Hyppää sisältöön

Haluatko nähdä kirsikankukat Japanissa? Katso mikä on paras aika matkustaa

Elina Venttola Päivitetty: 29.01.2019
Japanin-matkan ajankohta tulee suunnitella tarkoin, mikäli haluaa nähdä kirsikankukat kauneimmillaan.

Kukinta-aika vaihtelee eri puolilla Japania

Japanin kevään kohokohta, kirsikkapuiden kukinta-aika, on käsillä. Maaliskuun loppupuolelta huhtikuulle jatkuva vaaleanpunainen väriloisto kestää vain hetken.

Kukinnan ajankohta riippuu sijainnista, sillä kukat kukkivat eri puolilla Japania eri aikaan. Yleisimmän kukinta-ajan lisäksi kirsikankukat voivat olla loistossaan jopa jo tammikuussa tai vasta toukokuussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kukat ovat upeimmillaan vain muutaman päivän ajan, joten jos Japanin-matkalla toivoo näkevänsä väriloistoa, on ajankohta suunniteltava tarkoin.

Hanami eli kirsikkapuiden kukkimisen aikaan järjestettävä juhla on vuoden tärkein juhla Japanissa, ja kukkimista seurataankin tarkoin television sääennusteita muistuttavien kukintatiedotusten avulla.

Japanilaiset kerääntyvät ihailemaan kukkaloistoa puistoihin ja temppeleiden ympäristöön, ja myös matkailijan on helppo ottaa osaa vuosittaiseen perinteeseen.

Kukkimisajankohdan ennustaminen on osittain arpapeliä, mutta aika yritetään laskea edellisvuoden kukinta-ajankohdan avulla. Japanin matkailuviranomaisten verkkosivuilla julkaistaan vuosittain kukkimiskalenteri, joka ennustaa kukinta-aikaa eri puolilla Japania.

Lähde: JNTO
Kuva: Flickr / Dick Thomas Johnson

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Löydä halvat lennot Japaniin Rantapallon lentohaun avulla!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Maa, jossa et halua viettää joulua yksin – 5 faktaa japanilaisesta joulunvietosta

Vinkit syömäpuikkojen käyttämiseen

Vältä mokat syömäpuikoilla – 10 virhettä, joihin on helppo sortua

Japani on muutakin kuin Tokio! Tutustu Kioton tunnetuimpiin nähtävyyksiin – olet ehkä nähnyt niistä ainakin yhden

Voiko vessateemainen ravintola olla liian yököttävä? Aasian 5+1 oudointa teemaravintolaa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja