Etusivu > Hotellit > Berliinin hotellit
Hotels.comin asiantuntija ovat tällä kertaa katsastaneet Berliinin parhaimpia hotelleja. Berliini on vuoden 2008 suosituimpia matkakohteita, jonka viehätys piilee kaupungin monimuotoisuudessa. Historialliset nähtävyydet, hyvät ostosmahdollisuudet ja kadehdittava yöelämä tekevät Berliinistä trendikkään matkakohteen, josta löytyy jokaiselle jotakin. Myös Berliinin hotellit ovat monimuotoisia, ja lomasta voikin tehdä ikimuistettavan majoittumalla johonkin hieman erikoisempaan majapaikkaan.
Viiden tähden hotelli Rocco Forte Hotel de Rome oli aikanaan Dresdenin pankin pääkonttori, ja kylmän sodan aikana hotelli toimi itäsaksalaisena pankkina. Nykyisin tämän Berliinin hotellin turvallinen pankkiholvi, jossa ennen säilytettiin kultavarantoja, on saanut uuden tehtävän: nyt siellä sijaitsee hotellin ylellinen kylpylä. Jos tarkastelee eteisaulaa lähemmin, voi yhä nähdä seinillä jälkiä toisen maailmansodan aikaisista kranaateista. Hotellissa on viitenä iltana viikossa elävää musiikkia, ja cocktailit ja päivällinen tarjoillaan baarissa, josta on näköala sisäpihalle.
Entisessä pankissa voi turvallisin mielin viettää yönsä alkaen 179 eurolla yöltä
Trendikäs ilmestys Berliinin hotellien joukossa on neljän tähden Hotel Q. Kurfurstendammin alueella sijaitsevalla, muodikkaalla boutique-hotellilla on oma sisäpiharanta. Erikoiscocktailit tarjoillaan tyylikkäässä Hotel Q Barissa, jossa istutaan tummanpunaisten, vinojen seinien viereen rakennetuilla istuimilla. Trendikkäät huoneet muistuttavat futuristisia koteloita ja huonekalut jäljittelevät strutsinnahkaa. Kylpyhuoneet on upotettu samaan tasoon vuoteiden viereen.
Muodikas rentoutuminen sisäpiharannalla maksaa alkaen 105 euroa yöltä
Neljän tähden Arcotel Velvetin lasisärmiä muistuttava hotelli oli lajinsa ensimmäinen, kun se avattiin Berliinin taiteelliselle Mitten alueelle. Tämä Berliinin hotelli sijaitsee lähellä paikallisia baareja ja ravintoloita. Cocktailit ja alkupalat tarjoillaan Velvet-baarissa, jossa on punaista ja mustaa nahkaa, harsomaisen ohuet verhot sekä venetsialaiset kyntteliköt. Huoneiden verhot ovat tavallisesta poikkeavat, koska ne sulkeutuvat alhaalta ylös, jolloin asukas näkee tähdet ja öisen taivaan.
Tähtiä voi katsella suoraan vuoteesta alkaen 85 euroa yöltä.
Aikanaan tässä Brandenburgin Portin läheisyydessä sijaitsevassa HSH Hotel Albergossa on ollut venäläinen ortodoksinen kirkko. Tässä neljän tähden berliiniläisessä hotellissa asuja voi nauttia vauraudesta, sillä huoneissa on muhkeat tekstiilit ja kullatut peilit. Myös italialaisia viinejä on tarjolla nautittavaksi ravintolan kellarista.
Venäläisessä ortodoksikirkossa voi uinua alkaen 74 eurolla yöltä.
Kahden tähden East Side Hotel sijaitsee vastapäätä Berliinin kuulua East Side Gallerya, maailman suurinta ulkoilmataidegalleriaa, jonka tunnusmerkki on Berliinin muurin maalatut jäännökset. Hämmästyttävää kyllä, galleriaan voi nähdä suoraan vuoteesta katselemalla ulos pyöreistä ikkunoista, jotka ovat maalauksia vastapäätä.
Paikallistaidetta voi katsella yötä myöten alkaen 68 euroa yöltä.
Nämä Berliinin hotellit ja lukuisat muut löytyvät Hotels.comin internetsivuilta.