Hyppää sisältöön

Nämä hylätyt hotellit olivat ennen rakastavaisten suosiossa – jäljellä tyhjät sydämenmuotoiset altaat

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 13.02.2017
Pariskuntia aikoinaan houkutelleet lemmenhotellit jäivät tyhjilleen Yhdysvalloissa.

Romantiikka kuoli hylätyissä lemmenhotelleissa

Suomalaismatkailijoille Yhdysvaltojen Pennsylvanian osavaltiossa sijaitsevat Pocono-vuoret ovat todennäköisesti vähemmän tuttuja, mutta aikoinaan tämä alue oli erityisesti pariskuntien suosiossa. Alueella sijaitsi useampia hotelleja, joista löytyi esimerkiksi sydämenmuotoisia porealtaita ja sänkyjä – paikkaa kutsuttiin jopa leikkimielisesti “maailman häämatkapääkaupungiksi”.

Erityisesti 1960- ja 70-luvuilla amerikkalaiset pariskunnat matkustivat massoittain Poconon alueelle viettämään lemmenlomaa. Alueen valtteja olivat muun muassa vuoret ja vesiputoukset. Ajan myötä ilmiö kuitenkin kuihtui: vastanaineet lähtivätkin mieluummin viettämään kuherruskuukautta trooppisiin lomakohteisiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nyt suljettuihin hotelleihin pääsee taas kurkistamaan. Hylättyjen paikkojen kuvaamiseen erikoistunut valokuvaaja Seph Lawless on nimittäin julkaissut kuvasarjan alueen hotelleista. Aiemmin Lawless on kuvannut muun muassa Disneyn hylättyä vesipuistoa Floridassa sekä Pohjois-Carolinan osavaltiossa sijaitsevaa Ihmemaa Oz -elokuvaan perustuvaa hylättyä teemapuistoa.

Lawlessin hylättyjen hotellien kuvissa esiintyvät hotellit Penn Hills Resort, Buck Hill Inn, Summit Resort ja Unity House Pennsylvaniassa. Hotellit sulkivat ovensa yksi toisensa jälkeen 1980-luvulta aina 2000-luvulle saakka. Nyt kuvissa näkyvät hotellien rapistuneet puitteet baareineen ja tenniskenttineen sekä aluetta leimaavat piirteet kuten pyöreät sängyt ja sydämenmuotoiset porealtaat. Hotellit ovat täynnä graffiteja ja rikkoutuneita ikkunoita.

Alueen salamyhkäisyyttä lisää entisestään se, että useampi alueen hotelleista toimi aikoinaan FBI:n etsityimmän karkulaisen Eric Freinin piilopaikkana.

Katso kuvat hylätyistä hotelleista täältä! Kaikki Lawlessin työt löytyvät valokuvaajan omilta verkkosivulta.

Lähde: Daily Mail
Kuva: Flickr / Ingrid Taylar

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mikä Levin hotelli sopii sinulle? 8 vinkkiä erilaisille matkailijoille

Hotellin lounge

Mitä hotellien lounget oikein ovat? Tällaista on suljettujen ovien takana

Route 66 -tie Yhdysvalloissa

Miksi Route 66 on maailman kuuluisin reitti? Alamäki alkoi 80-luvulla – nyt tietä reunustavat hylätyt motellit

Magical Pond -iglut Rukalla

Tältä näyttävät Rukan tyylikkäät lasi-iglut – sängystä näet revontulet ja valoisat kesäyöt

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja