseltä!? Tätä majapaikkaa ei ollut vaikea myydä muille, en ehtinyt edes näyttää muita kuvia tämän lisäksi kun ”Johanna, me otetaan tää” :D Intoilen erityisesti Calahondaa siksi, että isovanhemmilla oli talo siellä kun olin pieni, mielenkiintoista nähdä onko paikka muuttunut paljon vuosien varrella :)

Calahondasta meillä on tarkoitus vierailla sitten ainakin Marbellassa. Rannikkoa pitkin menee hyvin busseja ja taas, autolla pääsee, joten valitsimme sitten mielummin edullisen asunnon rannalta kuin kalliin ihan kaupungin ytimestä. Tämä on muuten minulle uutta, kaupunki kuin kaupunki valitsen yleensä aina lomapaikaksi ydinkeskustan. Ehkä nyt kun on asustellut tässä Madridin keskustassa jo jonkun aikaa, niin arvostaa taas erilailla mahdollisuutta olla uima-altain varustellussa taloyhtiössä kaupungin ulkopuolellla.

 

Gibraltar:

 

b6e2f693934f994edd6ecefc40b97b5a

 

Calahondan ja Marbellan jälkeen matkaamme päiväksi Gibraltarille. Vuorossa on siis apinoiden valokuvausta ja kiikarointia Afrikkaan :D Hauskaa, en ole käynyt Gibraltarilla yli kymmeneen vuoteen (tulipas vanha olo), joten innolla odotan mitä sillä on tarjota :) Ymmärtääkseni Gibraltarista yritetään tehdä ”Espanjan omaa Monacoa”, joten paikka on varmaan muuttunut vuosien varrella jonkun verran. Fun fact: Meidän seurueen britti-jäsen ei tiennyt Gibraltarin olevan osa Isoa-Britanniaa, noloa vai ei? :D

 

Sevilla:

 

02758e5a6ca5c26cb2614cb597e41588

 

Viimeinen määränpäämme ennen paluuta Madridiin on Sevilla. En ole koskaan käynyt kaupungissa, mutta ainakin kuvista päätellen kovin kaunis ja ainutlaatuinen kohde! Aikaa kaupungin tutkimiseen meillä on suunnilleen kaksi päivää, joka tuntuu vähältä mutta minkäs teet :D Sevillan asunto on ainut joka puuttuu vielä, mutta onhan tässä aikaa.

 

Kaikkien lokaatioiden asumus on hankittu Airbnb:n kautta. Tämä reissu on meille kaikille ensimmäinen kosketus Airbnb:n ihmeelliseen maailmaan, joten vähän jännittää sen puolesta miten homma toimii/toimiiko se ollenkaan. Asuntoja varatessamme kiinnitimme huomiota paljon ei vaan hintaan ja kuviin mutta myös kommentteihin ja arvosteluihin. Onko jollain kokemuksia Airbnb:sta, onko jotain erityistä huomioitavaa? Kiva kokeilla kyllä tätä majoitusmuotoa, tulee halvemmaksi ja on yleensä varustelultaan parempi kuin hotellit. Esimerkiksi porukan saksalainen on huhujen mukaan kova poika kokkaamaan, tulee varmaan laitettua ruokaakin sitten yhdessä reissun aikana, kun on paremmin varustellut keittiöt :)

Tällainen reissu tulossa siis! Täytyy myöntää, että aika innolla odotan, vielä kolme ja puoli viikkoa lähtöön. Onneksi matkakuumetta pääsee tuolla välillä lievittämään ainakin kerran, muistatteko kun puhuin ”yllätyskohteesta”? No sinne olisi lähtö huomenna.. :)

Roadtripistä vielä, jos jollakulla tulee mieleen ehdottomia must-see-paikkoja näistä kohteista, kertokaahan kommenttikentässä, kaikki vinkit ovat tervetulleita :)

 

(Kuvat Pinetest/Airbnb)

Kursseista

 

Kuten hienosti aiemmin listasin, tarkoituksenani oli käydä yliopistolla niinkin hienoja aineita kuin Balance Analysis, Financial Management, Production Management jne. Toisin kävi :D Osallistuin kurssien ensimmäisille tunneille ja totesin, että olen käynyt kaikki nuo kurssit jo Suomessa, hups. Mitä jäi jäljelle? Business Administrationista ei about mitään :D

Ei auttanut muu kuin siirtyä uuteen aiheeseen, turismoon! Uusi kurssisuunnitelmani koostuu muun muassa kursseista Cultural Heritage, Commercial Communication for Tourism ja Organizations of Tourism Business. Johtamisen sivuainetta tähyän yhä, joten edes jotain jäi jäljelle alkuperäisestä suunnitelmastani: Human Resources ja Strategic Management and Corporate Politics, joiden lisäksi valitsin vielä kurssin International Companies and Multinational Organizations. Nämä kolme käymällä saan johtamisen ns. ei-rakenteelliseksi sivuaineeksi. Tuo viimeisin on kyllä osoittautunut suoritustavaltaan/arvosteluasteikoltaan niin sekopäiseksi, että pitää vakavasti pohtia haluanko oikeasti suorittaa sivuaineen, koska oikeastaan en sitä tutkintooni tarvitse kun taloustieteen kokonaisuus on jo plakkarissa.

Näistä valinnoista syntyi positiivinen ongelma, nimittäin tuossa on 14,5 op liikaa :D Pitää vielä pähkäillä minkä/mitkä tiputan pois. Todennäköisesti tuon Organizations of Tourism Business, on meinaa vähän kuivaa. Sopisi muuten myös aikataulujen puolesta äärettömän hyvin pois pudotettavaksi…

 

Näyttökuva 2016-02-17 kello 15.42.17

 

Strategic Management and Corporate Politics -kurssilla on kaksi suoritustapaa, osallistuva ja itsenäisen. Ei varmaan mikään yllätys, että valitsin itsenäisen tavan :D Kun strategisen johtamisen ja organisaatio-jutun tiputtaa pois, niin johan alkaa näyttää lukkari paremmalta…

 

Näyttökuva 2016-02-17 kello 15.23.31

 

Much better.

On muuten aika hauskaa opiskella vähän turismoa näin rahoituksen pääaineopiskelijana :D Aika erilaista, mutta joiltakin osin hyvinkin mielenkiintoista! Esimerkiksi Cultural Heritage kurssilla pohditaan mikä tekee monumentista/tavasta X säilytettävää kulttuuriperintöä, esimerkkinä kannattaako härkätaistelun perinnettä vaalia ja jatkaa vai ei. Tuo oli muuten sellainen aihe joka iskee espanjalaisiin selvästi kovaa, yksi huutaa ”Härkätaistelu on murha” ja toinen vastaa ”Tekopyhää sanoa noin, koska syöt lihaa”. Tunteet kuumentava aihe, loppupeleissä opettaja vihelsi pelin poikki :D

Tunneilla katsotaan yhä melko paljon videoita, joskus englanniksi ja joskus espanjaksi: ”Pahoittelut kansainvälisille oppilaille että video on espanjaksi, kerron sitten videon jälkeen mikä tässä oli ideana”. Ookei. Harva opettaja myöskään pitää tuntejansa tappiin asti, suurin osa lopettaa tunnin kun aikaa kulunut vasta puolet. En valita :D Ryhmätöitä on kyllä liikaa omaan makuuni, olen tottunut rahoituksen opiskelijoiden linjaan, jossa ryhmätöitä ei ole laisinkaan.

Yksi asia joka on vielä erilainen Suomeen verrattuna on jo tuo kertaalleen mainitsemani arvosteluasteikko. Sekavaa sekavan päälle, kikkailla kannattaa, mutta kysymys kuuluu miten. Tunnilla saa participation pointseja sitä mukaa kun osallistuu aiheen käsittelyyn. Jos on tarpeeksi pointseja ei tarvitse tehdä koetta, jos saa kokeesta huonon voi korvata sen ryhmätyöllä, jos koe menee hyvin niin ei tarvi pointseja eikä ryhmätyötä, ja jos pointseja on tarpeeksi ja tekee ryhmätyön niin ei tarvi mennä kokeeseen..ööh? :D Itse olen valinnut kaikissa aineissa eniten kokeeseen painottavan tavan, ei jotenkin huvita alkaa laskeskelemaan eri kategorien pisteiden vaikutuksia toisiinsa :D

Sellaista siis kuuluu koulumaailmaan täällä! Vielä kolme koulupäivää tsempattavana tällä viikolla, jonka jälkeen torstaina illasta uuteen reissuun… Palaillaan sen osalta myöhemmin!

Cádiz Carnival

 

Viime viikonloppuna olimme tosiaan Etelä-Espanjassa, nauttimassa Cádiz Carnivalista!

Menomatka Madridista Cádiziin meni yllättävän nopeasti, vaikka kesto olikin kahdeksan tunnin luokkaa. Koska lähtö oli jo 9.00, alkumatkan koomassa ei varmaan huomannut ajan kulumista :D

Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kuin osallistun Citylife Madridin järjestetylle matkalle. Citylife pyörittää Madridissa kaiken maailman aktiviteetteja vaihto-opiskelijoille salsasta teatteri-iltoihin, jonka lisäksi järjestöllä on kerran viikossa muutaman päivän reissu jonnekkin päin Espanjaa/lähialueita. Tämä Cádizin reissu oli minulle testi kannattaako järjestön palveluita käyttää, ehdottomasti kannattaa! Hyvää matkaseuraa (muistakin kuin omasta koulusta), hyvät infopaketit ennen matkaa, aikataulut (ihme kyllä Espanjassa) pitivät paikkansa ja kaikki oli muutenkin epä-espanjalaisittain kovin selkeää.

Hotelli oli yksi yllättäjistä. Olin ihan varma että meillä on joku känänen lato, mutta ei, katsokaa nyt tuota! Kunnon lomakylä, uima-altaat ja kaikki. Tuolla asui viikonloppuna me ja kasa saksalaisia mummoja ja pappoja. Senioreilla oli joka ilta tanssit, jossa he pääsivät joraamaan oikein kunnolla, vitsit ne oli söpöjä :)

 

IMG_1754

 

Matka Cádiziin oli tosiaan aikas pitkä, joten mitään maailmaa mullistavaa emme ehtineet tekemään ensimmäisenä iltana. Kävimme buffetissa kiskomassa ilmaiset viinit maistelemassa espanjalaisia herkkuja, jonka jälkeen lähdimme käymään jollakin pienellä klubilla.

Lauantaina oli kyllä aika kooma, ei alkoholista johtuva vaan siitä että nukuin yön (lue: aamun) aikana kolme tuntia. Oli kaikkea hässäkkää (aamu)yöuimareista hävinneeseen avaimeen. Onneksi kuitenkin tsemppasin ja lähdin lauantaina iltapäivällä valloittamaan Cádizin rantaa :)

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

P2132730

 

Cádizin ranta on kyllä ihana, ehkä paras mitä olen Euroopassa nähnyt! Oikeasti pehmeää hiekkaa ja matalikko jatkuu monta kymmentä metriä. Sääli vaan, että ilmat eivät olleet suotuisat rannalla makoiluun: pilvistä ja tuulista.

 

P2132828

 

Illasta oli sitten vuorossa se pääjuttu, eli karnevaalit! Muistaisin kuulleeni, että Cádiz Carnival on Espanjan suurin karnevaalitapahtuma? Tosin täällähän fiestoja riittää, Espanjassa asuneen mummini sanoin ”Espanjassa on kolme vaihdetta: siesta, fiesta, tai grande katastrofi”.

Cádiz Carnival muistuttaa mielestäni suomalaista vappua. Kaikilla, siis ihan kaikilla, on kunnon panostus asuihin :D Tuli itse niin alipukeutunut olo, kun esitin Barbieta ja ainoa panostukseni tähän oli kaverilta lainattu pinkki naamari eh.

Minulla oli tarkoitus olla pinkki Barbie, mutta koko Madridista ei löytynyt pinkkiä mekkoa! Päätin sitten olla keltainen Barbie ja ostin keltaisen mekon (jota olin kuolannut kaupassa aiemminkin, tulipahan tekosyy ostaa se, kjehkjeh). Kotona kun sovitin asuani poikaystävä sanoi että näytän banaanilta joka on menossa juhliin, joten jätin sitten karnevaalin osalta käyttämättä. En tosin tiedä oliko kommentti validi, poikaystävä oli itse ”gay Mexican gangster”, eli toisinsanoen osti pilapuodista kaiken mahdollisen sombrerosta pinkkiin kravattiin.

 

IMG_1813

 

P2132931

 

Sää ei ikävä kyllä suosinut illallakaan, mutta onneksi tavernoihin pääsee sadetta karkuun! Oli kyllä kiva juhlatunnelma, ihan mahtavaa että koko kaupunki mummoja ja pappoja myöten ovat pukeutuneet mitä hienoimpiin ja kekseliäimpiin asuihin.

Cádizista jäi kyllä hyvä kuva, pitää joskus mennä uudestaan paremmilla keleillä :)

 

P2132819