A LOSING BATTLE

Ennen Suomeen lähtöä vietin yön Sitgesissä lastenhoitajana. Istuessani iltapäivällä junassa maisemien vilistäessä ohi, aloin kaipaamaan viime kesän vapautta. Kuukauden ajan sain mennä mieleni mukaan, maasta ja kaupungista toiseen.

 

Kukaan ei odottanut missään, mihinkään ei ollut pakko jäädä kenenkään takia.

 

Oli tietysti joitakin sovittuja aikatauluja, ja määränpäänä Lissabon. Koen itse tarvitsevani rutiineja ja aikatauluja pysyäkseni järjissäni ja tehokkaana. Mulle Interrail oli henkisesti raskas (johtunee luultavasti myös kunnianhimoisesta reitistä), loppuvaiheessa aloin olemaan jo aika uupunut ja kaipaamaan kotia. Aika on kuitenkin totuttuun tapaan kullannut muistoja, ja vapaus mennä kiinnostaa taas.

Melkein täällä Suomessa olokin on tuntunut tietynlaiselta vapaudelta, vaikka elämää onkin aikatauluttanut koiran ulkoilutus sekä työt. Viimeksi olen asunut yksin yli kaksi vuotta sitten, ja nyt olen nauttinut siitä pelottavan paljon.

 

Hankittuani koiran myös suhteeni Suomeen on muuttunut, kun täällä näkee miten koira nauttii luonnosta. Nuuksioon ajaa alle puolessa tunnissa ja vehreää nurmikkoa löytyy kaikkialta. Alan olemaan entistä varmempi, että palaan Suomeen viimeistään ensi keväänä.

Palatakseni fiilikseen, joka nousi Sitgesin junassa. Olen alkanut haaveilemaan reissupakusta, jolla taittuisi matkat ympäri Euroopan. Olisi upeaa nukkua toisinaan teltassa ja kömpiä kirpsakassa aamusäässä ulos makuupussista. Nuoruudessani yksi parhaista asioista oli viikonloppujen partioretket parhaiden ystävien kanssa.

Toistaiseksi ei kuitenkaan ole reissuja tiedossa, ehkä uskaltaudun Nuuksioon telttailemaan tuon eräkoiran kanssa yhdeksi yöksi ennen kuin suuntamme takaisin Barcelonaan. Siitä seuraava suuri seikkailu taitaakin olla koulunpenkille palaaminen.

Tuntuu, että palaa tai jää, kummassakin täytyy luopua niin paljosta.

// Loving the freedom and freshness of Finland. 

I LOOK AT YOU, AND I CAN’T STOP LOVING YOU

Kohta on vuosi takana täällä, ja kuten edellisessä postauksessa mainitsin, koti-ikävä on välillä tuntunut musertavalta. Alkukesän hattaranväriset illat eivät todellakaan helpottaneet asiaa.

Pahin koti-ikävä oli marras-joulukuussa, sekä maaliskuun lopulla. Nyt on ilmeisesti kolmas kriisi meneillään, samainen tuntuu vaivaavan vähän yhtä jos toista suomalaista täällä tällä hetkellä.

Koti-ikävä on saanut mut melkein olemaan nousematta koneeseen, etsimään asuntoja Suomesta ja soittamaan kouluun. Mennyt jopa niin pitkälle, että olen etsinyt töitä. Vaikka tiedän, että töitä mulla kyllä olisi siellä sillä siunatulla hetkellä kun laskeudun.

Luultavasti täällä olo helpottuu, kun saan taas töitä ja sosiaalinen piiri hiukan kasvaa. Yhtälailla kriiseilin Suomessakin, kuinka haluan sieltä pois. Täältä käsin tuntuu vain jotenkin väärältä tuntea näin – elänhän nyt sitä elämää mistä haaveilin. 

Kuten monesti todettu, arki on arkea täälläkin. Usein myös huomattavasti vaikeampaa, kun ei toimita omalla kielellä, eikä totutulla tavalla. Tämä on kuitenkin kortti, joka on katsottava loppuun asti. Aina ei voi vain paeta, kun vähän ahdistaa.

Ja jos alkaa käymään liian vaikeaksi, niin etsin tähän kämppään jonkun mukavan tyypin asumaan ja pakkaan laukut ja tuun Suomeen. Ei sekään ole maailmanloppu, tuleepahan koulu käytyä ja tienattua vähän rahaa ennen kuin voi lähteä seuraavaan reissuun. Tai palata tänne, mikä silloin tuntuu oikealta.

Nyt kuitenkin lähden nauttimaan tästä kaupungista. Pojat tuli puistosta, joten koira jää kotiin kuorsaamaan ja me voidaan mennä rannalle.

 

//Walk with me.. we’ll figure out where we’re going later.

TULEE UUSIA PERHOSIA JA UUSIA MUISTOJA

Olen aloittanut postauksen kirjoittamisen kymmeniä kertoja, ja poistanut tekstin yhtä monta kertaa. En edes uskalla katsoa, kauanko viimeisestä kerrasta on, kuukausia.

Eräs ilta koriskentän ohi kävellessäni, muistin että vanhassa blogissani saattoi olla kuva kesältä 2015, jonka halusin talteen. Niinpä vuosien jälkeen päädyin selailemaan sitä, ja törmäsin postaukseen, missä olin listannut toiveita ja unelmiani, ihan niitä pieniä hölmöjäkin.

Sieltä löytyi himottelua sinisestä tukasta, nenäkorusta ja uusista korviksista, pisamista.

Haaveita matkoista, Interrailista sekä Barcelonaan muutosta. Koirasta ja onnellisesta arjesta, perheestä.

Listalla oli myös silmien laserleikkaus ja koulun suorittaminen.

Lukiessani listaa läpi tajusin kuinka monta kohtaa olenkaan jo toteuttanut. Onneksi olen nuo joskus kirjoittanut ylös, ehkä se on myös alitajuisesti saanut minut määrätietoisemmin tekemään töitä unelmien toteutumiseen eteen. En myöskään olisi ilman tuota kirjoitusta tajunnut, miten ylpeä voin olla itsestäni. Ne eivät ole jääneet vain haaveiksi.

Sinistä tukkaa minulla ei ole, enkä tiedä tuleeko ainakaan lähiakoina. Ennen tuota kirjoitusta hiukseni olivat olleen vaaleanpunaiset ja laventelin väriset, sittemmin väri oli jotain veriappelsiinin ja persikan väliltä. Nyt olen saanut kasvatettua omaa väriä jo melkein harteille asti, eivätkä hiukseni ole olleet vuosiin näin pitkät – sekin oli toivelistalla.

Nenäkorun otin loppuvuodesta 2015, uuden korvakorun täyttäessäni 26. Roaccutan-kuurin jälkeen nenästäni katosi mustapäät ja nyt ruskettuessani erottuu pisamat ihanasti! Samoin leikkautin silmäni, voi tätä elämän helppoutta ilman piilareita.

Koulusta valmistuttuani kesällä 2016 painoin hikihatussa töitä, kunnes lähdin heinäkuun lopussa Interreilille, ja muutin Barcelonaan. Se onkin tuttu tämän blogin alkupuolelta.

Muutettiin huhtikuun alussa rannalle, ihanaa ettei tarvi asua enää toisten nurkissa. Koira tuli itsellenikin aika yllätyksenä, spontaanina päätöksenä, tupareiden jälkimainingeissa. Tosin, en tiedä voiko niin monta sattumaa olla muuta kuin kohtaloa. En uskonut hankkivani koiraa vielä, mutta miettiessäni asiaa, en oikeastaan keksinyt yhtään todellista syytä miksi nyt olisi huonompi hetki kuin esimerkiksi kahden vuoden päästä. Niinpä seuraavana päivänä hain pennun kotiin. Tuo arka ja pieni pentu muuttui parissa päivässä äärimmäisen uteliaaksi energiapakkaukseksi.

Bonito (oikealla) ja siskonsa Minka. Nyt jo 12-kiloinen jätemylly on täyttänyt päivät loputtomalla naurulla ja onnella. Oli raastavaa olla pienestä erossa ollessani Suomessa vaikka joka päivä näinkin videolla kuinka tämä kasvaa. Siksi tälle 5 viikon reissulle Bonito tulee mukaan. Barcelonassa alkaa myös olemaan niin kuuma ja kostea, ettei täällä jaksa päivisin juuri puistoissa juosta. Kaikki energia purkautuukin sitten iltaisin ja öisin, kun mä haluaisin jo mennä nukkumaan. Sen sijaan juostaan sitten rannalla ja puistossa ettei tarvitse sängyssä riehua.

Arkikin on siis ollut pääosin onnellista, vaikka välillä koti-ikävä on kohotellut päätään aika korkeallekin. Se on jännä, miten koti-ikävä saa ikävöimään asioita, mitä et koskaan uskonut ikävöiväsi. Jopa sitä kylmän kirpakkaa ilmaa, mikä iskee kasvoille astuessasi ovesta ulos.

Päivät kuluu tosiaan tällä hetkellä aamuisin espanjankursseilla ja päivisin rannalla ja pennun kanssa. Voisin ehkä ryhdistäytyä ja kirjoitella enemmän, aikaa kun olisi.

Kivaa tiistaita kaikille!

 

// You know all those things you’ve always wanted to do? You should go do them.

THE WORLD IS YOURS AND YOU CAN’T REFUSE IT

Ostin liput Suomeen.

Luulin lentäväni täältä sunnuntai aamuna äitin kanssa samalla lennolla kotiin, mutta äitillä onkin vaihtolento. No odottelen sitten Suomen päässä, että sisko hakee meidät kentältä. Mulla loppu täällä työt eilen, sopivasti just pari päivää ennen kun äiti tulee, päästään siis tosissaan viettämään aikaa yhdessä.

Ostin itelleni synttärilahjaksi PT-tunnit, joista nyt on kohta jo puolet takana. Ihan parasta, harmi etten ole tehnyt tätä aikasemmin. Kaikki harmaus kadonnut päästä, ja jokaisen session jälkeen ihan voittajafiilis. Myös kickboxing potkaistiin (heh heh) tehokkaasti käyntiin.

image

Toissa viikonloppu vietettiin aika tiiviisti tyttöjen kanssa, käytiin porukalla bissellä perjantaina ja lauantai meni rennosti rannalla piknikillä. Illalla drinkkejä ja lopulta Bettysin burgerit. Hävyttömän hyviä!
Sunnuntai aamuna kolme melko uupunutta naista suuntasi Montserratin vuorelle. Aavistuksen harmaa ja sumuinen sää ei haitannut, näkymät oli silti upeat! Ja ilma oli uskomattoman raikasta, hieman kirpsakkaa. Alkoi hengästyttämään pelkästä puhtaudesta kaupungin saasteiden jälkeen. Saatiin tuolla aika monta tuntia kulumaan, ja illalla tulikin uni sillä siunatulla hetkellä kun pääsi vihdoin köllähtämään sänkyyn.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_9532

Viikonloput pitäisi aina viettää näin, ne tuntuu huomattavasti pidemmiltä kun jaksaa vähän nähdä vaivaa ja suunnitella jotain ohjelmaa. Vaikea sanoa, tuntuuko vatsalihaksissa perjantain treeni vai viikonlopun naurut. Näinä kolmena päivänä on nimittäin naurettu enemmän kuin varmaan koko alkuvuotena, vaikka itkulle ehkä olisi ollut enemmän syitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suomessa mua toivottavasti odottaa silmien laserleikkaus! Vähän jännittää, eniten että suostuuko ne leikkaamaan. Kuinka siistiä ois herätä aamusin ja nähdä.

Meen myös takaisin siihen baariin töihin, jossa olin ennen lähtöäkin.

Ihanaa nähdä ajan kanssa kaikkia; kavereita, mummia, tuttuja maisemia.

Syödä ruisleipää, ja ehkä vähän salmiakkia.

Tällä kertaa ehdin nauttia Suomesta 10 päivää ennenkuin lennän takaisin Barcelonaan ja pääsen meidän uuteen kämppään Barcelonetalla. Ja sitten tuleekin Laura ja Santtu tänne!

Tällä hetkellä, tämä tuntuu parhaalta päätökseltä, jäädä ja rakentaa elämä täällä. Sain uuden duuninkin, ollaan Jennin kanssa siis sekä kämppiksiä että duunikavereita edelleen. Ja mikä parasta, työskennellään kotoa käsin!

Nyt alkaa huonekalujen ja pyörän metsästäminen. Yksi ylimääräinen skeittilautakin oli ilmestynyt kotiin, kun satuin joku ilta mainitsemaan, että halutaan opetella Jennin kanssa edes rullaamaan eteenpäin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt lähdetään Rooftop Sunset Yogaan!

 

// So far being 26 has been amazing. New friends, new hobbies, new home and a new job.