Lyon

Minulla on suunnitteilla jonkin verran matkustella tässä Ranskan sisällä ja lähistöllä. Muutamia reissuja on jo suunnitteilla vielä tämän vuoden puolelle ja lisää sitten keväälle. Täältä Chamonixista on melko helppo matkustaa, joskin ehkä hieman vaikeampi mitä aluksi kuvittelin. Bussi kulkee tästä kätevästi Genevén lentokentälle, josta tänne on helpoin lentää, sekä muutamaan muuhun paikkaan. Kuitenkin välimatkat moneen kohteeseen ovat pitkiä kulkea bussilla ja junia täältä ei suoraa kulje mihinkään. Auto olisi tosi kätevä, mutta sellaista meillä ei nyt ole, joten ei voi mitään. Isommalla porukalla autonvuokraus on kyllä hyvä vaihtoehto sekä kimppakyydit (täällä toimii sellainen kun bla bla car). Olen kuullut myös, että maan rajoja ylittäessä esim. Sveitsiin tai Italiaan tulee monien kymmenien eurojen maksut, joten sekään ei välttämättä halvimmaksi tule omalla autolla. Genevén lentokentältä kuitenkin pääsee lentämään kätevästi melkeimpä kaikkialle ja näitä halpoja lentohintoja aionkin käyttää hyväkseni! Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.

Ehdimme tuossa viikko sitten ottaa ensimmäisen pienen irtioton ja matkustimme paikallisella onnibussilla Lyoniin, matka kesti bussilla neljä tuntia, autolla sinne ajaisi vajaassa kolmessa tunnissa, mutta ei tuo ollut paha ollenkaan. Leppoisasti matka meni Game of Thronesia katsellen, heh. Paluumatkalla tosin jouduttiin Ranskan tullin pysäyttämäksi ja muutamaa miespuolista matkustajaa tutkittiin melko tarkkaan ja olimmekin pysähdyksissä varmaan noin 40 minuuttia. Bussissa oli parhaimmillaan varmaan kuusi tullimiestä ja huumekoira juoksi käytävällä. Meiltä kysyttiin vain, että mikä on meidän kansalaisuutemme ja kun vastasimme Suomi, ei enää kysymyksiä sen enempää esitetty. Tiedä sitten mistä oli kyse, kun bussikuskikaan ei puhunut englantia, että olisi häneltä voinut kysyä.

Lyonin kuvasaldo jäi hieman vaisuksi hieman huonojen kelien takia, mutta ainakin jokunen kuva tuli otettua.

Oltiin siis Lyonissa kaksi yötä ja melkein ehdittiin olla kolme kokonaista päivää, kun lähdettiin aikaisin aamulla ja palattiin kotiin myöhemmin illalla. Kaikki kuvat ovat ensimmäiseltä päivältä kun aurinko hieman paistoi ja kiertelimme nähtävyyksiä. Lyonin vanhassa kaupungissa sijaitsee kukkulan päällä näyttävä kirkko, jota kävimme ihastelemassa (jonne pääsimme vihdoin lukuisten porrasaskelmien jälkeen). Lisäksi kiertelimme vanhan kaupungin putiikkeja, söimme crepet ulkokojusta, ihastelimme tunnelmaa ja poikkesimme miniatyyri- museoon. Toisena päivänä lähdimme metrolla vähän matkan päässä olevaan isoon ostoskeskukseen. Söimme siellä aamupalaa, kiertelimme kaupoissa ja söimme lounasta. Joitain ostoksiakin lähti mukaan, mutta ei mitään kovin ihmeellistä. Viimeisenä päivänä sitten kiertelimme keskustan kauppoja ja haahuilimme ympäriinsä. Viimeisenä päivänä ulkona oli todella kylmä tuuli, joten emme oikein jaksaneet kummemmin lähteä mihinkään pidemmälle.

Majoituimme Airbnb- asunnossa, joka oli loft- tyylinen ja todella hyvällä, keskeisellä paikalla. Asunto oli moderni, mutta siisteystaso ei ollut ihan tiptop valitettavasti. Matkasimme tosiaan ”paikallisella” onnibussilla nimeltään Ouibus. Meno-paluu maksoi 30e/henkilö, joten hinta ei päätä huimannut. Ajattelin vielä tähän alle listata muutaman huomion Lyonista (näin muutaman päivän perusteella):

  • Kaupunki on Ranskan kolmanneksi suurin reilulla 500 000 asukkaallaan ja metropolialue toiseksi suurin. Kaupunki kuitenkaan ei tuntunut niin älyttömän isolta.
  • Pidin Lyonia melko roskaisena kaupunkina, joka kadunpielestä löytyi töherryksiä ja roskia oli maassa paljon.
  • Matkustimme Lyoniin sunnuntaina ja huomasimme pian, että sunnuntaisin kaikki kaupat oliva kiinni ja osa kahviloista ja ravintoloistakin, onneksi vanhassa kaupungissa kaikki paikat olivat auki.
  • Maanantai oli myös hiljainen päivä, kuten täällä Chamonixissakin, joten en ehkä enää matkustaisi kyseisinä päivinä tuonne. Maanantai vietettiin ostoskeskuksessa, jossa kaikki paikat tietysti olivat avoinna.
  • Lyonin ravintolakatujen pienet kujat olivat aivan ihania, niinkuin monessa keski-eurooppalaisessa kaupungissa. Kesällä ja kaveriporukan kanssa tuolla olisi varmasti niin ihana viettää iltaa.
  • Lyonin läpi virtaa kaksi jokea, Rhône ja Saône, joten kaupungista löytyy paljon siltoja.
  • Hintataso ravintoloissa ja kahviloissa oli normaalia Ranskan tasoa, himpun verran halvempaa kun täällä Chamonixissa.

Sellaista tällä erää täällä!

Translation: We had a mini vacay in Lyon. We travelled on the Ouibus and stayed at a nice Airbnb- flat for two nights. We did some shopping and walked around the old city and did some sightseeing also. Lyon was nice, although the weather wasn´t that nice, so it could be nicer in summer with couple of friends.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply