Hyppää sisältöön

Nyt huimaa päätä! 400 metrissä keikkuvaan kapselihotelliin pääsee vaijeriliukua pitkin

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 21.08.2019
Huimia maisemia tarjoilevaan kapselihotellihuoneeseen kuljetaan vaijeriliukua pitkin.

Komea majoitus Perussa

Tässä yksi kohde lisää unelmahotellien must-listalle: Perusta löytyvät houkuttelevat kapselihuoneet on rakennettu komean kallionjyrkänteen kupeeseen.

Skylodge Adventure Suites -nimiset kapselit sijaitsevat inkojen pyhässä laaksossa lähellä Cuscon kaupunkia. Kolme läpinäkyvää kapselihuonetta keikkuvat rinteessä 400 metrin korkeudessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jo huoneeseen saapuminen on elämys: paikan päälle pääsee joko metallisia portaita pitkin tai vaijeriliu’un avulla. Halutessaan vieraat voivat myös yhdistää kaksi erilaista matkustustapaa suorittamalla nousun puoliksi kiipeämällä ja puoliksi liukumalla.

Vuonna 2013 avatuista kapselihuoneista aukeaa häiritsemätön näkymä komeisiin vuoristomaisemiin. Tarvittaessa lattiasta kattoon ulottuvien ikkunoiden eteen saa vedettyä myös verhot.

Majoituspakettiin kuuluvat matkanjärjestäjän mukaan aamiainen, illallinen ja kuljetukset Cuscosta kohteeseen.

Uskaltaisitko yöpyä täällä? Katso alta kuvasarja ja video huoneista!

Yövy kapselihotellissa Perussa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaijeriliukua pitkin kapselihotelliin

Kallioportaat kapselihotelliin

Kapselihotelli 400 metrin korkeudessa

Erikoinen majoitus Perussa

Inkojen pyhästä laaksosta löytyy erikoinen kapselihotelli

Perulainen kapselihotelli tarjoaa komeita maisemia

Kapselihotellista on komeat maisemat

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kapselihotelli Perussa lähellä Cuscoa

Perun kapselihotelli yöaikaan

Lähde ja kuvat: Natura Vive
Video: YouTube / Contemporary Nomad

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Machu Picchu, Peru

Maailman seitsemän uutta ihmettä – upeat kohteet on nähtävä kerran elämässä

Brasilia, Rio de Janeiro

Ensikertalaisen Etelä-Amerikka – katso upeimmat kohteet ja suunnittele oma unelmalomasi

Maailman upeimmat junareitit

Maailman upeimmat junamatkat – 5 vinkkiä maisemareiteille

Machu Picchun naapurivuorelle johtavat kuoleman portaat

“Kuoleman portaat” löytyvät suositun nähtävyyden kupeesta – tämän takia moni haluaa kiivetä ne

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja