Hyppää sisältöön

Oletko huomannut? Nämä jokaisesta hotellihuoneesta löytyvät klassikot ovat hiljalleen häviämässä

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 02.05.2018
Hotellihuoneiden minikokoiset pesutuotteet voivat tulevaisuudessa hävitä kokonaan.

Pienet muovipakkaukset hotelleissa ovat epäekologisia

Kaikki tietävät hotellihuoneista löytyvät minikokoiset shampoopullot, suihkusaippuat ja voiteet. Nämä hotelliklassikot kuuluvat niihin asioihin, jotka tunnollisinkin vieras voi hyvällä omallatunnolla viedä mukanaan yöpymisen päätteeksi.

Pienet putilot saattavat kuitenkin olla hiljalleen häviämässä hotelleista, kertoo uutissivusto Business Insider. Isot hotelliketjut kuten Marriott, Holiday Inn ja Kimpton ovat aloittaneet minikokoisten pesutuotteiden poistamisen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Esimerkiksi Marriott suunnittelee lopettavansa minipakkausten jakelun 1 500 pohjoisamerikkalaisessa hotellissa vuoden 2019 alkuun mennessä. Tilalle asennetaan suihkutilojen seiniin kiinnitettävät säiliöt, jotka voidaan täyttää pesuaineilla.

Monet matkailijat ovat jo todennäköisesti huomanneet nousevan trendin. Jo muutaman vuoden ajan isommat säiliöt ovat alkaneet levitä hotelleihin.

Taustalla ovat ympäristösyyt: uudestaan täytettävien säiliöiden käyttäminen säästää pienten erillispakkausten turhaa muovia. Hotellien mukaan uudistus on käytännöllinen myös samassa huoneessa yöpyville perheille, jotka tarvitsevat enemmän pesutuotteita.

Monet hotellivieraat ihastelevat pieniä pakkauksia ja pitävät niitä lomaan kuuluvana pienenä ylellisyytenä. Osa nappaa ne mukaansa ja säästää tulevia matkoja varten. Aika moni on kuitenkin kauhuissaan siitä muovimäärästä, mitä pakkauksiin maailmanlaajuisesti käytetään.

Myös palasaippuat aiheuttavat valtavasti hävikkiä hotelleissa, sillä niitä ei voi käyttää uudestaan. Hotellit voivat kuitenkin helpottaa tilannetta liittymällä maksulliseen kierrätysjärjestelmään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kaikki eivät ole yksittäispakkausten katoamisesta innoissaan. Wall Street Journalin mukaan osa matkailijoista on kritisoinut käytäntöä ja väittäneen hotellien vievän säästötoimet liian pitkälle.

Hotellien mukaan kyse ei ole kulujen kitkemisestä, sillä muutoksen tuomat säästöt ovat hyvin pieniä.

Minipakkaukset eivät ole ainoita asioita, joille ei enää ole käyttöä hotellihuoneissa. Arvaatko mikä hotellihuoneen yöpöydän laatikosta löytyvä tuote on myös häviämässä?

Lähde: Business Insider
Kuva: Inka Khanji

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mikä Levin hotelli sopii sinulle? 8 vinkkiä erilaisille matkailijoille

Hotellin lounge

Mitä hotellien lounget oikein ovat? Tällaista on suljettujen ovien takana

Magical Pond -iglut Rukalla

Tältä näyttävät Rukan tyylikkäät lasi-iglut – sängystä näet revontulet ja valoisat kesäyöt

Pitääkö all inclusive -hotellissa antaa tippiä? Tätä sinäkin mietit ennen lomaa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja