Blencoe Falls

Pari viikkoa sitten lähettiin taas telttailemaan sateesta välittämättä. Tällä kertaa kohteena oli Blencoe Falls.

Blencoe Falls sijaitsee Girringun national parkissa. Townsvillestä pari tuntia pohjoiseen ja pari tuntia sisämaahan. Sisämaa-osuus on vuoristoa ja paikoin vaikeakulkuista tietä joten sinne pääsee vain nelivedolla.

Koska meillä oli pitkä ajo edessä, lähdettiin matkaan jo perjantaina illalla töitten jälkeen. Nukuttiin yö yhden rannan vieressä ilmaisella camping-alueella. Paikka oli hieno ja saatiin myös vähän aurinkoa aamulla. Alue oli kylläkin täynnä telttailijoita jotka melusivat yöllä joten siellä ei paljon nukuttu.

Matka Blencoe Falsseille oli vuoroin sademetsää ja vuoroin kuivempaa maastoa. Kun vihdoin päästiin perille, laitettiin leiri pystyyn ja otettiin ilta ihan rauhassa ja uitiin (jääkylmässä) joessa.

Sunnuntaina mentiin katsomaan vesiputousta. Sinne olisi päässyt lähelle myös autolla mutta me päätettiin tehdä parin tunnin kävely. Matkalla nähtiin paljon kenguruita ja lehmiä/sonneja/mitälie laiduntamassa vapaana.

Pitkän kävelyn jälkeen nämä upeat maisemat palkitsivat meidät.

Kävely takaisin tuntui ikuisuudelta:D Oltiin ihan märkiä ja väsyneitä. Minä tulin kipeäksi ja oksensin koko matkan takaisin kotiin. Meillä oli kyllä suunnitelmana pysähtyä moneenkin paikkaan matkalla mutta tultiinkin sitten suoraan kotiin nukkumaan. Sellainen reissu tällä kertaa 😀

Previous Post

No Comments

Leave a Reply