Etusivu > Hotellit > Pariisin hotellit

Pariisin hotellit

Pariisi on rakkauden kaupunki ja tunnettu romantiikan tyyssija. Ranskan tarunhohtoiseen pääkaupunkiin tutustuminen on tehtävä ainakin kerran – ja silloinkin kaupungista näkee vain pinnan. Pariisissa täytyy ainakin tutustua keskustaan, Champs-Élysées’hen ja Louvren ympäristöön. Mikäli aikaa riittää, kannattaa tutustua Pariisin kirpputoreihin, taidegallerioihin ja pikkuputiikkeihin, sekä tietenkin Pariisin Disneylandiin.

Parasta matkailusesonkia Pariisissa ovat kesäkuukaudet. Mikäli haluaa välttää suurimmat turistirynnistykset, kannattaa Pariisissa vierailla keväällä tai syksyllä.

Pariisista löytyy kaikentyyppisiä hotelleja kaikista hintaluokista. Kalleimpia hotelliyöt ovat Pariisin keskustan hotelleissa. Keskustan ulkopuolelta muista kaupunginosista löytyy usein hyvin kohtuuhintaisia ja -tasoisia hotelleja. Pariisin hotellien joukossa on kuitenkin myös mädät omenansa, joten hotellin valintaan kannattaa käyttää hieman aikaa.

Pariisin hotelleja

Tässä esittelemme muutamia hotelleja, jotka ovat Hotels.comin listalla Pariisin suosituimpina hotelleina.

Hotel Bellevue

Kahden tähden Hotel Bellevue sijaitsee Sacre Coeur Basilican juurella Montmatressa. Hotellin ympäristössä sijaitsee lukuisia kahviloita ja kauppoja, ja metroasemakin lukemattomin jatkoyhteyksin aivan kulman takana. Aamulla hotelli tarjoaa mannermaisen aamiaisen. Hotellin 36 huonetta on sisustettu lämpimin värisävyin ja puisin huonekaluin. Huoneissa on televisiot, puhelimet ja internetyhteys.

Hotel Bellevue alkaen 72 euroa yöltä.

Adagio City Aparthotel Montrouge

Kolmen tähden Adagio City Aparthotel Montrouge sijaitsee Montrougessa, Pariisin eteläosassa. Modernia hotellia ympäröivät kaupat, kahvilat ja ravintolat. Montparnasse sijaitsee kolmen kilometrin, Pariisin keskusta viiden kilometrin, ja Louvren taidemuseo kuuden kilometrin päässä hotellista. Hotellin 133 huonetta on sisustettu sulavan modernilla otteella. Jokaiseen huoneeseen sisältyy keittiö, mikro, jääkaappi ja satelliittitelevisio.

Adagio City Aparthotel Montrouge alkaen 84 euroa yöltä.

Hotel Des Arts

Kahden tähden Hotel Des Arts sijaitsee Montmartressa, taiteilijoiden ja runoilijoiden suosimalla alueella Pariisissa. Place des Abbesses ja Space Montmartre Dali sijaitsevat 300 metrin päässä hotellilta ja kuuluisa Sacré-Coeur Basillica 600 metrin päässä. Hotellin 50 huoneessa on kaapelitelevisiot ja mahdollisuus langattomaan internettiin. Huoneet ja hotelli on sisustettu lämpimän romanttisesti.

Hotel Des Arts alkaen 127 euroa yöltä.

Adagio City Aparthotel Paris Tour Eiffel

Kolmen tähden Apparthôtel Paris Tour Eiffel on Seinen varrella sijaitseva 32-kerroksinen tornitalo. Hotelli sijaitsee vain 700 metrin päässä Pariisin ikonista, Eiffel-tornista. Centre Beaugrenelle Cinema sijaitsee myöskin lähellä, 300 metrin päässä. Hotellissa on kuntosali, sisäuima-allas, poreammeita ja höyryhuone. Hotellin 32 kerroksessa on 375 huonetta, jotka on sisustettu yksinkertaisen tyylikkäästi kirkkain värein. Huoneissa on satelliittitelevisiot, internetyhteydet, ilmastointi ja kassakaapit. Huoneistojen keittiöissä on mikroaaltouunit, astianpesukoneet ja kahvinkeittimet.

Apparthôtel Paris Tour Eiffel alkaen 177 euroa yöltä.

Pariisin hotellit Hotels.comista

Nämä ja monet muut Pariisin hotellit löytyvät Hotels.comin valikoimista.

Arvostele artikkeli: Pariisin hotellit
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(3,33/5
- 3 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo