Hyppää sisältöön

Hollantilaisten nokkela hotelli: luksussviitit korkealla nostokurjessa!

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 17.01.2015
Amsterdamissa sijaitseva Faralda-luksushotelli on rakennettu vanhaan nostokurkeen. Kolmesta luksustason sviitistä avautumat näkymät kaupungin ylle.

Rakentaminen oli usean vuoden urakka

Alankomaiden pääkaupungissa Amsterdamissa sijaitseva Faralda-hotelli on rakennettu vanhaan nostokurkeen. Trendikkäällä NSDM-alueella sijaitsevassa 50-metrisessä hotellissa on ainoastaan kolme huonetta. Korkeuksiin rakennetut sviitit tarjoavat paitsi ikimuistoisen kokemuksen, myös mieleenpainuvan näkymän Amsterdamin ylle.

Viidenkymmenen metrin korkeudessa hotellin kattoterassilla on uima-allas, jonka lisäksi vieraita viihdyttävät myös korkeatasoinen ravintola sekä hienostoklubi. Samassa kompleksissa sijaitsee lisäksi televisiostudio.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Noin 250 tonnia painavan nostokurjen muuttaminen hotelliksi vei kolme vuotta, ja pitkän remontin tuloksena oli kolme luksustason sviittiä. Jokaisella huoneella on oma teemansa: tummasävyinen Mystique, leikittelevä Secret sekä värikäs Free Spirit. Koska kyseessä on nostokurki, kaikki sviitit sijaitsevat eri korkeudessa. Korkeimmalla sijaitseva Mystique tarjoaa maisemat 45 metrin korkeudesta, matalin on 35 metrissä sijaitseva Free Spirit.

Katso kuvat uskomattomasta nostokurkihotellista!

Nostokurkihotelli Amsterdamissa
50-metrisessä nostokurkihotellissa on kolme huonetta.
Nostokurkihotelli Amsterdamissa
Faraldan värikäs Free Spirit -sviitti on sisustettu leikkisästi.
Nostokurkihotelli Amsterdamissa
Keskimmäisenä, 40 metrin korkeudessa sijaitsevan Secret-huoneen sisustus henkii eksotiikkaa.
Nostokurkihotelli Amsterdamissa
Sviittien ikkunoista avautuvat maisemat ovat henkeäsalpaavat.
Nostokurkihotelli Amsterdamissa
Auringonlasku nostokurjesta nähtynä painuu taatusti mieleen.
Nostokurkihotelli Amsterdamissa
Nostokurkihotelli on vaikuttava myös yövalaistuksessa.

Lähde ja kuvat: Faralda

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Amsterdamin tärkeimmät nähtävyydet

Amsterdamin parhaat nähtävyydet – 17 paikkaa, jotka haluat kokea

Aamiaisannos lautasella

Helsingin herkullisimmat hotelliaamiaiset – 10 vaihtoehtoa

Porvoon hotellit

Hotellivinkit Porvooseen – 6 paikkaa, joiden joukosta löydät itsellesi sopivan majoituksen

Lapland Hotels Snow Village

Olisitko valmis yöpymään jäähotellissa? Yö maksaa 350 euroa, lämpötila on koko yön pakkasella

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja