Monthly Archives

toukokuu 2018

Päivä Pietarissa!

Vitsit on taas viimeisen reilun viikon aikana tapahtunut ihan hirveesti kaikkia kivoja juttuja joista täytyy tänne kirjoitella. Oon ollut nyt puoltoista viikkoa poissa kotoa ja eilen vasta kotiuduin reissuiltani. Nyt on hetki aikaa ajatella rauhassa ja kerrata tapahtumia tänne!

Vietin viime viikon kokonaan Helsingissä edellisen viikon perjantaista alkaen. Viikko sitten viikonloppuna ehdin käydä Pietarissa ja nyt tämän edellisen viikonlopun joka juuri päättyi, vietin Turussa! 😀 Aikamoista menoa ja meininkiä siis ollut taas mun elämä. Aloitetaan kuulumiset viikko sitten tehdystä minilomasta Pietariin. Muista jutusta sitten myöhemmin! 🙂

Mietimme ystäväni Iriksen kanssa noin kuukausi sitten, että pitäisi tehdä jotain spessua kahdestaan. Pohdittiin asiaa hetki puhelimessa ja päädyttiin lopulta varaamaan risteily Pietariin. Itselleni tämä oli ensimmäinen reissu naapurimaa Venäjän rajojen sisäpuolelle ja odotin innolla pääseväni uuteen maahan.

Koko reissu oli todella edullinen, 112e/per henkilö, sisältäen laivamatkat, aamupalat laivassa, sekä kuljetuksen satamasta Pietarin keskustaan. Viisumia ei tarvittu kun oltiin sen verran lyhyt aika maissa.

Laiva lähti Helsingistä klo 18 lauantaina illalla. Hengailtiin jonkun aikaa auringossa kannella ja lähdettiin sitten sisälle vähän miettimään mitä tehtäisiin seuraavana päivänä Pietarissa. Noh, se ei sitten ollutkaan ihan niin yksinkertaista, wifi oli nimittäin laivassa maksullinen, eikä kumpikaan sitä meistä halunnut periaattesta maksaa, joten päätettiin että huominen on huomenna ja mietitään sitä sitten.

Vähän kritiikkiä laivasta (Prinsessa Anastasia oli laiva, en tiedä liikennöikö muut laivat tuota väliä): Laiva oli huomattavasti vanhempi ja huonokuntoisempi kuin Ruotsin- ja Tallinnan risteilylaivat joilla olen ollut, suurimmassa osassa laivaa ilma oli tosi tunkkainen ja homeinen, aamupala ei ollut kauhean fresh (tuoreita hedelmiä ei esimerkiksi ollut ollenkaan, mutta croissantit ja leivät oli ihan hyviä!)

En halua antaa sellaista kuvaa, että laiva olisi jotenkin tosi rähjäinen, koska se ei ollut. Mutta mun mielestä hieman heikompitasoinen kuin laivat joissa itse oon aiemmin ollut.

Laivamatka meni kyllä tosi nopsaa eikä nuo seikat meitä mitenkään liiemmin häirinnyt, mutta luulen että ens kerralla voisin mennä itse junalla. Helsingistä pääsee kätevästi ja nopeasti sinne, niin se vois olla kiva kokeilla myös, koska tuo laivakokemus ei nyt mikään sillätavalla erityinen ollut, että siellä tarvitsisi aikaa viettää.

Sunnuntaina aamulla oltiin perillä Pietarissa klo 9 aikoihin aamulla. Passintarkastuksessa meni aika kauan ja alkoi jo hermo mennä odottamiseen, mutta 1,5h venailun jälkeen päästiin sitten matkaan kohti keskustaa. Bussilla meni ehkä 15 minuuttia.

Pietari oli kyllä upea! En tiedä mitä olin odottanut, mutta en aivan sitä mitä näin. Kaikkialla toinen toistaan upeampia vanhoja rakennuksia. Toki mun kokemus Pietarista on vain hyvin pienestä osasta kaupunkia, mutta anyway, se kokemus oli erittäin positiivinen!

Kiivettiin Iisakin kirkkoon sekä katsastettiin talvipalatsi. Loppuaika fiilisteltiin, käveltiin ympäriinsä, pistäydyttiin parissa kaupassa ja syömässä. Tosi hyvää ruokaa oli myös! Siinäpä se päivä meni ihan hujauksessa. Ainiin ja täydellinen aurinkoinen sää oli myös tosi jees! Mielellään olisin ollut pidempäänkin, joten kyllä itse voisin suositella viettämään ainakin yhden tai vaikka kaksikin yötä Pietarissa. Todella positiivinen yllätys ja kokemus oli tämä Venäjän suurkaupunki. Suosittelen! 🙂

Laiva lähti takaisin kuuden maissa ja paikalla piti tietysti olla hyvissä ajoin ja tarkastuksiin sai taas jonotella aika kauan. Illalla levättiin raskaan päivän jälkeen ja istuskeltiin ravintolassa juomassa viiniä, höpöttämässä syvällisiä juttuja ja katselemassa auringonlaskua. Maanantaina klo 7 aamulla laiva oli takaisin Helsingissä.

Kiva minireissu kivan reissukaverin kanssa! <3

Wappu ja Ruka!

Olipas taas Wappu! Nyt vasta alkaa pikkuhiljaa olla olo normalisoitunut Wappulounaiden jäljiltä. Perinteiseen tyyliin oltiin siis Rukalla juhlistamassa tätä kyseistä juhlaa. Lähdettiin perjantaina ajelemaan kohti Rukaa ja tultiin vasta keskiviikkona eli toissapäivänä takaisin Jeppikseen.

Ihan huikea reissu taas kerran takana. Laskettiin kolmena päivänä ja jokaisena saatiin nauttia ihanasta auringonpaisteesta. Afterskiissä ja iltamenoissa viihdyttiin myös vähän turhankin hyvin, ainakin näin jälkikäteen ajateltuna 😀 Wappulounaat on tullut tutuksi jo vuodesta 2011 lähtien. Ihan joka vuosi en ole päässyt Rukalle Vappua viettämään, viime vuonna olin Ausseissa ja oli vähän erilainen Vappu, joten pienen tauon jälkeen oli tosi kivaa olla taas paikalla.

Minä ja mun Vappupallo lähdössä Rukalle.

Kelit ei olis voineet paljon paremmat olla. Kiitollinen siitä! Tarttui jopa rusketusta aika hyvin kasvoihin kun päivät vietti mäessä auringonpaisteessa. Oli mahtavaa päästä laskemaan 3 päivää peräkkäin, en ees muista koska olisin viimeks päässyt. Yleensä on viime aikoina ollut vaan päivän tai max. kahden päivän laskureissuja, joten tää oli ihan huippua!!

Harmi että nyt alkaa kausi täällä Suomessa aikalailla olemaan laskettelun osalta ohi, koska mulla olis vielä intoa jäljellä. Mutta kun tarkemmin miettii niin ei mua kesän tulokaan yhtään haittaa. 🙂 Ja niin paljon kaikkia kivoja juttuja tiedossa ettei malttais odottaa! Lähimpänä Mummun huomiset 80-v juhlat, jonne just ollaan matkalla. Kivaa nähdä kaikkia serkkuja ja muita sukulaisia!

Johannan kanssa afterskiissä.

Osa meidän porukkaa.

Majoituttiin  RukaSuitesissa ihan ytimessä. Olis periaatteessa kiva majoittua myös jossain vähän kauempana kivassa isossa mökissä, mutta tuossa on niin helppo asua ja pääsee kätevästi rinteeseen ja afterskiihin ja kaikkialle, että ollaan päädytty pitämään sitä parhaan ratkaisuna ainakin näin Vappuna.

Tää on se pääpäivä!

Oli ihan super reissu ja iso kiitos siitä kuuluu huipulle seuralle! Kiitos kaikille! <3 Ens vuonna sitten taas uudestaan. 🙂

Kivaa viikonloppua kaikki!