Hyppää sisältöön

Tältä näyttää Suomen korkein hotelli – katso tuoreet kuvat Tampereen Tornista

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 20.10.2014
Uusi 25-kerroksinen hotelli Tampereen keskustassa tarjoaa näkymät 88 metrin korkeudesta.

Inspiraationa Tampereen kaupungin tarina

Tampereen keskustaan on avattu Suomen korkein hotelli, Solo Sokos Hotel Torni Tampere. Tamperelainen hotelli on 88 metriä korkea ja siinä on 25 kerrosta. 15. lokakuuta avattu hotelli tarjoaa asiakkaille 305 huonetta ja 730 vuodepaikkaa.

Hotellin konseptiin on haettu inspiraatiota Tampereen kaupungin tarinasta, ja se onkin pyritty muuttamaan eläväksi hotellin rakennus- ja sisustusratkaisuissa. Esimerkiksi hotellin tekstiileissä näkyy vaikutteita muun muassa Tampereen sijainnista metsien, järvien ja kosken kupeessa sekä historiasta työläiskaupunkina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Hotellin kantavana teemana on Tampereen monipuolinen ja vaiherikas historia. Tarinat on tuotu nykypäivään hotellin monissa tuote- ja palveluratkaisuissa sekä sisustuksessa. Asiakkaat voivat yhden vierailun aikana kokea sen, mitä Tampere ja tamperelaisuus merkitsevät: teollinen perintö sekä kaupungin rikas ja monipuolinen kulttuuri aina musiikista ja kirjallisuudesta näyttämö- ja kuvataiteeseen, kertoo Solo Sokos Hotel Torni Tampereen hotellinjohtaja Mikko Kankaanpää.

Moderniin, 88-metriseen rakennukseen yhdistyvät täysin entisöidyt 140 vuotta vanhat veturitallit, jotka muistuttavat Tampereen historiasta työläiskaupunkina. Huipulla sijaitsevasta näköalaravintolasta ja sen kattoterassilta avautuvat upeat näkymät Tampereen kaupungin ylle. 88-metrinen hotelli on paitsi Suomen korkein hotelli, myös maan korkein asuinrakennus.

Hotelli ylistää paikallista osaamista, ja esimerkiksi Tornin aulassa on nähtävillä tamperelaisen seppämestari Jorma Dalhströmin käsin takoma, viisi metriä leveä veturi. Lisäksi jokainen hotellin 22 asuinkerroksesta on varattu yhden Tampereen Taiteilijaseuraan kuuluvan taiteilijan töiden esittelyyn. Tamperelaisuus on vahvasti mukana myös hotellin uniikeissa tekstiileissä, lattiamateriaaleissa ja tapeteissa.

Katso kuvat Suomen korkeimmasta hotellista!

Solo Sokos Hotel Torni Tampere
Hotellin arkkitehtuuri yhdistää modernia rakentamista ja 140 vuotta vanhat veturitallit.
Solo Sokos Hotel Torni Tampere
Tampereen 88-metrinen Solo Sokos Hotel Torni Tampere on Suomen korkein hotelli.
Solo Sokos Hotel Torni Tampere
Hotellissa on kolme ravintolaa.
Solo Sokos Hotel Torni Tampere
Tampereen kaupungin tarina on pyritty saamaan näkyville hotelliin. Kuinka monta tamperelaista ilmaisua löydät?
Solo Sokos Hotel Torni Tampere
Huoneet ovat tunnelmallisia.
Solo Sokos Hotel Torni Tampere
Kyplyhuoneet poikkeavat tunnelmaltaan perinteisistä hotellikylpyhuoneista.
Solo Sokos Hotel Torni Tampere
Korkean hotellin ikkunoista avautuu näkymä Tampereen kaupungin ylle.
Solo Sokos Hotel Torni Tampere
Tavallisesta poikkeava petaus piristää.

Lähde: Sokos hotels
Kuvat: Aki Rask / Akifoto Oy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tampereen parhaat ravintolat

Ravintolavinkit Tampereelle – 26 paikkaa, joita ei kannata jättää väliin

Teneriffan parhaat rannat

Teneriffan parhaat rannat – 10 vinkkiä auringonpalvojalle

Tallinna, Viro

Air Baltic aloittaa lennot Tampereelta Tallinnaan

Tampereen hotellit

Tampereen 10 kiinnostavinta hotellia – mikä näistä sopii sinulle?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja