Hyppää sisältöön

Näin paljon hotellimaailma on muuttunut – tunnistatko kuvien vuosikymmenet?

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 19.11.2014
Elämä ja työskentely suomalaishotelleissa on kokenut vuosikymmenten aikana runsaasti muutoksia. Katso kiehtovat kuvat vuosien varrelta!

Muistatko kuluneiden vuosikymmenten trendit?

Sokos Hotels avaa arkistojaan 40-vuotisjuhlansa kunniaksi. Vuonna 1974 perustetussa ketjussa on koettu mitä erilaisimpia muutoksia paitsi hotellien nimissä ja sisustuksessa, myös työnimikkeiden määrässä. Historian lehdille ovat jääneet muun muassa perunankuorijat, hissipojat ja pikkolot.

Vuosien aikana ketjun hotellihuoneissa on tapahtunut paljon, ja vanhoissa valokuvissa näkyvät eri vuosikymmenten trendit. Esimerkiksi 1970-luvulla hotellien saunat olivat suosittuja kokouspaikkoja, ja saman vuosikymmenen ykkösilmiö, hotellien yökerhot, toimivat nykyisin kuntosaleina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Menneiden vuosikymmenten tunnelmiin pääsee parhaiten vanhojen valokuvien kautta. Hotelliketjun kuva-arkisto paljastaakin, kuinka paljon hotellimaailma on muuttunut vuosikymmenten aikana.

Katso kuvat Sokos Hotels -ketjun menneiltä vuosikymmeniltä.

Sokos Hotels 40 vuotta
Solo Sokos Hotel Tornissa tehtiin tasokkaita drinkkejä jo 60-luvulla.
Sokos Hotels 40 vuotta
Solo Sokos Hotel Tornin gastronomista mainetta vaalii Tornin ritarit -veljeskunta.
Sokos Hotels 40 vuotta
Keittäjät luovuttavat ruokaa tarjoilijalle.
Sokos Hotels 40 vuotta
Lahden Seurahuoneella saunotaan 1970-luvulla. Hotellisaunat olivat tuolloin suosittuja liikeneuvottelujen pitopaikkoja.
Sokos Hotels 40 vuotta
Armi ja Danny esiintyvät Savonlinnassa, 80-luvulla hotelliravintoloissa nähtiin paljon huippuviihdettä.
Sokos Hotels 40 vuotta
Mannekiininäytös Hotelli Pohjois-Karjalan ravintolassa, todennäköisesti 1960-luvulla. Hotelli Pohjois-Karjala oli Joensuun Sokos Hotel Vaakunan edeltäjä.
Sokos Hotels 40 vuotta
60-luvulla Sokos Hotellien keittiöissä työskenteli myös perunankuorijoita. Tämä iloinen ammattilainen työskenteli Lahden Seurahuoneella vuonna 1969.
Sokos Hotels 40 vuotta
Lahden Seurahuoneen hieno sviitti menneiltä vuosikymmeniltä.
Sokos Hotels 40 vuotta
Sokos Hotels -ketjun mainos 90-luvulta.

>> Lue myös: Sokos Hotels 40 vuotta – vesisänkyjä, suihkuttomia huoneita ja hissipoikia

Lähde ja kuvat: Sokos Hotels

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mikä Levin hotelli sopii sinulle? 8 vinkkiä erilaisille matkailijoille

Hotellin lounge

Mitä hotellien lounget oikein ovat? Tällaista on suljettujen ovien takana

Magical Pond -iglut Rukalla

Tältä näyttävät Rukan tyylikkäät lasi-iglut – sängystä näet revontulet ja valoisat kesäyöt

Pitääkö all inclusive -hotellissa antaa tippiä? Tätä sinäkin mietit ennen lomaa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja