Yleinen

MITÄ OLISIN TEHNYT TOISIN VAIHDON AIKANA

keskiviikko, helmikuu 14, 2018

Vaihto-opiskeluni Torontossa päättyivät vuoden vaihteen aikoihin ja elämä Suomessa on lähtenyt rullaamaan uudelleen. Lähes koko tammikuun kaipasin todella paljon takaisin Torontoon, eikä elämä kotona oikein maistunut. Nyt olen saanut töitä ja asunnon, joten tästä se lähtee vaikka kaipuu takaisin onkin yhä todella kova. Nyt voisin käydä läpi asioita joita olisin voinut vaihdossa tehdä toisin.

  1. Olisin ottanut ensin majoituksen vain viikoksi

    Oma kellarikokemuksemme ei ollut mikään maailman miellyttävin, joten järkevämpää olisi ollut ottaa ensimmäiseksi viikoksi majoitus ja katsella majoitusvaihtoehtoja paremmin vasta paikan päällä.

  2. Majoituksen katsominen liikenneyhteyksien mukaan

    Tämä oli myös hyvin ratkaiseva tekijä uuden kämppämme valinnassa. Kannattaa ehdottomasti katsella majoitusta metroyhteyksien varrelta, sillä sen kanssa liikkuminen on huomattavasti nopeampaa ja mukavampaa kuin bussilla.

  3. Tekisin koulutehtävät ajoissa

    Tämä ei varmasti tule Suomessakaan muuttumaan, mutta pitäisi ehdottomasti opetella tekemään koulutehtäviä silloin kun ne annetaan eikä viimeisenä iltana ennen deadlinea.

  4. Olisin matkustanut Cancuniin

    Los Angelesin matkamme jälkeen olisimme saaneet 300€ lennot ja hotellin Cancuniin, mutta ehdimme epäröimään niin kauan, että tarjous meni sivu suun. Tämä jäi kyllä hieman harmittamaan

  5. Olisin halunnut laskettelemaan

    Tosiaan lunta tuli vasta viimeisten viikkojen aikana, joten emme ehtineet enää laskemaan.

  6. Olisin lähtenyt tyhjemmällä matkalaukulla

    En todellakaan tiennyt että Torontossa on niin halpoja vaatteita. Olisin ehdottomasti lähtenyt tyhjemmällä matkalaukulla Suomesta, jos olisin tämän tiennyt etukäteen

Muuta en oikeastaan tältä istumalta keksi. Oma vaihtokokemukseni oli todella positiivinen ja käteen jäi kasa aivan ihania muistoja, joita en vaihtaisi mihinkään. Onneksi tuli lähdettyä !

– Ida

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply