Liikkuminen Lontoossa.

Lontoo on valtava kaupunki ja ruuhkat on yleisiä. Lontoon metro on maailman vanhin ja sen ensimmäinen linja avattiin jo vuonna 1863. Ruuhka-aikaan London Underground on varmasti kätevin tapa liikkua, ellei vartin matkaan haluaisi käyttää 40-50 minuuttia aikaa. Muuten Uber on ollut tosi helppo ja edullinen tapa päästä paikasta toiseen, kuskit olleet mukavia ja autot siistejä. Uber Luxilla saa tuurilla tilattua jopa Rolls Roycen. Parhaimmillaan Uberillä on päässyt edullisemmin, kuin metrolla jos ottaa huomioon hinnan kahdelta matkustajalta. Myös lentokentältä tulimme Uberilla ja se oli tunnin matkalta vain noin 40€ ja Heathrow Expressin hinta kentältä kaupungille on 25 puntaa yhdeltä (kestää 15min). Metrolla matka olisi edullisempi, mutta siihen menisi tunnin verran.

Lontoon metro on ihan kätevä, ainakin niin minusta tuntui, kun puoliso oli suunnistamassa ja minä seurasin jalanjälkiä. Vanhimpien linjojen vaunut on hassun pieniä ja asemilla ja junissa on melkoisen lämmintä. Tungoksia ei meidän kohdalle sattunut, mutta voin epäillä, että ajasta riippuen sattuu niitäkin.

Lipun ostaminen oli kaikista hankalin juttu, päivälipun osto onnistui helposti, mutta kertalipun hinnaksi tuli melkein 5 euroa, mikä on metromatkasta ihan posketon hinta. Törmäsin Tripsterin postaukseen ja siinä kyllä selitetään aika hyvin lipuista ja matkakorteista https://www.tripsteri.fi/lontoo/usein-kysyttya/matkaliput-ja-matkakortit

Vaikka kummallakin löytyy taskusta lähimaksuominaisuuksilla olevat kortit, emme saaneet päähän, että niillä voi maksaa matkat suoraan metron portilla. Jos liikkuu metrolla paljon, kannattaa ottaa päivälippu. Me liikuttiin tasapuolisesti sekä takseilla, että metrolla ja aika paljon kävellen. Kuten mainitsin edellisessä postauksessa, käveleminen on kivaa, mutta ihmistungoksessa käveleminen ja todella ärsyttävää. Joten, jos ihmisruuhkat haluaa välttää, kaupungille kannattaa lähteä heti aamusta, muuten näkee pelkästään muiden selät.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Sharing

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail