Yleinen

ORIENTATION DAY

tiistai, syyskuu 12, 2017

Keskiviikkona olikin edessä jännät paikat kun orientaatiopäivä koitti. Vaihtokoulumme on siis Centennial College ja siellä opiskelemme International Business-ohjelmassa. Uuteen kouluun ensimmäistä kertaa meneminen jännitti paljon ja heräsimmekin jo varhain, jotta varmasti ehdimme ajoissa paikan päälle.


Koulun campus ja rakennukset näyttivät heti hyvin viihtyisältä voittaen Sepänkadun homelinnakkeen mennen tullen. Koulussa vastassamme oli heti ystävällisiä tutor-opiskelijoita neuvomassa minne meidän kuuluu mennä. Ensin meidät ohjattiin suureen liikuntahalliin, josta orientaatiopäivä alkoi. Aamupalaksi oli tarjolla jos jonkinmoista herkkua. Tämä yllätti meidät täysin, sillä olimme syöneet kämpillä jo tukevan aamupalan olettaen että ruokaa saa vasta lounaalla.


Seuraavaksi meidät toivotettiin tervetulleiksi kouluun. Pienien puheiden jälkeen kaikki opiskelijat jaettiin oman ”koulunsa” (esim. school of engineering, school of business, school of hospitality jne.) mukaan seisomaan eri puolille salia. Sen jälkeen alkoi Welcome mixer, jossa tarkoituksena oli tutustua uusiin koulukavereihinsa. Tutustuimme ihanaan Aliceen, joka kertoi meille paljon vinkkejä, mitä kaikkea Torontossa kannattaa nähdä ja tehdä. Oli ihanaa kuulla vinkkejä paikalliselta, sillä hän tiesi todella kiinnostavia paikkoja, joista TripAdvisor ei meille osaisi kertoa.

Welcome mixerin jälkeen ihmiset jaettiin oman koulutusohjelmansa mukaan luokkiin. Informaatiossa oli hieman katkoksia, sillä eräs nainen ohjasi meidät insinöörien informaatiosessioon, jonka jälkeen olimmekin ihan hukassa. Onneksi löysimme itse oikean rakennuksen ja oikean luokkahuoneen omalle sessiollemme. Koulutusohjelman informaatiosessio oli todella outo. Koulutusohjelman päälikkö kertoi lähinnä vain miten tehdään hyvä ansioluettelo ja siitä miten bisnestapaamisissa tulee käyttäytyä. Koko sessio oli todella outo, sillä ainakin suomalaiselle käyttäytymisetiketit ja ansioluettelon teko olivat itsestäänselvyyksiä.

Informaatiosession jälkeen lähdimmekin metsästämään jonkinlaista kv-koordinaattoria, joka auttaisi meitä laittamaan kurssimme kuntoon. Henkilökunta Centennialissa on todella ystävällistä. Kaikki yrittivät parhaansa mukaan neuvoa meitä, vaikka monet neuvoivatkin täysin väärään paikkaan. Ilmeisesti heidänkin välillään oli pieniä informaatiokatkoksia. Lopulta kuitenkin löysimme oikean ihmisen luo ja saimme kurssimme kuntoon.

Lounaaksi orientaatiopäivässä oli hampurilaisia, sipsiä ja kokista. Täysin geneerinen jenkkien koululounas vaikka Kanadassa ollaankin. Lounas syötiin ulkona ja pihalla soitti DJ. Ei hullumpi koulu.

Viimeisenä ohjelmassa oli Centennial Welcomes Talk Show, jossa erilaiset henkilökunnan jäsenet kertoivat koulun palveluista ja mahdollisuuksista. Jouduimme kuitenkin lähtemään Talk showsta hieman aiemmin, sillä olimme sopineet asuntonäytön samalle päivälle. Kaiken kaikkiaan orientaatiopäivä oli positiivinen kokemus, vaikka aikataulut eivät oikein pitäneet eikä informaatio kulkenut täydellisesti.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply