Hyppää sisältöön

Pariisin hotellit – neljä vinkkiä

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 10.03.2014
Työmatkailijalle tai perheen kanssa matkustavalle - neljä hotellivinkkiä Pariisiin.

Hotelliyön keskimääräinen hinta tähtiluokituksen mukaan

**
90 euroa
***
120 euroa
****
185 euroa
*****
386 euroa
Lähde: Hotels.com Hotel Price Index

Perhematkailijan hotellit Pariisissa

Pariisi on ympärivuotinen lomakohde ja yksi koko maailman suosituimmista turistikaupungeista. Sesonki on kiireisimmillään kesäkaudella, mutta vilinää riittää talvisinkin. Perheen kanssa matkustavan kannattaa varautua maksamaan keski- tai hyvätasoisesta hotellihuoneesta noin 150 – 200 euroa yöltä.

Hôtel des Comédies ***

Des Comedies on vain 35 huoneen boutique-tyylinen hotelli Pariisin keskustassa. Lähellä sijaitsee niin kuuluisia oopperoita kuin teattereitakin ja lisäksi lyhyen metroyhteyden päässä ovat Louvren ja Pompidoun museot, Notre Damen katedraali sekä Champs-Élysées.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Liikenneyhteydet täältä ovat hyvät niin metrolla kuin junallakin. Lentokentältä on mahdollista tulla julkisilla muutaman minuutin kävelymatkan päähän hotellista. Hotellissa ei ole omaa ravintolaa, ainoastaan buffetaamiaistarjoilu ja tee- sekä kahvitarjoilu päivisin. Lähistöllä on paljon ravintoloita ja kahviloita, joten mieluisen ravintolan löytäminen ei liene vaikeaa.

Huone kolmelle hengelle on hinnaltaan alkaen 140 euroa ja neljälle halvimmillaan 190 euroa.

Hôtel des Comédies

Hyatt Regency Paris Etoile ****

Hotelli tarjoaa upeita panoraamanäkymiä Pariisin keskustaan. Eiffel-tornia voi ihastella hotellin Bar La Vuessa cocktail kädessään, tai vaikka kuntokeskuksessa rehkiessään. Hotelli on 34-kerroksinen, joten omasta hotellihuoneestakin voi olla näkymät Eiffel-tornille ja sen jokailtaiselle valonäytökselle.

Moni Pariisin kuuluisimmista nähtävyyksistä on täälä lyhyen kävelymatkan päässä. Näihin kuuluvat esimerkiksi Riemukaari sekä Champs-Élysées-katu. Hotellissa on oma ravintola, joka tarjoilee päivisin lounasta noutopöydästä ja iltaisin toimii à la carte -ravintolana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huone kolmen hengen perheelle halvimmillaan 200 euroa per yö.

Hyatt Regency Paris Etoile

Hotel Alhambra **

Hotelli sijaitsee Bastiljin ja Place de la Republiquen -aukioiden välissä. Lähellä on Oberkampfin metroasema sekä bussiasema. Metrolla on kätevä kulkea kiertelemässä keskustan nähtävyyksiä.

Suurin osa huoneista on suunnattu sisäpihalle, jonka suojaisalla terassilla voi nauttia myös aamupalansa ja kahvinsa. Huoneet ova tyyliltään moderneja ja ne ovat vähän aikaa sitten remontoituja.

Huone kolmelta hengeltä halvimmillaan 155 euroa, neljältä hengeltä 180 euroa.

Hotel Alhambra

Pariisin hotellit työmatkalaiselle

Liikematkailija valitsee hotellin yleensä sijainnin perusteella ja niin kannattaa tehdä Pariisissakin. Mitä suurempi kaupunki, sen tärkeämpää on päästä liikkumaan sujuvasti paikasta toiseen. Välimatkat Pariisissa ovat pitkiä ja julkisen liikenteen epäsäännöllisyydet voivat sotkea aikatauluja ajoittain pahasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Holiday Inn Paris Gare de Lyon Bastille ****

Hotelli sijaitsee Gare de Lyonin -aseman vieressä, josta on metro-, paikallisjuna- ja pikajunayhteydet ympäri Pariisia, Ranskaa ja Eurooppaa. Holiday Inn Paris Gare de Lyon Bastillessa on käytettävissä monta kokoushuonetta ja ympärivuorokautinen bisneskeskus. La Defensen yritysalue on 15 minuutin matkan päässä julkisilla tai taksilla.

Osa nähtävyyksistä, kuten Bastillen ooppera ja Notre Damen katedraali, ovat alle 15 minuutin kävelymatkan päässä. Loput nähtävyyksistä ovat helposti saavutettavissa Gare de Lyonista lähtevillä julkisilla kulkuvälineillä.

Vasta remontoidut huoneet ovat ilmastoituja ja moderneja. Muuten hotellin tilat ovat sisustettu ranskalaisten ihailemaan belle epoque -tyyliin. Huoneet alkaen 100 euroa yöltä.

Holiday Inn Paris Gare de Lyon Bastille

Kuva: Flickr / James Whitesmith

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Junalla Lontoosta Pariisiin

Junalla Lontoosta Pariisiin – millaista on matkustaa vedenalaisessa tunnelissa?

Mikä Levin hotelli sopii sinulle? 8 vinkkiä erilaisille matkailijoille

Hotellin lounge

Mitä hotellien lounget oikein ovat? Tällaista on suljettujen ovien takana

Magical Pond -iglut Rukalla

Tältä näyttävät Rukan tyylikkäät lasi-iglut – sängystä näet revontulet ja valoisat kesäyöt

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja